Kotimaa

Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

Julkaistu:

Rikos
Turun hovioikeus piti voimassa 23-vuotiaan Juusuf Muhamed Abbudin tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Raiskaussyyte hylättiin.
  • 23-vuotias Juusuf Muhamed Abbud oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan tytön kanssa vuonna 2016. Teko tapahtui kerrostalon pihalla pienessä pirkanmaalaisessa kunnassa.
  • Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Abbudin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmeksi vuodeksi vankeuteen.
  • Tapaus eteni hoviin, jossa syyttäjä vaati Abbudille rangaistusta törkeästä raiskauksesta ja kovempaa tuomiota.
Kihlakunnansyyttäjä Leena Koivuniemi vaati Abbudille hovioikeudessa rangaistusta törkeästä raiskauksesta, koska Abbud oli pakottanut 10-vuotiaan uhrinsa sukupuoliyhteyteen väkivalloin. Hovioikeuden käsittelystä uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Koivuniemi piti Abbudin saamaa tuomiota muutenkin lievänä uhrin nuoren iän vuoksi. Rangaistushaitari törkeästä lapsen hyväksikäytöstä on kuitenkin yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Törkeässä raiskauksessa se olisi kahdesta kymmeneen vuotta.

Myös uhrin asianajaja vaati Abbudille kovempaa rangaistusta. Hän vetosi siihen, ettei uhri kyennyt pelkotilansa vuoksi puolustamaan itseään.

Abbud itse vaati syytteiden hylkäämistä. Hän kiisti rikoksen ja myönsi lähettäneensä 10-vuotiaalle tytölle vain yhden seksuaalissävytteisen viestin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oikeus: Ei näyttöä väkivallasta

Turun hovioikeus päätyi samaan johtopäätökseen kuin Pirkanmaan käräjäoikeus: näyttö ei riittänyt todistamaan, että uhri olisi ollut Abbudin kanssa sukupuoliyhteydessä vastoin tahtoaan. Täten kysymys ei ollut raiskauksesta.

Hovioikeuden mukaan tilanteessa käytetystä väkivallasta ei ollut muuta näyttöä kuin tytön kertomus, eivätkä todisteet tukeneet sitäkään, että hän olisi ollut pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa.

Hovioikeus perusteli, että pelkotilalla tarkoitetaan yleensä sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, jossa uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena. Avuton tila puolestaan viittaa tilanteisiin, joissa henkilö ei ole tiedoton, mutta on huumaavan aineen käytön vuoksi tahdoton.

Tuomio: 3 vuotta ehdotonta ja 3 000 euroa korvauksia

Abbud kuitenkin tiesi uhrinsa olevan alaikäinen eikä sukupuoliyhteyden tapahtumisesta jäänyt epäilystä, joten Abbudin kolmen vuoden tuomio pidettiin voimassa.

Lisäksi Abbud on määrätty maksamaan uhrilleen 3 000 euroa rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Uhri oli vaatinut oikeudessa yhteensä 17 000 euron korvauksia.

Kihlakunnansyyttäjä Koivuniemi sanoo, ettei aio hakea valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta.

– Siihen ei ole tarvetta. Valitin käräjäoikeuden tuomiosta sillä perusteella, että teossa olisi käytetty väkivaltaa, mutta hovioikeus totesi ettei siitä ollut näyttöä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yhdysvalloissa ammuttu mystinen ihmeotus kummastuttaa tutkijoita – onko tämä suden ja karhun risteytys?

  2. 2

    Samuli Edelmann avautuu kokemuksistaan Louhimiehen kanssa: ”Koin työskentelyn suoranaisena alistamisena”

  3. 3

    Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

  4. 4

    Vapaat naiset kertovat kaunistelematta, millaista on sinkkuseksi

  5. 5

    Pirkkalassa asuva Johanna, 26, on insinööri ja alusvaatemalli – somekuvat poikivat mallikeikkoja ulkomaille asti: ”Minussa yhdistyy äly ja ulkonäkö”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

  2. 2

    12 puhelinta pudotettiin puulle ja betoniin – yksi oli ylitse muiden

  3. 3

    Kimi Räikkösen F1-ura loppuu? Näin Toyotan rallitalli vastasi kuumaan huhuun

  4. 4

    Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

  5. 5

    Jori löysi Sastamalan metsästä outoja karvaisia sukkahousuansoja

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

  2. 2

    Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

  3. 3

    Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

  4. 4

    Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

  5. 5

    Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

  6. Näytä lisää