Ilkka Kanerva (kok.) yllätti monet esittäessään tiistai-iltana Ylellä erittäin kovaa kritiikkiä puolustusministeri Jussi Niinistöä (sin.) kohtaan tämän aloitteellisuudesta vuoden 2020 tienoille järjestettävän sotaharjoituksen suhteen.
– Ei tämä mikään Jussi Niinistön kotiteatteri voi olla, luonnollisestikaan.
– Toinen asia on se, että Suomella saattaa olla tarvetta, asiallista perustelua tämänkaltaisen harjoituksen virittelemiseen ja valmistelemiseen ja se tulee puolustusvoimista. Mutta sen päätöksenteon tulee tapahtua asiallisissa poliittisissa puitteissa, Kanerva suomi.
Samalla hän antoi ymmärtää, että ”vihiä” sotaharjoituksen suunnittelusta tosin on ollut jo aiemmin ja Kanerva uskoi myös presidentti Sauli Niinistön olleen asiasta tietoinen.
Kanerva unohtaa aikaisemmat puheensa
Puolustusministeriössä on ihmetelty Kanervan kovia puheita - varsinkin hänen aikaisempiin näkemyksiinsä verrattuna. Kanerva on aktiivisesti puolustanut kansainvälistä harjoittelua.
Syyskuussa Kanerva itse ehdotti Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 9. 9.) Suomen isännöimiä suursotaharjoituksia:
– Suomelle on tietysti suurin hyöty harjoituksista, joissa kykenemme harjoittelemaan Suomen olosuhteissa monikansallisten joukkojen kanssa. Tällöin myös eri puolustushaarat pystyisivät harjoittelemaan yhteistoimintaa koordinoidusti, Kanerva totesi.
– Kyllä tämä on konsepti, jota on fundeerattu ja joka sopisi meille kaikin tavoin, Kanerva jatkoi lehden haastattelussa.
Kanerva torpattiin Mattisin illallisilta
Ilta-Sanomien tietojen mukaan yhdeksi syyksi Kanervan koville puheille epäillään sitä, että Kanerva sai viime maanantaina pakit yrittäessään päästä Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin Suomen-vierailun kunniaksi järjestetyille illallisille.
Tilaisuus järjestettiin maanantai-iltana Smolnassa ”Marskin hengessä”, sillä sotahistoriaan perehtynyt Mattis tuntee myös Mannerheimin vaiheet ja teot. Jussi Niinistön isännöimille päivällisille oli kutsuttu paitsi kunniavieras Mattis myös Helsinkiin kokoontuneet ns. pohjoisen ryhmän puolustusministerit.
IS:n tietojen mukaan puolustusvaliokunnan sihteeri, valiokuntaneuvos Heikki Savola oli päivän aikana yhteyksissä useisiin eri tahoihin saadakseen myös valiokunnan puheenjohtajalle Kanervalle kutsun illalliselle. ”Puhelinrumba” oli kerrotun mukaan kovaa.
Kanervaa ei tilaisuuteen kuitenkaan huolittu. Muitakaan kansanedustajia tai valiokuntapuheenjohtajia ei ollut ministeri-illallisen kutsulistalla. IS:lle kutsun järjestämisyritystä Kanervalle kuvattiin hyvin aktiiviseksi. Kanervaa ei olisi voitu tilaisuuteen kutsua lyhyellä aikataululla myöskään valmiin plaseerauksen takia.