Kotimaa

Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

Julkaistu:

Toni Vihavainen menetti 15-vuotiaana muistot siihen saakka eletystä elämästä.
Tonin kertomuksen alku on liian tuttu tarina. Autossa nuoria ”kuolemattomia” poikia, ratissa kokematon kuljettaja. Liikaa vauhtia, keskittyminen herpaantuu ja auto syöksyy metsään. Toni Vihavainen, tuolloin 15, lentää sivuikkunasta ulos ja törmää puuhun. Reisiluu murtuu, ja Toni saa vakavan aivovamman.

Muut selviytyivät pikkuvaurioilla ja henkisillä kärsimyksillä. Niitä Toni ei halua vähätellä.

– En syytä kuljettajaa. Tapaus oli henkisesti rankka paikka myös hänelle. Tuossa iässä pojilla ei vaan ole järkeä päässä, Toni sanoo nyt 21 vuotta myöhemmin.


Pään magneettikuvat paljastivat totuuden

Kolarista alkoi Tonin uusi elämä. Lääkärit ja Tonin vanhemmat Mirva ja Risto Vihavainen eivät ensin ymmärtäneet tilanteen vakavuutta.

– Tonia ei saatu hereille reisiluun korjausleikkauksen jälkeen. Pään magneettikuvista löydettiin kaksi tuhoutunutta aluetta. Istuimme lähes kaksi viikkoa sängyn vieressä, luimme ääneen lehtiä ja kerroimme kuulumisia. Puhuimme taukoamatta, Mirva muistelee.

Lopputulos oli, että Tonin lapsuus katosi kokonaan. Auto-onnettomuudessa tulleen aivovamman seurauksena hän menetti muististaan koko siihenastisen elämänsä. Kaikki, mitä hän nykyään tietää lapsuudestaan, on muiden hänelle kertomaa.

 

Kun Toni avasi silmänsä, hän rupesi itkemään.

Syöminen, puhuminen ja käveleminen täytyi opetella uudestaan

Eräänä päivänä Toni puristi isänsä sormea. Lääkäri arveli sitä pakkoliikkeeksi, mutta vanhemmat tiesivät Tonin heräävän.

– Kun Toni avasi silmänsä, hän rupesi itkemään. Uskon, että hän oli kuullut meidän puheemme ja tunnisti herättyään äänemme, Risto arvelee.

Tonin taistelu takaisin elämään alkoi. Vanhemmat vertaavat tilannetta yksivuotiaan hoitamiseen. Syöminen, puhuminen ja käveleminen täytyi opetella uudestaan.

Pari kuukautta meni teho-osastolla, jonka jälkeen oli edessä siirto kuntoutuslaitokseen. Kahdelta kolarin jälkeiseltä vuodelta Tonilla on vain hajanaisia muistikuvia, hän kuvaa niitä välähdyksiksi joistain tilanteista.

 

Ensimmäisillä käynneillä kotona hän ei osoittanut minkäänlaisia tunteita tai reaktioita.

Fyysiset vammat alkoivat hitaasti parantua, mutta nuorukaisen oli kohdattava pelottava tilanne. Toni ei tiennyt kuka hän on ja mitä hän on tehnyt elämässään.

– Ensimmäisillä käynneillä kotona hän ei osoittanut minkäänlaisia tunteita tai reaktioita. Myöhemmin hän kieltäytyi ajoittain raivokkaastikin kuulemasta lapsuudestaan. Hän ei kyennyt ottamaan vastaan tietoa, vanhemmat kertovat.

Toni keräsi albumista perheen koiran kuvat

Vanhemmat huomasivat kuitenkin, että Toni selaili valokuva-albumeilta yksin ollessaan. Yhdestä albumista Toni oli ottanut pois kaikki perheen koiran kuvat. Hän oli pystynyt luomaan jonkinlaisen tunnesiteen lemmikkiin kertomusten perusteella, muistamattomuudesta huolimatta.

Toni myöntää, että minuuden uudelleen rakennus ylitti kestokyvyn.

– On sietämätöntä, että oma menneisyys on jonkun toisen näkemys. Varmasti aluksi minulle kerrottiin vain positiivia asioita ja hyviä puolia minusta. Ihminen haluaakin kuulla itsestään mieluisia asioita, joten näkemys tapahtumista on väkisin värittynyt, Toni sanoo.

Hän tietää olevansa erilainen ihminen kuin olisi ilman onnettomuutta. Eletty elämä muovaa ihmisen luonnetta. Kokemusten ja muistojen puuttuessa on elettävä tiukasti tässä päivässä.


Vanhemmat kertovat, että Toni oli rauhallinen ja kiltti lapsi. Heidän mukaansa perusluonne on säilynyt, ehkä jopa korostunut, mutta mielialan muutokset kuuluvat aivovamman oireisiin.

– Ehkä myös elämättä jäänyt murrosikä näkyy ajoittain kiivautena. Hetkessä Toni on oppinut elämään. Jos ehdottaa jotain kuukauden päähän, Toni sanoo, ettei noin pitkälle voi elämää ajatella!, Mirva kertoo.

 

Minä tiedän, mitä minä olen. Muistinmenetys on pakottanut minut ajattelemaan positiivisesti.

Perhe harmittelee, että hyväntahtoisuus on välillä mennyt hyväuskoisuuden puolelle. Sokeasti ihmisiin luottanut Toni on joutunut maksamaan oppirahansa.

Kuntoutuksen jälkeen parikymppinen Toni yritti opiskella. Aloitus oli liian aikainen ja vamman aiheuttamat keskittymisvaikeudet kävivät ylivoimaisiksi.

– Halu normaaliin elämää oli kova, mutta paraneminen oli tuskallisen hidasta. Turhautuminen johti masennukseen, Toni kertoo.

Seurasi epäonninen huumekokeilu. Rotanmyrkyllä laimennettu amfetamiini vei Tonin sairaalaan. Opinnot jäivät, ja isä haki poikansa lapsuuskotiin toipumaan. Yhdessä he rakensivat kotiin punttisalin.

– Vanhempien huolenpito, treenaaminen ja musiikki saivat ajan myötä mielen ja kropan kuntoon, Toni kertoo.

Musiikki veikin miehen mukanaan. Toni toimi aktiivisesti Keski-Uudenmaan elävän musiikin yhdistyksessä, lopulta keikkajärjestäjänä. Yksistään brasilialaisen hevibändi Cobalton kiertueelle kuului yli 50 keikkaa Suomessa ja Keski-Euroopassa.

Musiikin lisäksi vammaisgolf on tullut Tonille rakkaaksi harrastukseksi. Siinä kiehtoo kokonaisvaltaisuus.

– Liikunta, liikkeiden koordinointi ja pakollinen keskittyminen tekevät siitä täydellisen lajin vammautuneille. Haaveena on vielä joskus mennä läpi kaikki Euroopan kiertueen osakilpailut, Toni sanoo.

Työkyvyttömyyseläke myönnettiin Tonille vuonna 2005. Oireiksi ovat jääneet muistihäiriöt, keskittymisvaikeudet, kivut ja nopea väsyminen.

Tänään Toni elää rauhallista maalaiselämää avovaimonsa Matilda Kudinoffin ja Hugo-koiran kanssa. Päivät täyttyvät pitkistä kävelylenkeistä, arkiaskareista ja kiireettömästä yhdessäolosta. Naimisiin Tonin ja Matildan on tarkoitus mennä vielä tämän vuoden puolella.

Kadotetusta lapsuudesta huolimatta Toni sanoo olevansa sinut itsensä kanssa.

– Minä tiedän, mitä minä olen. Muistinmenetys on pakottanut minut ajattelemaan positiivisesti. Onnettomuudessa olisi voinut käydä pahemminkin ja toipumiseni on ihme. Olen siis onnekas. Nykyään nauran joka päivä!