Kotimaa

Helsingin piispan luottokorttisotkujen paljastaja: ”Olen saanut paljon vihapalautetta kirkon sisältä”

Julkaistu:

Luottokorttikohu
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja ja toimittaja Johanna Korhonen kertoo joutuneensa jopa sanallisen hyökkäyksen kohteeksi junassa.
Helsingin piispan Teemu Laajasalon rahankäytöstä selvityspyynnön tehnyt Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja ja toimittaja Johanna Korhonen kertoo saaneensa paljon vihaista palautetta selvitystyöstään. Palautetta on tullut enimmäkseen sähköpostilla.

– Olen saanut paljon oikein vihapalautetta kirkon sisältä. Viesteissä on tiedusteltu motiiveistani, joiden epäillään olevan alhaisia ja että tämä olisi kostoretki Teemua [Laajasalo] kohtaa, Korhonen sanoo IS:lle.
  • Katso yllä olevalta videolta tietoisku Helsingin piispa Teemu Laajasalosta.
Korhonen sanoo, että viesteissä häntä on kehotettu muun muassa lopettamaan piispaan kohdistuva selvitystyö.

– Joku kirjoitti myös, ettei halua enää kuunnella radio-ohjelmaani.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän kertoi joutuneensa tiistaina aamulla suusanallisen hyökkäyksen kohteeksi junassa matkalla Tikkurilasta Helsingin rautatieasemalle. Korhonen kertoo puhuneensa puhelimeen Laajasaloon liittyviä julkisia asioita, kun iäkkäämpi nainen oli tullut nuhtelemaan häntä.

– Pasilan kohdalla hän tuli kysymään, että kuinka kehtaan puhua sellaisia asioita piispasta. Ja että kuinka törkeä ja loukkaava ihminen olen. Istuskelin penkillä, ja hän ilmestyi siihen eteeni. Hän oli sydänjuuriaan myöden vihainen.

”Ihmisten turvallisuudentunne kärsii”

Korhonen muistuttaa, että hänet on valittu kirkon luottamushenkilöksi. Luottamustoimellaan hän perustelee Laajasalon rahankäyttöön ja yrityksen toimintaan kohdistuvaa selvitystyötään.

– Nämä tehtävät ovat sitä varten, että luottamushenkilöt varmistavat, että kaikki menee oikein ja hyvin. Esimerkiksi meidän viranhaltijoiden täytyy viimeistä euroa myöden pystyä läpinäkyvästi näyttämään, että rahat on käytetty hyvin.

Hän arvioi, että kirkon sisältä tulevat voimakkaat reaktiot kertovat vanhoista hierarkioista ja auktoriteetteihin perustuvista rakenteista seurakunnassa. Hän korostaa, ettei ole saanut fyysisiä uhkauksia.

– Joillain ihmisillä turvallisuudentunne kärsii, kun he ovat tottuneet, että piispa on isähahmo, johon voi luottaa. Sitten tuleekin vaikea tilanne, jos piispa on tehnytkin jotain, joka saattaa olla moitittavaa.


– Tällaiset epäilykset loukkaavat ihmisten perusturvallisuudentunnetta ja hyvinvointia. Kiukku kohdistuu – ei tähän auktoriteettiin – vaan siihen tahoon, joka häiritsevällä tavalla ottaa asian esille, Korhonen sanoo ja lisää, että hän tekisi kirkolle karhunpalveluksen, jos vaikenisi.

Korhosen motiiveja on epäilty

Motiivejanne penkoa piispa Laajasalon taustoja on epäilty muun muassa sosiaalisessa mediassa. Osa epäilijöistä on sitä mieltä, että yritätte osoittaa Laajasalon valinnan Helsingin piispaksi vääräksi. Kannatitte piispanvaalissa Jaana Hallamaata, joka hävisi Laajasalolle. Miten kommentoitte tätä väitettä?

– Joidenkin mielestä tässä on käynnissä kostoretki tai että inhoan Teemua. Tämä on lystikästä. Mitään tällaista motiivia ei ole. Jos olisin kunnanvaltuutettu ja selvittäisin kaupungin virkamiehen asioita, kukaan ei sanoisi mitään. Kirkon kontekstissa tämä tulkitaan kuitenkin suureksi epäluottamukseksi piispaa kohtaan ja röyhkeäksi toiminnaksi.

Eli esimerkiksi pettymys Laajasalon valintaan ohi oman ehdokkaanne ei ohjaa toimintaanne, jossa käytätte huomattavasti aikaa Laajasalon rahankäytön ja yrityksen toiminnan selvittämiseen?

– Tiedossani oli, että hänellä on historiaa liike-elämästä. Ajattelin vain varmistaa, ettei hänellä ole mitään koulutusalan jääviyksiä. Kun kävin kaupparekisterissä selvittämässä asiaa, sieltä löytyikin hänen nimissään oleva koulutusalan firma. Huomasin nopeasti, että firma on vieläpä huonossa kunnossa. Silloin ihmettelin, että miksi hän ei ollut puhunut mitään firmasta ja miten piispa aikoo taloudellisesti selvitä, Korhonen selvittää, miksi hän heittäytyi tekemään niin laajaa selvitystyötä.

Eli ette halua osoittaa hänen valintaansa vääräksi?

– No tuota… Silloin alussa, kun hänet valittiin piispaksi, ajattelin, että no niin. Tähän on totuttautuminen. Suhtauduin häneen ammattimaisesti. Rupesi kauhistuttamaan tämä koko homma, kun näitä talousasioita alkoi selvitä. Että hetkinen, kuka onkaan valittu piispaksi.

Laajasalo kiistää käyttäneensä seurakuntayhtymän luottokorttia yksityisiin menoihinsa. Puuttuvat kuitit hän laittaa huolimattomuuden piikkiin. Hän myös sanoo, ettei firman aiemmassa toiminnassa ole selvittämättömiä kysymyksiä. Tyydyttävätkö nämä vastaukset teitä?

– Jos hän tästä eteenpäin toimii hyvin, mikä on suotavaa, ei riitä. Hänen pitää ensin antaa kirjalliset vastaukset esitettyihin kysymyksiin normaaliin tapaan. Aion myös ehdottaa Helsingin seurakuntayhtymän sisäiselle tarkastukselle, että he selvittäisivät Laajasalon luottokortin käyttöä.

– Hän on tänään ilmoittanut tiedotteessaan, että yrityksen asioissa ei ole mitään epäselvä. Jos ei ole epäselvää, eikö hän sitten voisi vastata kysymyksiin 1–20, jotka koskevat yritystoimintaa?

Laajasalo kutsuu teidät erilliseen, kasvotusten käytävään tapaamiseen koskien näitä hänelle esittämiänne kysymyksiä. Miten tähän kutsuun aiotte vastata?

– Olen puhunut hänen kanssaan tästä asiasta kasvotusten ennenkin, mutta se ei johda mihinkään. Ei tämä ole minun ja hänen kahdenvälinen riita. Nyt tarvitaan vastauksia, kirjallisesti.

Luottokortilla ostettiin samppanjaa ja kalliita majoituksia

Korhosen mukaan Laajasalo käytti seurakuntayhtymän luottokorttia ohjesäännön vastaisesti Kallion seurakunnan kirkkoherrana ja Helsingin seurakuntayhtymän johtajana. Korhonen on lähettänyt Laajasalolle 40-kohtaisen kysymysasiakirjan. Asiakirja on osoitettu myös Helsingin tuomiokapitulin kirjaamoon.

Asiasta nousi kohu tiistaina, kun Kirkko ja Kaupunki kertoi selvityspyynnöstä.


Ilta-Sanomien haltuunsa saamassa asiakirjassa Korhonen muun muassa kirjoittaa, että Laajasalo oli kadottanut ison osan korttikuiteista. Kuitteihin liittyvät selitteet puolestaan olivat suurimmaksi osaksi puutteellisia tai puuttuivat kokonaan.

Laajasalon kerrotaan muun muassa yöpyneen kesäkuussa Savonlinnassa Seurahuoneen sviitissä ja maksaneen 325 euron laskun seurakuntayhtymän luottokortilla. Lisäksi hänen kerrotaan ostaneen kortilla kallista samppanjaa ja maksaneen 485 euron hytin syksyn 2016 laivareissullaan.

Suomen Kuvalehti uutisoi elokuussa, että Laajasalolla on yhtiö, joka on pahasti velkaantunut ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteitaan.

Korhosen mukaan Laajasalo on muun muassa laskuttanut kirkolta yritykselleen tuloa kirkollisista tehtävistä samaan aikaan, kun on saanut kirkon työstä kuukausipalkkaa Kallion kirkkoherrana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt