Kotimaa

Kolmen sodan veteraani Edvin Ilola, 100, sai kutsun Linnaan – ”Ihmiset eivät tiedä oikeista vaikeuksista”

Julkaistu:

Satavuotiasta Edvin Ilolaa ei pysäyttänyt sota eikä auto-onnettomuus.
Reisjärvisen Edvin Ilolan, 100, kädenpuristus on jämäkkä, vaikka miehellä on ikää täydet sata vuotta. Läksiäisiksi elämäniloinen ikämies antaa halauksen, jossa on ryhtiä ja voimaa. Linnan juhliin kutsun saanut kolmen sodan veteraani sanookin olevansa ”aivan terve mies ilman mitään vikoja”.

Ilolan päivät käynnistyvät jo aamulla anivarhain.

– Herään viideltä, keitän kahvit ja lähden lenkille. Käyn kahden kilometrin päässä kävellen, ja aina välillä juoksen. Rollaattorin kanssa on mukavaa juosta, kun siitä voi ottaa tukea, selvittää rivitalossa yksin asuva mies.

 

Ihmiset ovat tyytymättömiä, kun he eivät tiedä oikeista vaikeuksista.

Ruokapalvelu tuo kerran päivässä aterian. Pohjois-Pohjanmaan Reisjärvelle eläkepäiviksi muuttanut tytär Marjaleena Mustikkaniemi käy kyselemässä vointia päivittäin. Elämä soljuu eteenpäin rauhalliseen tahtiin.

– En minä enää kovin kauan potkiskele täällä. Elämä on ollut onnellista. Mitään en kadu ja mitään en vaihtaisi pois, vaikkei kaikki aina ole niin yksinkertaista tai helppoa ollut, hän tuumaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilolan mielestä suomalaisten pitäisi osata iloita elämästä. Liian moni kulkee suupielet alaspäin ja on tyytymätön kaikkeen.

– Meillä on hyvä, itsenäinen maa, mutta ihmiset ovat kaikesta tyytymättömiä. Mikään ei tunnu olevan hyvin. Suomessa on pitkään ollut hyviä aikoja. Ihmiset ovat tyytymättömiä, kun he eivät tiedä oikeista vaikeuksista, Ilola päättelee.

Neljä kuukautta ennen Suomen itsenäistymistä syntynyt Edvin Ilola eli köyhän mutta onnellisen lapsuuden Reisjärven Pakoperällä. Hän kävi muutaman viikon kiertokoulua ja lähti metsätöihin teini-ikäisenä.

Kun Ilola oli 22-vuotias, puhkesi talvisota. Kolme kuukautta varusmiespalveluksen jälkeen, vuonna 1939, tuli käsky rintamalle. Talvisotaa seurasivat jatkosota ja lopulta Lapin sota. Pikakivääriampujan koulutuksen saanut Ilola vietti viisi vuotta rintamalla.

Kolmannessa prikaatissa palvellut Ilola komennettiin ensin Karjalan Kannakselle aivan rajan pintaan siviilien turvaksi. Kun siviilit olivat päässeet evakkoon, kaksi komppaniaa majoitettiin rintamalinjan taakse kansakoululle.

Vihollinen hyökkäsi nopeasti ja koululle sijoitetut sotilaat jäivät mottiin. He joutuivat murtautumaan saartorenkaan läpi taistellen. Pikakiväärimies Ilola ampui seisaaltaan vihollisia ja sai tovereittensa kanssa linjaan reiän, josta he pääsivät pakenemaan.

Jatkosotaan Ilola lähti jalkaväkirykmentti 29:n mukana everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 koottiin eri puolelta Keski-Pohjanmaata. Se siirtyi Petroskoista Syvärin asemalle ja sieltä Juksovan kylään.

– Syvärin Pirunkukkulalla korsun ilmastointiaukoista tuli käsikranaatteja sisään. Vaikka pelotti, niin oli pakko toimia. Pian sitä lopetti kokonaan välittämästä kaikesta tapahtuneesta, paljon kokenut veteraani toteaa.

Moskovan välirauhan jälkeen hän osallistui vielä saksalaisten häätöön Lapissa. Kemin valtauksen jälkeen joukot etenivät Rovaniemelle. Sieltä miehet palasivat Kemiin ja laivalla edelleen Kokkolaan.

– Kokkolassa sodan päättymistä juhlittiin tanssimalla kaupungin keskustassa. Sieltä minut sitten kotiutettiin. Se oli hieno hetki, satavuotias veteraani muistelee.

Rauhan tultua Ilola pääsi kotiin ja perhe-elämän pariin. Hän osti Hilja-vaimonsa kanssa seurakunnalta viisi hehtaaria maata ja he alkoivat raivata tilaa vesijättömaalle Reisjärven Järvikylään.

– Kun pääsin siviiliin ja kotiin, niin en saanut kunnolla nukuttua yökausiin. Vaimo sanoi, että heittelehdin levottomasti. Eikä se ollut mikään ihme, kun sodasta jäi niin outo olo. Ei tiennyt onko ihminen vai elukka, Ilola pohtii vakavana.

Pelon tunne säilyi pitkään veteraanin mielessä. Oman maan raivaaminen ja neljän lapsen kasvattaminen saivat kuitenkin ajatukset pois sodan kauhuista.

Edvin ja Hilja ostivat vähin erin lisää maata, raivasivat sen pelloiksi ja rakensivat uuden navetan ja kunnollisen päärakennuksen. 1950-luvun puolivälissä tilalle saatiin tie. Kymmenisen vuotta myöhemmin hevonen vaihtui traktoriin ja 1970-luvun alussa tilalle hankittiin tilatankki.

Vuonna 1975 tilan hoito siirtyi vanhimmalle pojalle Markulle. Edvin ja Hilja jäivät eläkepäivien viettoon. Nyt Ilolan sukutilaa asuu ja viljelee kolmas polvi, veljekset Tarmo ja Tommi Ilola perheineen.

Ilolan Hilja-puoliso kuoli kahdeksan vuotta sitten. Yksin jääminen oli kova paikka. Edvin lamaantui ja elämästä loppui ilo. Lasten ja ystävien avulla hän sai taas elämänsyrjästä kiinni.

Takapakkia tuli kuitenkin kolme vuotta sitten, kun Ilola jäi kävelylenkkinsä aikana auton alle ja loukkaantui vakavasti. Kylkiluita meni poikki ja keuhkoon tuli reikä.

– Hyvin olen siitä kuntoutunut ja kun pystyn taas liikkumaan, siitä saan paljon iloa. Enää ei huoleta mikään. Olen aikoinani ollut niin monessa mukana, että se riittää, Edvin Ilola sanoo painokkaasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt