Mitä on tapahtunut syksyn edetessä Aleksandrille ja Nikitalle, jotka säikäyttivät hetkeksi suomalaisia syyskuun loppupuolella puukottamalla itseään vatsaan eduskuntatalon edustalla?
Ilta-Sanomat tapasi nuoret miehet ensi kerran vain muutama päivä puukotuksen jälkeen, jolloin he kertoivat olevansa Venäjältä paennut homopari.
(Videolta ilmenee, että miehet hakivat Suomesta turvapaikkaa, koska heitä vainotaan Venäjällä homoseksuaalisuuden takia. Video on julkaistu syyskuussa.)
Epätoivoiseen tekoonsa he kertoivat päätyneensä sen vuoksi, että Suomen maahanmuuttoviranomaiset olivat ilmoittaneet käännyttävänsä heidät nopeutetusti takaisin Venäjälle.
Kaksikko pyysi ensimmäisessä tapaamisessa, ettei heidän kasvojaan ja tarkkoja henkilötietojaan kerrottaisi julkisuuteen, jotta heille ja heidän Venäjällä oleville läheisilleen ei koituisi lisäongelmia.
Ambulanssi ja poliisiauto eduskuntatalon edustalla Helsingissä tapauksen jälkeen 22. syyskuuta.
IS noudatti tuolloin nuorten miesten toivetta, mutta nyt tilanne on muuttunut niin, että kaksikko haluaa esiintyä tässä jutussa kasvokuvien kera. Miehet kertovat myös omat nimensä täydellisinä niin kuin ne heidän mukaansa kuuluvat: Aleksandr Sergejevitsh Temnov,19, ja Nikita Vladimirovitsh Shulga, 21.
”Meillä ei ole enää mitään menetettävää, koska meidät voidaan karkottaa päivänä minä hyvänsä.
– Meillä ei ole enää mitään menetettävää, koska meidät voidaan karkottaa päivänä minä hyvänsä. Haluamme sitä ennen kertoa koko tarinamme, he perustelevat päätöstään tulla julkisuuteen omilla kasvoillaan.
Aleksandr ja Nikita tulivat Suomeen laittomasti huhtikuussa.
Tällä kertaa miehet antavat IS:n nähdä myös ison pinon turvapaikanhakuprosessiin liittyviä suomalaisia viranomaispapereita, joita he eivät aiemmassa tapaamisessa näyttäneet.
– Meille oli sanottu, että myös meitä koskee prosessin aikana salassapitovelvollisuus samoin kuin Suomen viranomaisiakin, miehet perustelevat aiempaa yksityiskohdista vaikenemistaan.
Miehet esittelivät vammojaan
Papereista selviää, että Suomen viranomaisten mukaan miesten tarina ei ole miltään olennaisilta osiltaan uskottava. Dokumenttien mukaan Aleksandr ja Nikita ovat antaneet itsestään Suomessa koko ajan väärät henkilötiedot, mutta heidän oikea henkilöllisyytensä on selvinnyt yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa.
Viranomaisten mukaan kyse on itse asiassa kahdesta veljeksestä, jotka ovat ainoastaan esiintyneet homoparina. Todisteena tästä ovat miesten passit, jotka ovat löytyneet Venäjän puolelta rajaa osittain tuhottuina. Venäjän viranomaisten mukaan hylätyissä passeissa ei ole havaittu merkkejä väärennöksistä, ja miesten oikeat etunimet ovat Aleksandr, 19, ja Aleksei, 21.
IS ei kerro tässä vaiheessa julkisuuteen miesten väitettyjä oikeita isännimiä ja sukunimiä, mutta viranomaisten mukaan miehillä on todellisuudessa paitsi yhteinen sukunimi niin myös yhteinen isännimi – eli siis papereiden mukaan ainakin yhteinen isä. Tämä heikentää myös heidän muun kertomuksensa uskottavuutta.
”Papereista selviää, että Suomen viranomaisten mukaan miesten tarina ei ole miltään olennaisilta osiltaan uskottava.
Miehet tulivat Suomeen laittomasti huhtikuussa 2017 ylittäen rajan metsien kautta ja pyysivät heti turvapaikkaa Venäjän homovainoihin vedoten. Kotoisin ja syntyisin he kertovat olevansa Pietarista.
Miehet kertovat käyttäneensä Venäjän puolella netistä hankittuja kotimaanpasseja, koska viranomaiset olivat sitä ennen takavarikoineet heidän oikeat passinsa. Miesten mukaan passeihin oli vaihdettu heidän kuvansa ja joitakin muita tietoja, mutta muuten passit olivat ”oikeat” eli ne oli tehty oikeiden passien pohjalle.
Kaksikon mukaan he eivät salailleet Suomen viranomaisilta sitä, että he olivat käyttäneet Venäjän puolella väärää henkilöllisyyttä. He olivat kertoneet Suomen viranomaisille myös siitä, että he olivat jättäneet venäläiset passit maastoon Venäjän puolelle.
Helsingin poliisi sai hälytyksen puukotuksesta eduskuntatalon edessä.
Miehet itse kuvailevat olevansa sokissa siitä, että heidän tarinaansa ei uskota.
– Katsokaa meitä, näytämmekö me muka veljeksiltä? Mehän olemme aivan erilaisia kaikin puolin: erilainen ihonväri, ruumiinrakenne, silmien ja kallon muotokin, miehet todistelevat ja käyvät poseeraamaan myös profiilikuvaan.
Miehet sanovat pyytäneensä Suomen viranomaisilta, että heille tehtäisiin dna-testi väitetyn veljessuhteen selvittämiseksi. Sitä ei ole suostuttu tekemään.
– Luulimme Suomeen tullessamme, että tämä on oikeusvaltio, mutta nyt kaikki on aivan absurdia, Aleksandr sanoo.
Ulkoisesti miesten terveydentilanne näyttää tällä hetkellä paremmalta kuin vielä syyskuun lopulla, jolloin he puhuivat valmiudestaan kuolla Suomessa ja vaikuttivat olevan epätoivoisessa henkisessä tilassa.
– Olemme syöneet mielialalääkkeitä, jotka ovat auttaneet. Vastaanottokeskuksen henkilökunta on myös kohdellut meitä hyvin, Aleksandr kiittelee.
Maahanmuuttovirasto: Hakija voi itse teettää dna-testin
Aleksandrina ja Nikitana esiintyvät pietarilaiset turvapaikanhakijat ihmettelevät, miksi heille ei ole tehty dna-testiä sen varmistamiseksi, ovatko he veljeksiä.
”Laki ei edellytä dna-testien tekemistä, mutta turvapaikanhakijalla tai -hakijoilla itsellään on toki oikeus teettää dna-testi, joka voidaan liittää hakemukseen.
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kommentoi tilannetta yleisellä tasolla vedoten viranomaisten salassapitovelvollisuuteen.
–Laki ei edellytä dna-testien tekemistä, mutta turvapaikanhakijalla tai -hakijoilla itsellään on toki oikeus teettää dna-testi, joka voidaan liittää hakemukseen.
IS:n tietojen mukaan Suomen viranomaisten käsitys kaksikon oikeasta henkilöllisyydestä perustuu Venäjän viranomaisilta saatuihin asiakirjatietoihin.
–Kuinka Suomen viranomaiset voivat luottaa sen maan viranomaisiin, jonka maan viranomaisia turvapaikanhakijat pakenevat? venäläismiehet itse ihmettelevät.
IS pyysi kaksikon kertomuksen uskottavuuden selvittämisessä apua Fontanka-uutissivustolta. Toistaiseksi Fontankan tutkimuksissa on selvinnyt, että miesten venäläisissä asiapapereissa – kuten sairaalan todistuksessa, irtisanomiskirjeessä ja poliisipöytäkirjassa – on virheitä ja muotoiluja, jotka saattavat viitata väärennykseen.
Teoriassa Venäjällä on mahdollista sekin, että adoptioveli voisi saada saman isännimen, vaikka hänen biologinen isänsä olisi eri. IS jatkaa tapauksen selvittelyä.