Kotimaa

Ay-järjestöjen jäsenmääristä paljastui reippaasti ilmaa – näin vastaavat SAK, Akava ja STTK

Julkaistu:

Ay-keskusjärjestöt ilmoittavat jäsenmääränsä eri tavalla kotimaassa ja eurooppalaiselle kattojärjestölle.
Keskusjärjestöt kiistävät liioittelevansa jäsenmääriään.

IS kertoi tänään, kuinka SAK, STTK ja Akava ilmoittavat jäsenmääränsä yläkanttiin.

SAK, STTK ja Akava tilittävät jäsenmaksujaan Euroopan ammatilliselle yhteistyöjärjestölle EAY:lle aivan eri jäsenluvuista kuin nettisivuillaan Suomessa julkisuuteen kertovat.

Eniten ilmaa on SAK:n jäsenmäärässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi SAK sanoo olevansa noin miljoonan palkansaajan keskusjärjestö, mutta se maksaa EAY:lle jäsenmaksua vain 627 000 jäsenestä.

Eroa on liki 350 000 jäsentä.


SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen vakuuttelee, että jäsenmääriä ei liioitella.

– EAY:lle ilmoitettava jäsenmäärä on siis arvio. EAY:lle ilmoitamme arvion, kuinka paljon jäsenistämme on työssä käyviä.

– Meidän jäsenliitot ilmoittavat meille bruttojäsenmääränsä. Siinä ei eritellä työssä käyviä, opiskelijoita ja eläkeläisiä, se on kokonaisjäsenmäärä. Meidän bruttojäsenmäärä toissa vuoden lopussa oli noin 965 000, Järvinen totesi.

Järvinen kiistää, että jäsenmääräänsä liioittelemalla SAK piilottelisi pienentynyttä painoarvoaan. Miljoonan jäsenen SAK on eri asia kuin 627 000 jäsenen SAK.

– En näe sellaista. Meillä on kokonaisjäsenmäärä, ja EAY:lle ilmoitamme arvion työssä käyvistä.

– Ei jäsenmäärässä ole ilmaa, kaikki ovat fyysisiä henkilöitä. Kaikki jäsenet kuuluvat edunvalvonnan piiriin, lähes miljoona ihmistä, osa on eläkeläisiä, osa opiskelijoita. Kaikki ovat liiton jäseniä, Järvinen sanoi.

SAK on ilmoittanut EAY:lle pieneneviä jäsenmääriä. Uusimmassa ilmoituksessa SAK:n jäsenmäärä oli pienentynyt edellisvuodesta 78 000.


STTK:lla on puolestaan Suomessa ilmoitettavan luvun mukaan 520 000 jäsentä.

EAY:lle keskusjärjestö maksaa vain 335 000 jäsenestä, eli eroa on 185  000 jäsentä.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ei peittele Eurooppaan ilmoitettavaa lukua.

– Meillä ei ole ilmaa luvuissa. Kokonaisjäsenmäärän saamme liitoilta. EAY:lle ilmoitamme aktiivityöelämässä mukana olevat, siitä ovat pois työttömät ja opiskelevat.

– Minulla on ollut sellainen periaate, että olemme pyrkineet puhdistamaan ilmoitukset ja ne vastaavat mahdollisimman oikein todellista määrää. EAY:lle ilmoitamme työelämässä mukana olevat, Palola sanoi.

Keskusjärjestöt maksavat EAY:lle jäsenmääränsä perusteella. Mitä enemmän jäseniä, sitä suurempi maksu Eurooppaan.

Palolan mukaan EAY:lle ilmoitettava jäsenmäärä ei ole ollenkaan talouskysymys.

– Meidän talous ei ole kiinni EAY:n jäsenmaksusta. Olemme käyneet jäsenrekisterit läpi ja pyytäneet, kuinka paljon on töissä käyviä jäseniä liitoissa. Siitä haluamme maksaa. Emme halua maksaa sellaisista jäsenistä EAY:lle, jotka eivät ole työelämässä ja EAY:n edunvalvonnan piirissä, Palola kertoi.

STTK jäsenmäärä on pienentynyt taannoisissa kotirintaman järjestösodissa. Muutamat STTK.n liitot ovat siirtyneet Akavaan, ja STTK:sta on kymmenessä vuodessa lähtenyt 80 000 jäsentä kilpailijalle.


Akava on keskusliitosta jo aiemmin kertonut julkisuuteen kummatkin jäsenlukunsa.

Akavalla on 613 000 jäsentä, ja EAY:lle Akava maksaa 428 000 työssä käyvästä jäsenestään. Eroa luvuissa on siis 185 000.

Puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan Akava ei lukujaan kaunistele.

– Meillä on 115 000 opiskelijaa, eläkeläisiä on 60 000. Emme liioittele jäsenmäärää. Kokonaisjäsenmäärä täytyy ilmoittaa. Opiskelijat ja eläkeläiset ovat jäseniä, mutta he eivät maksa jäsenmaksua Akavalle, liitoille he voivat maksaa.

– Me olemme aina ilmoittaneet kokonaisjäsenmäärän ja maksavien jäsenien määrän, Fjäder sanoi.

Myös Fjäder puolustaa kokonaisjäsenmäärän kertomista.

– Opiskelijat ovat tulossa työelämään. Se kuvaa jäsenmäärää, ja se on kasvanut. Ja jos joku kysyy, kerromme kokonaisjäsenmäärän ja maksavien jäsenien määrän.

– Meillä ei ole mitään syytä peitellä lukuja. Jos mittaa järjestäytymisastetta ja voimaa työmarkkinoilla, se on työssä olevien määrä, joka sitä mittaa, Fjäder totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt