Valtakunnan­syyttäjä veljen yrityksen suosimisesta oikeudessa: ”En miettinyt esteellisyyttä ollenkaan”

Veljen yrityksen suosimisesta syytetty Matti Nissinen korkeimmassa oikeudessa: En tullut lainkaan ajatelleeksi.

15.11.2017 16:52

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen mukaan hän ei tullut lainkaan ajatelleeksi esteellisyyttään, kun hän hankki syyttäjälaitokselle ensimmäistä kertaa johtamiskoulutusta veljensä yritykseltä.

Tämä tapahtui vuonna 2007, jolloin Nissinen oli juuri nimitetty Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavaksi kihlakunnansyyttäjäksi. Hän itse oli aloittanut veljensä Deep Lead -yhtiön syväjohtamiskoulutuksen jo pari vuotta aiemmin ja johtajaksi päästyään ehdotti koulutuksen tilaamista laajemmin virastolleen.

– Sikäli kuin muistan, niin en miettinyt esteellisyyttä ollenkaan. En ole pystynyt löytämään muuta vastausta kuin että ajatukseni olivat niin kiinni itse asiassa, jollon esteellisyysnäkökohta jäi huomiotta, Nissinen sanoi korkeimmassa oikeudessa (KKO).

Häntä kuultiin oikeudenkäynnissä, jossa apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen vaatii hänelle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. KKO käsitteli poikkeuksellista ylimpään syyttäjään kohdistuvaa virkarikossyytettä keskiviikkona.

Syväjohtamiskoulutus on Nissisen pikkuveljen, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajan Vesa Nissisen kehittämä metodi. Deep Lead on Vesa Nissisen perustama ja osin omistama yritys.

– Minun mielikuvissani veli oli sotilas ja upseeri, ei mitään mielikuvaa hänestä yhtiöön liittyvänä henkilönä. Itse asia eli syväjohtaminen oli ajattelussani irronnut kokonaan siitä, että se oli veljeni luomus, Matti Nissinen sanoi oikeudelle.

Vaimo kuoli ennen nimitystä

Syytteen mukaan Nissinen oli Itä-Suomen syyttäjänvirastossa päättämässä esteellisenä runsaan 11 000 euron koulutusten hankkimisesta. Hankinnat Deep Lead Oy:ltä jatkuivat, kun hänet nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi. Syytteen mukaan tässä virassa Nissinen osallistui esteellisenä lähes 21 000 euron hankintoihin.

Nissinen sanoi, että hän havaitsi valtakunnansyyttäjänvirastossa heti selkeää johtamiskoulutuksen tarvetta. Hänen edeltäjänsä, eläkkeelle jäänyt Matti Kuusimäki oli nähnyt johtamiskoulutuksen kehittämisen eri tavoin kuin hän.

– En halua arvostella edeltäjääni, mutta voi kai todeta, että hänen painotuksensa olivat toisentyyppiset.

Nissinen kertoi, ettei hänellä ole selkeitä muistikuvia johtoryhmän kokouksesta, jossa tehtiin ensimmäinen päätös hankkia koulutusta Deep Lead -yhtiöltä.

Hän kertoi puolisonsa kuolleen tapaturmaisesti juuri ennen kuin hän aloitti valtakunnansyyttäjänä.

Tässä kohden kuulemista Nissisen ääni murtui. Hänen oli pidettävä tauko puheessaan pyyhkiäkseen silmiään.

– Noin puolentoista vuoden ajalta siitä eteenpäin minulla ei ole kovinkaan monesta päivästä muistikuvia.

Ei vieläkään nähnyt ongelmaa

Joka tapauksessa Deep Leadin avoimelle kurssille päätettiin lähettää tuolloin huhtikuussa 2010 neljä valtionsyyttäjää ja henkilöstöpäällikkö.

Myöhemmin kesäkuussa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske otti puheeksi, ettei pelkkä johtoryhmän pöytäkirjaan kirjattu päätös ehkä täyttänyt muotovaatimuksia.

– Puheena oli päätöksen muoto ja sisältö, että se ei ole riittävä, vaan pitää tehdä tarkemmin. Sivuasiana tuli, että kun minulla on vielä tällainen suhde palveluja tarjoavaan yhtiöön, niin on parempi, että hän (Kalske) hoitaa loppuun.

Tehtiin jälkikäteinen kirjallinen päätös, jossa "todettiin" jo koulutukseen osallistujat ja jonka Kalske allekirjoitti.

– Kalskeella oli se valmiiksi mietittynä. Mentiin hyvin nopeasti seuraavaan asiaan. Minä ainakaan en vieläkään osannut nähdä mitään onegelmaa, vaikka varmaan olisi pitänyt miettiä, Nissinen sanoi.

Kalskeen allekirjoittama päätös on nyt syyttäjän kirjallisena todisteena. Syyttäjänä toimivan apulaisoikeuskansleri Hakosen mukaan päätösasiakirjan muotoilu todistaa, että tosiasiallinen koulutuksesta päättäjä oli Nissinen eikä Kalske.

Koko ura syyttäjänä

60-vuotias Matti Nissinen on tehnyt koko työuransa syyttäjänä. Vuodesta 1982 lähtien hän on työskennellyt apulaisnimismiehenä, lääninsyyttäjänä, valtionsyyttäjänä, johtavana kihlakunnansyyttäjänä ja viimeksi valtakunnansyyttäjänä.

Nissisen mukaan hänelle kyse on kutsumusammatista.

– On minulle täysin vieras ajatus, että jos olisin käsittänyt esteellisyyteni, olisin silti toiminut näin. Miksi olisin tieten tahtoen menetellyt rikollisella tavalla?

Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hän siis myöntää olleensa huolimaton, mutta kiistää tahallisuuden.

Esitutkinta alkoi maaliskuussa. Siitä elokuun loppuun asti Nissinen oli vapaaehtoisesti palkattomalla virkavapaalla taatakseen virastolleen työrauhan. Palkattoman vapaan päätyttyä oikeusministeriö pidätti hänet virasta eli Nissinen saa tällä hetkellä vain puolet palkastaan.

– Tämä on tarkoittanut minulle ammatillista, sosiaalista ja taloudellista katastrofia.

Tuomio tänä vuonna

Nissisen lisäksi KKO kuuli kahta todistajaa, Deep Lead Oy:n valmentajaa Jarno Keloa ja valtakunnansyyttäjänviraston viestintäpäällikköä Virve Strengiä.

Kelo kertoi, että yhtiön nettisivuilla julkaistu, valmennusta kehunut Nissisen kirjoitus oli yksi monista vastaavista viranomaisten suosituskirjoituksista yhtiön sivuilla. Hänen mukaansa Nissinen ei ollut koskaan itse yhteydessä koulutusasioista.

Streng kertoi, että oli itse kysynyt Deep Leadin koulutukseen pääsyä, jolloin Nissinen oli kehunut sitä hänelle. Strengin mukaan päätös osallistumisesta jäi kuitenkin hänelle itselleen. Hän luopui aikeesta, kun kohu nousi.

Apulaisoikeuskansleri Hakonen vaati Nissiselle vähintään 60 päivän sakkorangaistusta. Puolustuksen asianajaja Jarkko Jaatela puolestaanmuistutti loppulausunnossaan, että Nissinen on suhtautunut asian esille tuloon erittäin suoraselkäisesti ja viraston etua ajatelleen.

KKO:n kokoonpanon puheenjohtaja oikeusneuvos Timo Esko ilmoitti käsittelyn päätteeksi, että tuomio asiassa pyritään antamaan kuluvan vuoden aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?