Epäonnen lento pääsi vihdoin Las Palmasista Suomeen – ”Kinkku on jo paistumassa”

Julkaistu:

Toista vuorokautta myöhässä ollut epäonnen lento Las Palmasista saapui joulupäivänä vihdoin Helsinkiin.
Toista vuorokautta polttoainevian vuoksi myöhässä ollut lento Las Palmasista saapui aamuyöntunteina Helsinkiin.

Kone, jolla matkustajat pääsivät lopulta Suomeen on sama kone, jossa alunperin ilmeni ongelmia. Teknisestä viasta kärsinyt kone on Finnairin Airbus A321. Finnairin viestinnästä kerrotaan Ilta-Sanomille, että he lennättivät kaksi mekaanikkoa Suomesta paikalle.

Finnairin lennon AY1724 alkuperäinen lähtöaika oli lauantaina Las Palmasista paikallista aikaa hieman ennen kolme ja koneen olisi pitänyt saapua Helsinki-Vantaan lentoasemalle 23. joulukuuta kello 23.05 Suomen aikaa. 197 matkustajaa saatiin Suomeen kuitenkin vasta aikaisin joulupäivänä.

Eteläpohjanmaalainen Markku avovaimoineen oli palaamassa lomareissulta Suomeen, kun ongelmat ilmaantuivat. Nyt pariskunnan joulunvietto ja hyvää vauhtia käynnissä.

– Pääsimme jouluksi kotiin. Leikitään nyt, että joulupäivä onkin se kaikista tärkein päivä. Siellä on jo uusi kinkku paistumassa. Onneksi ei lapsukaisilla ole kiire minnekään. Lähdemme vielä isovanhempiakin katsomaan, pariskunta huokaa.

– Kapteeni teki varmasti viisaan päätöksen, kun ei päästänyt meitä lähtemään ennen kuin vika oli korjattu.

Lento joutui tekemään lyhyen laskun Bordeaux’n kentällä tankkaamassa, sillä kakkostankki otettiin pois käytöstä matkan ajaksi. Lento kesti välilaskun vuoksi hieman tavallista kauemmin, 7,5 tuntia.

Lisätunteja matkalle kertyi, kun kotimatka jatkui vasta lyhyiden aamu-unien jälkeen.

– Turvallisuussyistä jäimme muutamaksi tunniksi nukkumaan, että emme heti lähteneet ajamaan kotiin. Otimme lentokentän läheltä vapaan hotellihuoneen.

Kotona he olivat noin kahden aikaan iltapäivällä.

Päällimmäinen tunne on mainio nyt, kun pariskunta on vihdoin päässyt turvallisesti Suomeen. Tunnelma kentällä ja hotellissa odottavien matkustajien keskuudessa oli kaiken kaikkiaan rauhallinen.

– Kaikki olivat tietenkin onnettomia, kun olisivat varmasti halunneet kotiin viettämään joulua, mutta turvallisuudentunne voitti mielipahan.

Finnairin viestinnästä kerrotaan, että lentokentällä oli asiakaspalvelusta henkilökuntaa matkustajia vastassa ja matkustajille järjestettiin kuljetuksia kentältä eteenpäin.

– Olemme erittäin pahoillamme tästä viivästyksestä – erityisesti, kun se tapahtui näin joulun aikaan. Asiakkaat ovat olleet ymmärtäväisiä, viestinnästä kerrotaan.