Seppo Varjuksen kolumni: Sauli Niinistön jälkeen Suomea odottaa rappio – romahdus alkoi jo vuonna 2012

Julkaistu:

kommentti
Sauli Niinistön toisen presidenttikauden jälkeen Suomea odottaa lohduton rappio, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Sauli, Sauli, Saulii! Sauli, ota meidät kyytiin!

Siitä Saulista ne jaksaa jauhaa. Vaikka on jo ihan selvää, että Sauli Niinistö menee toiselle kaudelle heittämällä.

Vaalitaiston tylsyys on tasoa, jota ei ole nähty Kekkosen vallantäyteisempien vuosien. Ja kekkonenhan Niinistökin on, takuumies itään ja vähän länteenkin.

Sauli ja kuusi kääpiötä, talven haukottavin teatteriesitys ja vielä valtakunnanlavalla.

Ei ihme, jos katsojat haluaisivat vähän jän­nääkin. Niinpä pari kuukautta sitten kek­sittiin, että perussuomalaisten ”räväkkä” Laura Huhtasaari olisi kova haastaja. Huhtasaaren uutuudenviehätys tippui sa­maa tahtia syksyn lehtien kanssa. Totuus on, että parhaimmillaan hän olisi voinut viedä Niinistöltä juuri sen verran änkyräoikeistolaisia ääniä, että olisi jouduttu toiselle kierrokselle, jossa Niinistöä vastassa olisi ollut vihreiden Pekka Haavisto. Häviämässä.

Ei haasta Huhtasaari, liian outo menestyäkseen. Huhtasaari on niin erikoinen, että sotkee vasemmistoliiton Merja Kyllösenkin taktiikan. Kyllösen piti olla vaalitaiston väriläiskä ja kerätä niin pieni mutta kunniallinen äänipotti. Nyt Kyllönen tuntuu arkisen huomaamattomalta.

Tavallisuus ei ole valttia enää. Sdp:n Tuula Haatainen ja keskustan Matti Vanhanen edustavat vanhan ajan politiikan asiallista kuivakkuutta, joka on aidosti aliarvostettua. Ei jakoa.

Rkp:n Nils Torvalds haluaisi jollekin jaolle puhumalla Naton puolesta. Ei sytytä, ja Niinistö ei osallistu keskusteluun virkansakaan puolesta.

Kuka tekisi talven puuduttavimmasta show’sta vaalit? No ei kukaan.

Kun olisi edes jotain mystistä Niinistön suosiossa, mutta kun ei ole.

 

Sauli ja kuusi kääpiötä: talven haukottavin esitys.

Ensinnäkin se kekkosjuttu. Suomen turvallisuudelle tärkein mies on Venäjän Vladimir Putin, jonka kanssa Niinistö tulee toimeen. Kirkkokansa kiittää ja kumartaa. Kuudella kääpiöllä ei ole mitään, mistä kukaan kiittäisi.

Toiseksi persoona, jollainen on Sauli Niinistölläkin. Hän on taitava ottamaan huomion huoneessa sitä nolosti vaatimatta. Niinistö puhuu mielellään hiljaa, jopa ujolta vaikuttaen. Välillä hän on toki epäselvä kuin varsinaissuomalainen sukuselvitys, mutta eipä se Mauno Koivistoakaan haitannut. Vielä viisikymppisen Niinistön playboy-poliitikon elämäntavoista joku saattoi närkästyä. Kypsällä iällä solmittu toinen liitto poisti senkin pulman.

Kolmanneksi, ja kolmanneksi pitää sanoa, että Niinistölläkin on heikkoutensa. Joidenkin korvissa jatkuvat tolkutus tolkun väestä kuulostaa tekopyhältä ja raukkamaiseltakin. Arvokonservatiivi Niinistön pulla menee kurkkuun, jos hän vaikka kuulee siitä yhdestä ideologisesta työttömästä. Kyllä Niinistö vielä joiltain karvat pystyyn nostaa, ja siksi Pekka Haaviston kannatus pysyy yli kymmenen prosentin.

Vuoden 2012 presidentinvaalissa oli kuitenkin vielä oikeaa ideologista kiertoa, kun vihreät ja punaiset kavahtivat kokoomuslaisen nousua presidentiksi. Loppujen lopuksi Niinistö on ollut niin halinallea, että moni potentiaalinen toisinäänestäjä ei jaksa uurnalle asti.

Mitä väliä sitten? Niinistön voitto ei ketään hetkauta. Sitten hän jatkaa 75-vuotiaaksi vuoteen 2024.

Niinistöä voi hivellä, että hän jää historiaan viimeisenä tolkun presidenttinä. Niinistö ei ole populisti. Tulevat presidentit ovat. Ja pääministerit. Tshekin tie on Suomen tie.

Muissa itäisen Euroopan maissa populistipuolueet ovat jo syrjäyttäneet perinteisen länsieurooppalaisen poliittisen kulttuurin. Ne tulivat jäädäkseen.

Suomalaisen puolueuskollisuuden ja poliittisen järjestelmän romahdus alkoi vuonna 2012, kun Sdp:n Paavo Lipponen sai alle seitsemän prosenttia äänistä presidentinvaalin ensi kierroksella. Vuonna 2006 toisen suurpuolueen keskustan äänestäjät olivat vielä niin uskollisia, että Matti Vanhanen sai melkein 19 prosenttia. Sitä pidettiin lässähdyksenä. Kun keskustan nykyinen epähenkilö Paavo Väyrynen vuonna 2012 sai rapiat 17 prosenttia, sitä pidettiin jo pikku ihmeenä.

Lipposen nolon tuloksen jälkeen Sdp on räpiköinyt erilaisesta vaalista toiseen. Nyt Sdp ja keskusta romahtavat yhdessä Niinistön edessä, ja nöyryytysten polku käynnistyy. Kokoomus nauttii kansanliikkeen ehdokkaan voitosta hetken, ehkä yhdet eduskuntavaalit. Sitten Sdp:n ja keskustan tie on kokoomuksenkin tie kadotukseen.

Vanhojen puolueiden ahdingolle ei kannata hörähdellä, sillä niiden mukana menee vakaus, jota pieni maa tarvitsisi. Politiikan täyttävät katteettomat lupaukset ja suurten persoonien raivoaminen. Sitä sitten kiitetään rehellisenä puheena. Populismin kaikki muodot likaavat ja tyhmistävät politiikan. Seuraava presidentinvaali vuonna 2024 on täyttä tätä ja keskittyy vain henkilöön.

Todennäköisesti maailma yleensä ja Venäjä erityisesti ovat vain arvaamattomampia vuonna 2024. Pelkällä supliikilla presidentiksi noussut ei siellä pärjää. Pienelle maalle mediapoliitikot ovat turmioiksi.

Vedenpaisumus tulee Sauli Niinistön toisen presidenttikauden jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt