”Kuihtuva omenapuu ennusti pojan kuoleman” – Näyt ja enneunet olivat sota-aikana tavallisia

rac

Julkaistu:

Ennen sodan syttymistä luonnon nähtiin käyttäytyvän oudosti. Revontulet loimusivat ja rotat liikkuivat laumoina. Sen tulkittiin enteilevän sotaa.
Rintamalta lomalla ollut mies kertoi vaimolleen nähneensä enneunen, jossa mehiläinen pisti häntä sydämen kohdalle. Siitä mies tiesi, ettei tule enää lomille vaan kaatuu.

Juuri sydämeen vihollisen luoti osui. Se on merkitty kantakorttiin.

Kuvatun kaltaiset yliluonnolliset kokemukset olivat sodan aikana yleisiä.

– Se oli hyvin herkkää ja tunteikasta aikaa. Sodan kauhut saivat ihmiset lukemaan merkkejä ja etsimään merkityksiä, etukäteen ja jälkikäteen, kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi sanoo.
  • Kuuntele jutun alussa olevalta videolta, kuinka erikoinen valo ohjasi eksyneen tiedustelupartion vuonna 1942 takaisin Suomeen.

Tutkijan mukaan kokemuksia pidettiin sodan aikana usein luonnollisina. Ne auttoivat ihmisiä selviämään raskaista menetyksistään ja valmistautumaan pahimpaan.

Myllyniemi kerää toisen maailmansodan aikaisia yliluonnollisia kokemuksia väitöskirjaansa varten. Tarinoita kerätään marraskuun loppuun asti.

Kokemukset olivat yleensä enteitä ja näkyjä. Niitä nähtiin rintamalla, kotona ja evakkomatkalla, ympäri Suomen. Rikkaat yhtä paljon kuin köyhät ja lapset siinä kuin aikuiset. Erään lapsen näyssä hanki muuttui verenpunaiseksi juuri, kun isoveli kaatui rintamalla.


Yksi side tarinoissa erottuu erityisen vahvana: äitien ja rintamalla olevien poikien välinen.

Siitä kertoo tarina äidistä, joka näki pojalleen rakkaan omenapuun kuihtuvan kotipihassa. Hän aavisti pojan kuolevan, niin kuin sitten tapahtuikin.

Joskus kokemukset kerrottiin toisille ja muut uskoivat näyn saanutta.

Miesjoukon ollessa korsussa yhden kerrotaan sanoneen äkkiä, että kaikkien on lähdettävä heti, korsuun tulee kohta osuma. Muut tottelivat ja välttivät kuoleman.


Näky saattoi myös olla yhteinen.

Tunnetuin lienee kertomus Kannaksen enkelistä kesältä 1944. Sen mukaan linjan päälle ilmestyi kullanhohtoinen enkeli. Kertojasta riippuen enkeli joko suojeli joukkoja siivillään tai käänsi niille selkänsä.

Toisen tarinan mukaan rintamalla ollut miesjoukko näki yksittäisen vihollisen kävelevän levollisesti heitä kohti. Vaikka miehet ampuivat kuin viimeistä päivää, luodit eivät häneen pystyneet.

Lopulta luutnantti käski lopettaa tulituksen, koska ”taidetaan olla korkeampien voimien kanssa tekemisissä”. Vihollinen katosi sumuun.

Yliluonnollisia ilmiöitä kokeneet olivat Myllyniemen mukaan tavallisia ja selväjärkisiä, usein hyvin sivistyneitä ihmisiä.

Kokemukset olivat usein kauniita ja hyvin merkityksellisiä.

– Voi olla, että sodasta ei juuri muusta kerrokaan kuin yliluonnollisesta selviytymiskokemuksesta.

Selitystä kokemukselle ei välttämättä kaivata. Arvoituksellista ja pyhää kokemusta ei haluta selittää puhki.

