Syyte: Metsään hylätyt koirat johtivat julmien trokareiden jäljille – myivät ”setterin” ja hampaattoman kissan

Julkaistu:

Osa pariskunnan pitämistä eläimistä kuoli kaltoinkohtelun seurauksena.
Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii yli vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia lemmikkieläimiä rikosten välikappaleina käyttäneelle jyväskyläläiselle pariskunnalle. 24-vuotiasta miestä ja 20-vuotiasta naista syytetään peräti 27 eri rikoksesta.

Kahdessa eri kerrostaloasunnossa asunut pariskunta hankki kissoja ja koiria ilmaiseksi tai halvalla tai ottamalla niitä kokeeksi. Tämän jälkeen pariskunta myi lemmikkejä eteenpäin kalliimmalla. Ostajille pariskunta antoi vääriä tietoja eläimistä.

Ensimmäinen syytteisiin lukeutuva petos tapahtui elokuussa 2016. Kaupantekohetkellä pariskunta kertoi Pirkanmaalla asuvalle miehelle, että heillä on kotonaan tiedot koiran vanhemmista, kasvattajasta sekä rokotus- ja terveystiedoista.

Todellisuudessa mitään papereita ei ollut olemassa, eikä mies voinut rekisteröidä koiraa. 800 eurolla ostaja sai siis rotukoiran sijasta käytännössä sekarotuisen koiran.

Kaava toistui hieman eri tavalla useita kertoja. Osto- ja myyntikanavana lemmikkitrokarit käyttivät usein tori.fi-sivustoa.

Kerran vihtiläisnainen luuli ostaneensa pariskunnalta vuoden ikäisen koiran, joka oli sekoitus kultaistanoutajaa ja labradorinnoutajaa. Todellisuudessa koira oli yli kolmevuotias ja sekoitus viidestä eri rodusta.


Hämeenlinnalaismies teki puolestaan kaupat viisivuotiaasta englanninsetteristä 400 eurolla. Myöhemmin kävi ilmi, että koira alkoikin olla jo vanhus eli kymmenvuotias.

Kerran Kangasalle myyty kolmevuotias puhdasverinen villakoira paljastuikin yhdeksänvuotiaaksi – ja joksikin muuksi kuin puhdasveriseksi.

Pariskunnan toiminta oli järjestelmällistä ja julmaa. Joulun 2016 välipäivinä he matkustivat Lappeenrantaan saakka hakemaan itselleen kaksi koiraa ”kokeeksi”.

Koirista toisen, kahdeksanvuotiaan pyreneittenmastiffinaaraan, pariskunta myi kaksivuotiaana 300 eurolla Puumalassa asuvalle naiselle. Mukana tulleesta toisesta koirasta pariskunta hankkiutui eroon toisella keinolla. Paluumatkalla he jättivät koiran maastoon Pieksämäellä. Sivulliset löysivät paleltuneen, väsyneen ja pelokkaan koiran kaksi päivää myöhemmin.

Vastaavalla tavalla pariskunta teki myös kissakauppaa. Pariskunnan luota kissaa hakemaan tullut nainen havaitsi kissan silmän vuotavan, jolloin myyjänainen kertoi käyttäneensä kissan juuri eläinlääkärissä.

Vakuuttelu siitä, ettei kyseessä ole silmätulehdus, tepsi. Nainen osti kissan 150 eurolla. Myöhemmin eläinlääkäri tutki kissan ja totesi sen oletettua vanhemmaksi. Huonokuntoiseksi paljastuneella kissalla oli kuin olikin silmätulehdus. Lisäksi siltä puuttui muun muassa useita hampaita.

Kahdesti pariskunta otti kissanpentujen ostajilta vastaan 150 euroa. Ostajat eivät kuitenkaan saaneet koskaan kissoja omakseen.

Lemmikkien jättäminen talviseen metsään toistui peräti kuudesti. Sivulliset löysivät kärsineistä koirista ajoissa neljä, joskus tosin vasta liki viikko jättämisen jälkeen.

Ajoissa löydettyihin kuului sekarotuinen koira, joka oli ennen metsään jättämistä ollut tuntikausia asunnossa saksanpaimenkoiran kanssa kahden. Saksanpaimenkoira oli purrut sekarotuista eri puolille. Eläinlääkäri joutui amputoimaan koiralta toisen korvan.

Huonommin kävi pariskunnan metsään jättämälle chihuahualle. Kun sivullinen sattumalta löysi koiran, se palautui naiselle, joka ei antanut koiralle sen tarvitsemaa ravintoa tai hoitoa.


Chihuahaualla oli kurkussa kaksi pattia, ja se olisi pitänyt viedä eläinlääkäriin. Näin ei tehty, ja koira kuoli naisen asunnossa yksin.

Ilmeisen huonosti kävi myös vesikilpikonnalle, jonka pariskunta jätti metsään marraskuun 2016 puolivälissä. Kilpikonnan kohtalosta ei ole tietoa.

Huonolla hoidolla pariskunnan asunnoissa myös yksi koira ja neljä kissaa.

Tekojen motiivina oli ilmeisesti rahan tarve. Oikeudessa nainen kertoi olleensa kauppojen takana miehen toimiessa vain kuskina. Syyttäjä katsoo kuitenkin myös miehen osallistuneen kaupantekoon.

Pariskunnan toiminta alkoi paljastua tammikuussa, kun poliisi sai kaksi erillistä ilmoitusta Ähtäristä löytyneistä koirista.

Syyttäjä katsoo pariskunnan syyllistyneen 15 petokseen, kymmeneen eläinsuojelurikokseen ja kahteen kavallukseen.

Molempia syytettyjä uhkaa vuoden ja kolmen kuukauden ehdollinen vankeus. Syyttäjä vaatii molemmille myös viiden vuoden eläintenpitokieltoa.

Oikeus antaa ratkaisunsa vuodenvaihteen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt