Kotimaa

Hymy Lahtinen on kuollut

Julkaistu:

Suru-uutinen
Merkittävällä tavalla suomalaiseen mediamaailmaan vaikuttanut Hymy Lahtinen on kuollut.
Hymy Lahtisen kuolema vahvistetaan Ilta-Sanomille Lahtiset-yhtymästä. Hän oli kuollessaan 87-vuotias.

Hymy Lahtinen oli miehensä, tulevan lehtikeisari Urpo Lahtisen kanssa perustamassa Suomen ensimmäistä kaupunkilehteä Tamperelaista. Lehden alkuvaiheissa Hymy oli jakelemassakin lehteään omin käsin.

Vähän myöhemmin Lahtiset perustivat aikakauslehden, joka sai vaimon mukaan nimen Hymy. Parhaina aikoina Hymy saavutti yli puolen miljoonan levikin, ja sen kohujutut puhuttivat koko maata.

Hymy ja Urpo Lahtinen elivät käytännössä pitkään erossa. Taloudellisten seikkojen vuoksi eroa ei kuitenkaan voitu virallistaa vuosikymmeniin. Erosta olisi koitunut vain sotkua – niin kuin myöhemmin koituikin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1990-luvun alussa tuli voimaan virallinen raastuvassa sinetöity ero. Pari viikkoa myöhemmin Urpo Lahtinen meni naimisiin Maija Lahtisen kanssa, ja siitä alkoivat oikeudenkäynnit Lahtiset jättimäisestä omaisuudesta.

1980-luvun lopulla Lahtisten lehtien julkaisuoikeudet myytiin Yhtyneille Kuvalehdille eli nykyiselle Otavalle. Tiettävästi hinta oli 300 miljoonaa markkaa. Lahtiselle jäi kiinteä omaisuus, kuten hehtaarikaupalla kivitaloja Tampereella sekä kirjapaino Helprint, joka myöhemmin myytiin ulkomaille 500 miljoonalla markalla.

Hymy Lahtinen ei lehtien tekemiseen osallistunut, mutta hän piti talousasiat hallinnassaan. Kerrotaan, että Hymy oli niin pihi, että kahvitauolla hän pani pullatkin puoliksi.

Lehtikaupan jälkeen Hymy Lahtinen ja poikansa Jeppe Lahtinen ovat keskittyneet kiinteistöjen omistamiseen. Jeppe on johtanut toimintaa ja hän on moninkertaistanut isänsä perinnön.

Hymy Lahtinen oli syntynyt 13.10.1930.