Onko sinulla yliluonnollisena pitämiäsi kokemuksia? Kommentoi ja osallistu keskusteluun alla olevassa kentässä.

”Ääni käski pois poterosta”

– Makaan suuren kalliolohkareen vieressä poterossa kovassa kranaattitulessa. Taunolla on hyvä potero kallion syvennyksessä. Yhtäkkiä Tauno lähtee juoksemaan aavalle kentälle ja syöksyy maakuoppaan. Samalla urkutykin ammus iskee hänen poteroonsa. Kysyn myöhemmin Taunolta, miten hän arvasi lähteä kuopastaan vähän ennen iskua. Hänen vastauksensa: ”Oli pakko. Tuli käsky". Minä kysyn, kuka käski.

– Pimeänä syysyönä mieheni kaksi vanhempaa sisarusta heräsi, kun ikkunaan koputettiin. Isä hymyili heille ikkunan ulkopuolelta. Tyttöset herättivät äidin ja sanoivat innoissaan: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle”. Äiti nousi katsomaan ja avasi ikkunan, mutta ketään ei näkynyt. Jälkeenpäin on varmistunut, että juuri silloin kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän kaatui.

– Muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä Suomussalmen Piispajärven koulun asuntolan ikkunasta näkyi itäisellä taivaalla iso kirkas risti. Siitä merkistä vanhat tiesivät, että sota syttyy.

Lähde: Satumaarit Myllyniemen vuonna 2017 keräämiä tarinoita

– Miten nuori terve soturi voi edeltäpäin tuntea oman kaatumisensa hetken koittaneen? Hyvin monet sen tunsivat, liian monet, jotta uskoisin sattumaan. Se näkyi heissä, näin sen heidän silmistään. Jonain päivänä saatoin korsutoverini silmissä nähdä kuoleman. En osaa sitä piirtää tai sanoin kuvata. Näin kuoleman soturin silmissä.

– Kersantti otti lompakkonsa, pani sinne kihlasormuksensa ja sanoi: ”Lähetä tämä morsiamelleni. Osoite on lopussa. Tänä yönä minulle tulee lähtö”. Toinen yritti laittaa asian leikiksi, mutta kersantti piti päänsä. Jouduimme ankaraan taisteluun. Jossain vaiheessa kersantti lähetettiin hakemaan reserviryhmää. Hän lähti suorittamaan tehtäväänsä kulkien tietä, jonka kahta puolta oli vihollissotilaita kaatuneina. Yhtäkkiä yksi kaatuneista kohotti aseensa ja ampui kersanttia rintaan. Hän kuoli välittömästi sydämeen osuneeseen luotiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sotilas tiesi kaatumisensa.

– Elokuussa 1944 olimme Ilomantsin mottitaisteluissa. Raskaiden taisteluiden ja jatkuvan jännityksen vuoksi olin hyvin väsynyt. Lisäksi jouduin valvomaan pitkiä aikoja. Tappiot lisääntyivät päivä päivältä ja täydennyksien tulo loppui. Alkoi tuntua lopun alulta, ettei enää ole toivoa, sillä naapuri painoi päälle aina tuorein voimin. Olin fyysisesti ja henkisesti lamassa. Tämä oli kurjaa, sillä olin rykmenttimme tärkeimmän taistelualueen, erään kapeikon, puolustajien joukon johtaja.

Eräänä aamuna, valvotun yön jälkeen, torkahdin hetkeksi noin viiden maissa, jolloin naapuri yleensä painoi päälle. Silloin kuulin yhtäkkiä selvästi isäni äänen aivan vieressäni: ”Poikani, hiustakaan ei katoa sinun päästäsi minun tietämättäni”. Isää ei tietenkään näkynyt, mutta nuo sanat muuttuvat minut. Tunsin itseni levolliseksi ja oloni tuntui turvalliselta. Sen jälkeen ei enää tullut väsymystä, ja uskoin että selviämme.

Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt