Aapo, Rami

Kotimaa

Metsästäjä huomasi tutkasta, ettei hirvikoira enää liiku – syy selvisi järven rannassa

Julkaistu:

Pintapelastajat pääsivät jäihin pudonneen koiran luokse uimalla.
Hirvikoiran metsästysharjoitukset olivat päättyä dramaattisesti Heinävedellä Etelä-Savossa torstaina iltapäivällä. Isäntä huomasi koiratutkalla, että eläin paikantuu jäälle eikä liiku.

Avanto sijaitsi Pölläkkäjärvellä paikassa, jonka lähellä ei kulje tietä ja jossa maasto on vaikeakulkuista korkeuserojen takia. Isännän paikalle soittamat pelastusviranomaiset kulkivat rantaan kävellen, ja pintapelastajat pääsivät koiran luokse uimalla.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Riku Seppä kertoo, että kylmettynyt ja väsynyt koira antautui autettavaksi mukisematta.

Koiran nimeä tai ikää Seppä ei osaa kertoa, mutta tiettävästi sekä koira että omistaja selvisivät koettelemuksesta säikähdyksellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    5. 5

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    6. 6

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Valtava ilmiö levisi viikonloppuna: Ultra Bran areenakeikat sekoittivat somen – ”Yhtäkkiä olikin taas vuosi -97”

    9. 9

      Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

    10. 10

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    3. 3

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    6. 6

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    9. 9

      Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

    10. 10

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    5. 5

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    6. Näytä lisää