Kotimaa

Leena Kaskela paljasti elämänsä pysäyttävimmät uutiset IS:lle: ”Olisin halunnut tulla sinä iltana töihin auttamaan”

Julkaistu:

Pitkän uran tehnyt uutisankkuri Leena Kaskela muisteli vuonna 2011 uransa vaiheita ja kohokohtia Ilta-Sanomille.
Vuonna 2011 Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa, Leena Kaskela kertoi uransa huippuhetkistä.

– WTC jäi vahvasti mieleen. Meillä oli molemmilla CNN auki, kun kuva pysähtyi savuaviin torneihin. Huusimme muulle toimitukselle, että pankaa CNN päälle heti!, Kaskela kuvailee hetkeä Urpo Martikaisen kanssa.

– Olin juuri jäänyt eläkkeelle, kun Thaimaan tsunami tapahtui. Olisin halunnut tulla sinä iltana töihin auttamaan, Kaskela lisää.

Vuonna 2015 kertoi tykänneensä ”hirveästi olla uutisissa töissä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sieltä tuli paljon väkeviä muistoja, kun maailmassa tapahtui isoja asioita.

Vuonna 2004 eläkkeelle jäänyt Kaskela kertoi kaipaavansa erityisesti työkavereitaan ja välillä myös ajattelevansa lämmöllä uutistyön kiihkeää rytmiä.

– Ikävä ei ole sitä, kun oli 12-tuntinen työpäivä. Piti olla kello 11 töissä, kun oli ensimmäinen kokous. Olen semmoinen yökukkuja ja nukun aamulla myöhään. Vieläkin silloin tällöin ajattelen, kun herään joskus yhdeksän, kymmenen välillä, että apua, jos mun pitäisi olla tunnin kuluttua töissä!, Kaskela paljasti.