”Ystävämme lehmät” – tällainen viesti sai poliisin epäilemään eko­terroristien polttaneen meijerin pihan kuorma-autot

Tuhotyöntekijöiden motiivi ”lehmien riisto”, poliisi kertoo.

Poliisi epäilee, että ekoterroristit olisivat polttaneet neljä kuorma-autoa Nekalassa Tampereella. Poliisi julkaisi kuvia epäillyistä.

16.11.2017 21:13

Sisä-Suomen poliisilaitos on ottanut päätutkintalinjaksi ekoterrorismin tutkiessaan Tampereen Nekalassa tiistaina aamuyöllä poltetun neljän kuorma-auton tapausta.

Tampereella ilmestyvä Aamulehti uutisoi keskiviikkoa radikaalin kansainvälisen eläinoikeusliikkeen uutissivuston Back Biten välittäneen iskutiedotuksia sisältävillä sivuillaan viestin, jossa otettiin vastuu kuorma-autojen polttamisesta.

Viesti oli lähetetty myös Aamulehdelle ja siinä oli käytetty ilman lupaa Aamulehdessä aiemmin julkaistuja uutiskuvia tuhoutuneista kuorma-autoista.

Omia kuvia teosta sivusto ei julkaissut.

Keskiviikkona Sisä-Suomen poliisi ilmoitti pitävänsä mahdollisena, että viesti on aito ja liittyy tapaukseen. Torstaina iltapäivällä poliisi tiedotti pitävänsä ilmoittautumista ”uskottavana ja se on tällä hetkellä päätutkintalinja.”

Muitakin tutkintalinjoja pidetään auki päätutkintalinjan rinnalla.

– Ainahan me joudumme ottamaan myös sen vaihtoehdon huomioon, että siellä on ollut kaksi hölmöä hölmöilemässä lisää, huomauttaa tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen.

Kinnunen kertoi illansuussa, ettei poliisilla ole vielä tarkempaa kuvaa, millaisesta ekoterrorismisolusta on kysymys.

– Näitähän on ollut ennenkin. Samaa porukkaa, milloin minkäkin nimen kanssa, Kinnunen sanoi.

– Lehmien riisto, Kinnunen tiivistää ekoterroristien itse ilmoittaman motiivin.

Poliisi julkaisi kuvan epäillyistä.

Poltetut kuorma-autot olivat Nekalassa Ahlmanintie 66:ssa meijeriyritys Valion pihalla. Ne eivät kuitenkaan olleet Valion omaisuutta, vaan yksityisen yrittäjän.

Back Bite- sivuston viestin mukaan isku omistettiin ”kidnapatuille ystäville, ja niille, jotka on aiemmin kidnapattu” ja luonnehdittiin Valiota yhdeksi suurimmista maitoyhtiöistä Suomessa. Lehmiä sivusto kutsuu ”ystäviksemme, joita hyväksikäytetään ja murhataan maidon vuoksi”.

Viestin mukaan ”monet soluistamme” olivat jo pitemmän aikaa halunneet ottaa kohteeksi Valion, koska maitoteollisuudella on ”pitkä tuhon, julmuuden ja kidutuksen historia planeetalla”.

Sivustolle on koottu erilaisia eläinaktivistien iskuja.

Edellinen oli tapahtunut lokakuussa Bulgariassa ja kohdistunut kolmeen julkisella paikalla olleeseen betoniseen grillirakennelmaan, joihin tekijät olivat töhrineet viestejä ”liha on murha”, ”liha on kärsimystä” ja ”liha aiheuttaa julmuutta”.

Sitä ennen aktivistit olivat sutanneet mustiksi sirkuksen julisteita Ranskassa, tuhonneet metsästystorneja ja ansoja Italiassa, vapauttaneet kalkkunoita ”keskitysleiriltä” Britanniasta, töhrineet biologisen laboratorion seiniä Costa Ricassa ja pelastaneet koiria.

Sisä-Suomen poliisi on saanut käyttöönsä kuvia, joissa näkyy kaksi alueella yöllä liikkunutta nuorehkoa meistä.

He lähestyivät kohdetta Kuokkamaantien suunnasta Mäntyhaantielle, kulkivat kentän läpi ja ylittivät kadun jatkaen tekopaikan suuntaan kello 00.35, – ja poistuivat tekopaikalta kello 01.10 Ahlmannintietä suuntaan, josta olivat tulleet.

Poliisi kaipaa vihjeitä numerossa 0295445890 tai sähköpostilla pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi. Asian selviämiseen johtavasta tiedosta luvataan maksaa ”merkittävä vihjepalkkio”.

Kuorma-autojen polttamista tutkitaan nimikkeellä törkeä vahingonteko. Aineelliset vahingot olivat satojatuhansia euroja.

Poliisin julkaisemaa valvontakamerakuvaa epäillyistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?