Nyt puhuu perus­suomalaisten pikku­jouluissa itsensä sairaala­kuntoon ryypännyt avustaja: ”Meni filmi poikki”

Julkaistu:

Samaan aikaan, kun eduskunta keskusteli alkoholilainsäädännön löysäämisestä, perussuomalaisten eduskunta-avustaja joi itsensä hirmuiseen humalaan. Nyt avustaja kertoo, mikä meni pieleen.
Samaan aikaan torstaina, kun istuntosalissa keskusteltiin alkoholilainsäädännön löysäämisestä ja alkoholivaaroista, talon toisessa osassa perussuomalaisten kansanedustajan Ville Tavion avustajalla Tuomas Tähdellä juominen lähti pahasti lapasesta.

– Niin, siinä kävi niin, että tarkoitukseni ei missään nimessä ollut juoda liikaa. Mutta minulta meni niin sanotusti filmi poikki enkä muista illasta juuri mitään.

Eräs paikalla ollut kansanedustaja näki avustajan ”nukkumassa” Puhemiehen aukiolle johtavissa ensimmäisen kerroksen portaissa.

– Hän vaikutti sammuneelta, ja siinä oli jo henkilöitä ympärillä auttamassa.

Ensimmäisenä pikkujoulutoikkaroinnista uutisoineen Aamulehden mukaan eduskuntaan tilattiin myöhemmin ambulanssi, joka saapui aukiolle noin kello 22.

Tähti vietiin sairaalaan, josta hän heräsi aamulla ilman selkeitä muistikuvia. Tähti kertoo, että ambulanssi oli tilattava siksikin, ettei häntä oksenteluna takia olisi otettu taksiin.

– Haartmanissa kävin nukkumassa yön.

Apuun kutsuttiin myös kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, joka on koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti.

– Kyllä näin kävi. Minut kutsuttiin apuun. Lähdin paikalle ja toimin tässä tilanteessa lääkärinä. Siihenhän minua velvoittavat lääkärin etiikka ja lainsäädäntökin, Tähden kuntoa tutkinut Räsänen kertoo Ilta-Sanomille.

Hän arvelee, että juopumuksen takana oli pitkä päivä ja juominen lähes tyhjään mahaan. Tähti sanoo nauttineensa illan aikana puna- ja valkoviiniä.

– Niitä siinä sitten join, mutta en yhtään terävää. Sitä olen ihmetellyt, että miten voi pelkkä viini mennä päähän niin nopeasti ja arvaamatta. Ei tällaista ole ennen käynyt, Tähti sanoo Ilta-Sanomille.

– Tapaus hävettää minua kovasti.

Kiusallinen asia ajoituksensakin takia, eikö?

– Oli ajoitus mikä hyvänsä, tämä on hävettävä tapaus.

Eikö se heikennä puolueen uskottavuutta tehdä päätöksiä alkoholilainsäädännöstä, jos puolueen edustajat käyttäytyvät näin?

– Se tässä hävettääkin, että vaikka en päättäjä olekaan, politiikassa kaikki liittyy kaikkeen. Jokainen perussuomalaisten jäsen ja työntekijä osaltaan vaikuttaa kokonaisuuden uskottavuuteen.

Tavio tukee avustajaansa sanomalla, että tämä oli tilaisuudessa vapaa-ajalla ja on aina hoitanut työnsä erinomaisesti.

– Suuret pahoittelut, vannon että tämä ei enää toistu, Tähti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt