Kuvat: Tavallista kirkkaammat revontulet loimusivat yöllä Etelä-Suomessa asti – ”Aurinkotuulessa oli voimistuminen” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kuvat: Tavallista kirkkaammat revontulet loimusivat yöllä Etelä-Suomessa asti – ”Aurinkotuulessa oli voimistuminen”

Tiistai-iltana ja keskiviikon vastaisena yönä suuressa osassa Suomea pääsi ihastelemaan näyttäviä revontulia.

Ilta-Sanomien lukijat lähettivät valokuviaan taivasta viime yönä kaunistaneista revontulista.­

8.11.2017 8:58

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela kertoo, että revontulet olivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä nähtävissä maan etelä- ja itäosassa sekä maan pohjoisosassa Lapissa.

– Niitä on näkynyt lähes koko maassa, siellä missä on ollut selkeää. Ainoa paikka, missä revontulia ei ole niinkään näkynyt on maan länsiosassa, suunnilleen Tampereen pohjoispuolelta Oulun korkeudelle asti. Siellä on ollut laaja aika yhtenäinen pilvilautta.

Korpela sanoo, että magneettikentän mittausten perusteella voimakkaimmin revontulet esiintyivät ennen kello yhdeksää illalla ja uudestaan kahdentoista ja yhden välillä yöllä.

Viimeyön revontulia satelliitista nähtynä! Kuva on otettu noin klo 1 ja 2 välillä viime yönä. pic.twitter.com/e08CY8KNIn— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) November 8, 2017

Tältä revontulet näyttivät Nurmijärvellä.­

Korpelan mukaan revontulet eivät ole harvinaisia Etelä-Suomessakaan. Niiden havaittavuuteen vaikuttaa pilvettömyys.

– Eilen suuressa osassa maata oli selkeää, ja tämä ilmiö oli sen takia Etelä-Suomessakin näkyvissä.

Revontulia päästiin ihasteleman niin ikään Hämeenlinnan Aulangossa.­

Ilmatieteen laitos tiedotti kohonneesta geomagneettisesta aktiivisuudesta ja revontulien todennäköisyydestä jo tiistaina.

Tiedotteen mukaan kohonnutta geomagneettista aktiivisuutta aiheutti aurinkotuulen nopea virtaus.

– Tällä kertaa aurinkotuulessa oli voimistuminen, mikä on aiheuttanut revontulien esiintymisen, Korpela sanoo.

– Geomagneettinen myrsky sai revontulet näkymään Etelä-Suomessa hieman tavanomaista kirkkaampina, hän jatkaa.

Revontulia Helsingin Latokartanossa.­

Revontulet ovat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten aikaansaamia valoilmiöitä Maan ilmakehässä. Revontulet aiheutuvat, kun nämä varautuneet hiukkaset osuvat maan ilmakehään.

Lukija kuvasi revontulet Espoon Mankissa.­

Revontulet näkyivät upeasti myös Porvoossa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?