Eduskunnan edessä itseään puukottaneelle venäläiskaksikolle ehdollista vankeutta

Homopariksi esittäytyneet venäläiset turvapaikanhakijat ovat Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mukaan todellisuudessa veljekset Aleksei ja Aleksandr Kartashov.

Oikeuden mukaan tässä ovat Aleksandr ja Aleksei Kartashov. Itse he väittävät yhä olevansa Aleksandr Temnov ja Nikita Shulga.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut eduskunnan edessä itseään puukottaneen venäläiskaksikon ehdolliseen vankeuteen väärän henkilötiedon antamisesta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Kumpikin saa 30 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen ja lisäksi heidän kummankin on maksettava valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.

Kaksikko esittäytyi Suomessa sekä viranomaisille että julkisuudessa medialle homoparina nimellä Nikita Vladimirovitsh Shulga ja Aleksandr Sergejevitsh Temnov.

Venäjän viranomaisten toimittamien papereiden mukaan heidän oikeat nimensä ovat kuitenkin Aleksei Olegovitsh Kartashov ja Aleksandr Olegovitsh Kartashov, eli kyse on veljeksistä.

Venäjän turvallisuuspalvelun antaman ilmoituksen mukaan miesten henkilöllisyys on tunnistettu heidän Venäjän puolelle metsään jättämistään passeista, joissa ei ole havaittu merkkejä väärennöksestä. Venäjän viranomaiset ovat myös kertoneet Suomen viranomaisille, että poikien isä Oleg Kartashov on huolissaan pojistaan.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus perustelee keskiviikkona antamaansa tuomiota sillä, että lähtökohtaisesti on voitava luottaa siihen, että Venäjän viranomaiset ovat tehneet oikean arvion passien oikeellisuudesta.

– Siten se, ettei passeissa ole havaittu merkkejä väärennöksistä tarkoittaa kääntäen sitä, että passit olisivat aidot, oikeus perustelee.

Turvapaikanhakijakaksikko ei ole missään vaiheessa myöntänyt väärien henkilötietojen antamista, vaan miehet kertovat ainoastaan tulleensa Suomen rajan läheisyyteen Venäjältä ostamillaan väärennetyillä passeilla sen jälkeen, kun heidän oikeat passinsa oli takavarikoitu Venäjän viranomaisten toimesta. Väärät passinsa he väittivät ostaneensa internetistä. Toinen vastaajista oli lisäksi kertonut oikeudessa, että passit luovuttaneella henkilöllä ”saattoi olla jonkinlainen virkamerkki sekä ase auton hanskalokerossa”.

Oikeuden mukaan on hyvin epäuskottavaa, että internetin kautta olisi tilattavissa niin hyviä väärennöksiä virallisista henkilöasiakirjoista, että (venäläinen passeja myöntävä) asiantuntija voisi erehtyä niiden aitouskysymyksessä. Epäuskottavaa on myös, että kyseiset passit olisi pystytty hankkimaan vain yhdessä päivässä, kuten kaksikko on kertonut.

– Yhtä lailla tai vielä enemmän epäuskottavaa on se, että jokin viranomaistaho myisi aidolla tavalla valmistettuja passeja väärillä henkilötiedoilla, oikeus kertoo perusteluissaan.

Oikeuden mukaan varteenotettavana mahdollisuutena ei voida pitää sitäkään, että Venäjän viranomaiset olisivat antaneet tahallaan väärän sisältöisen lausuman passeista saattaakseen vastaajat vaikeuksiin tai saadakseen heidät takaisin Venäjälle, kuten vastaajat ovat esittäneet.

– Tällainen toiminta (väärän lausuman antaminen) viranomaistaholta olisi niin räikeää virkavallan väärinkäyttöä, että sellaisen pitäminen edes varteenottavana mahdollisuutena edellyttäisi muutakin selvitystä tuekseen kuin vastaajien epäily sellaisesta, eikä tällaisia muita seikkoja ole asiassa ilmennyt, oikeus kirjoittaa päätöksessään.

Rikosjutussa tuomarina on ollut käräjätuomari Juhana Moilanen ja syyttäjänä kihlakunnansyyttäjä Ilpo Kohonen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?