Kotimaa

Nettihuijareita jahtaava Tuula, 75, kertoo häijystä kiristyskikasta – intiimi kuva uhataan lähettää vaikka työnantajalle

Julkaistu:

Tuula Visa kertoo saaneensa yhteydenottoja yli 400 huijatulta.
Ilta-Sanomat on aiemmin uutisoinut niin sanotusta nettiauervaarailmiöstä. Poliisin mukaan useat suomalaiset ovat menettäneet suuria summia verkon huijarihurmureille, jotka esiintyvät sosiaalisessa mediassa tekaistulla henkilöllisyydellä. Useimmiten huijarit väittävät olevansa arvostetussa ammatissa: korkea-arvoisia sotilaita, insinöörejä, liikemiehiä tai lääkäreitä.

Ilta-Sanomat on haastatellut aiemmin myös helsinkiläistä Tuula Visaa, 75, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa varoitellakseen suomalaisia huijareista. Hän kertoo saaneensa yhteydenottoja yli 400 huijatulta.
  • Tuulan haastattelun voit katsoa yllä olevalta videolta.
– Sen jälkeen, kun Ilta-Sanomien artikkeli ilmestyi, minun piti antaa soittoaikoja huijatuille. Osa soittajista epäilee, ovatko he tulleet huijatuiksi. Suurin osa menee shokkiin tai alkaa itkeä, kun ymmärtää, että näin on käynyt, Visa kertoo.


Visan mukaan huijarit pyytävät uhreilta intiimejä kuvia ja lähettävät vastineeksi kuvia omista sukukalleuksistaan. Yllättävän moni uhri lähettää kuvan, vaikka huijarit vaativat, että samassa kuvassa näkyvät myös ihmisen kasvot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sitten, kun he eivät enää saa lypsettyä rahaa muilla keinoilla, kuva uhataan lähettää äidille, lapsille tai työnantajalle.

Kun huijattu ymmärtää kohtalonsa, valtava pettymys ja häpeä valtaavat mielen.

– Osa ei tahdo hyväksyä, että heitä on huijattu rakkauden varjolla. He ovat menettäneet sekä rahansa että suuren rakkauden. Tuntuu siltä, että monia harmittaa enemmän rakkauden kuin rahojen menetys, Visa sanoo.