Huviveneestä paljastui 17 jemeniläistä – katso kuvat piilopaikoista

Julkaistu:

Venäläisnainen väitti oikeudessa luulleensa, että veneellä tultiin Suomeen shoppailemaan.
Venäläistä isää sekä tämän kahta lasta, aikuista tytärtä ja salakuljetusten aikaan 15– 16-vuotiasta poikaa, epäillään kaikkiaan 72 ihmisen salakuljettamisesta Venäjältä Suomeen viime ja tänä vuonna.

Ison rikosvyyhdin käsittely alkoi Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa Lappeenrannassa maanantaina ja päättyy joulukuun 19. päivänä.

Isän nimissä oleva huvivene toi syyttäjän mukaan Suomeen seitsemän eri kertaa laittomia maahantulijoita heinäkuun 2016 ja kesäkuun 2017 välisenä aikana. Mukana olivat aina isä ja poika ja kuudella kerralla myös tytär.

Kun kolmikko otettiin verekseltään kiinni kesäkuussa Lappeenrannassa, kahdeksalle hengelle rekisteröidyn veneen kyydissä oli tullut Venäjältä Suomeen 17 laivan rakenteissa piilotellutta jemeniläistä. Aiemmin tulijoiden joukossa oli ollut egyptiläisiä, syyrialaisia, turkkilaisia ja afganistanilaisia.

Suomeen salakuljetetuista ainakin 27 jatkoi matkaansa Suomesta muualle Eurooppaan. Loput ovat tiettävästi hakeneet Suomesta turvapaikkaa.

– Lähdin mukaan, koska isä käski. Ajattelin, että menemme Suomeen shoppailemaan ja lomailemaan, selitti tytär oikeudessa.

Hän sanoi olleensa huonosti perillä siitä, mistä salakuljetetut olivat tulleet ja miksi he olivat veneessä. Isä puolestaan selitti salakuljettaneensa ihmisiä humanitaarisista syistä, ei ansaitakseen rahaa.

Syyttäjä Heidi Savurinne vaatii isälle kuuden ja tyttärelle viiden vuoden ehdotonta vankeustuomiota törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä. Alaikäiselle pojalle syyttäjä vaatii 3,5 vuoden ehdotonta tuomiota tai nuorisorangaistusta.

Syyttäjän mukaan muun muassa veneen lattian alla olleisiin piiloihin jopa tuntikausiksi sullotut ihmiset olivat olleet hengenvaarassa. He olivat kärsineet hapenpuutteesta eivätkä onnettomuuden sattuessa olisi päässeet ulos veneestä omin avuin. Heille oli lisäksi syötetty rauhoittavia lääkkeitä.

Koventamisperusteena syyttäjä pitää sitä, että kyseessä oli suunnitelmallinen, rahaa vastaan tapahtunut toiminta osana järjestäytynyttä rikollisryhmää. Perheenjäsenillä oli apureita sekä Suomessa että Venäjällä muun muassa Dagestanissa.

Syyttäjä vaatii kolmikkoa myös korvaamaan valtiolle reilut 300 000 euroa, mikä vastaa 72 salakuljetetun henkilön matkakustannuksia lähtömaista Suomeen. Vaihtoehtoinen vaatimus on noin 250 000 euroa eli laittomien maahantuontien hinta Venäjältä Suomeen.

Syytetyt kiistävät salakuljetettujen hengenvaaran ja järjestäytyneen rikollisryhmän olemassaolon. Korvausvaatimuksia he pitävät kohtuuttomina.

Syyttäjä vaatii valtiolle myös salakuljetuksessa käytettävää venettä, mitä isä pitää kohtuuttomana. Isä kertoi asuvansa veneessä suurimman osan vuodesta, säilyttävänsä siellä henkilökohtaisia tavaroitaan sekä harjoittavansa veneellä myös laillista matkailuliiketoimintaa.

Isä ja tytär ovat vangittuina Suomessa. Poika on vapaana, mutta maastapoistumiskiellossa.

Syytteen sai myös seitsemän Suomessa asuvaa ulkomaalaistaustaista henkilöä, joille vaaditaan 3–12 kuukauden vankeusrangaistusta. Heidän epäillään muun muassa majoittaneen salakuljetettuja ja kuljettaneen näitä Lappeenrannasta Helsinkiin.