Kapakkatappelun jälkiseuraus: Mies ampui uhriinsa useita laukauksia revolverilla – 10 vuotta vankeutta taposta

Mäntyharjulla kesäkuussa ammuskellut mies tuomittiin 10 vuoden vankeuteen taposta.

Mäntyharjun kesäkuinen ammuskelu tuotti tekijälleen Niko Mikael Nordgrenille 10 vuoden vankeustuomion taposta. Nordgreniä autollaan kuljettaneen miehen syytteen avunannosta tappoon Etelä-Savon käräjäoikeus sitä vastoin hylkäsi.

Vuonna 1970 syntynyt Nordgren ampui edellisenä iltana ravintolassa tapaamansa noin 50-vuotiaan miehen kadulle lähellä Mäntyharjun keskustaa Etelä-Savossa varhain sunnuntaiaamuna 5. kesäkuuta. Välikohtaus tapahtui kadulla uhrin kodin edustalla.

Miehet olivat tapelleet ravintolassa. Nordgren selitti oikeudelle menneensä aamulla selvittämään illan tappelua, joka seurauksena hänen hampaansa vioittuivat. Aseen hän kertoi ottaneensa mukaan itsesuojelutarkoituksessa.

Jonkin aikaa keskusteltuaan Nordgren oli yllättäen vetänyt esiin revolverin ja ampunut uhriaan lähietäisyydeltä. Mies yritti pakoon, mutta Nordgren ampui häneen vielä useita laukauksia. Uhri menehtyi tapahtumapaikalle.

Oikeudessa syytetty kiisti tappaneensa miehen tarkoituksellisesti. Hän veti aseen esille uhrin tartuttua häneen hihasta. Alun perin ase osoitti uhria jalkoihin, mutta kohosi uhrin yritettyä tavoitella sitä. Muut laukaukset johtuivat hänen mukaansa siitä, että hän horjahti. Tuomitun mukaan uhri kuoli laukausten kimmokkeihin.

Oikeus luotti kuitenkin enemmän silminnäkijöiden kertomusiin tapahtumien kulusta. Se ei kuitenkaan pitänyt tappoa törkeänä, eikä ennalta suunniteltuna. Tuomio tuli syyttäjän vaatimuksen mukaan taposta. Uhrin tyttären vaatiman syytteen murhasta oikeus hylkäsi.

Nordgreniä autollaan tapahtumapaikalle ja sieltä pois kuljettaneen 22-vuotiaan mäntyharjulaismiehen syytteen avunannosta tappoon oikeus hylkäsi. Sen mukaan mikään ei viitannut siihen, että mies olisi tiennyt tulevista tapahtumista etukäteen.

Nordgren joutuu maksamaan uhrin tyttärelle 12 000 euron kärsimyskorvauksen. Hänen 8 600 euron puolustuskustannukset jäivät sitä vastoin valtion vahingoksi. Nordgren passitettiin kärsimään tuomiotaan Mikkelin vankilaan.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?