Turkuun laskeutunut SAS:n matkustajakone joutui liukuun: ”Lähtenyt sivuttain hallitsemattomaan luisuun” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Turkuun laskeutunut SAS:n matkustajakone joutui liukuun: ”Lähtenyt sivuttain hallitsemattomaan luisuun”

Päivystävän palomestarin mukaan 92 koneessa ollutta eivät loukkaantuneet tilanteessa.

25.10.2017 23:05

SAS:n Tukholmasta Turkuun laskeutunut reittikone joutui keskiviikkoiltana liukuun kiitoradalla laskeutumisen jälkeen.

– Kone on tullut laskuun ja kiitotien toisessa päässä lähtenyt sivuttain hallitsemattomaan luisuun, Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Rostedt kommentoi IS:lle.

Rostedtin mukaan kone saatiin kuitenkin pysähtymään ja ajettua terminaalin välittömään läheisyyteen.

– Miten se on pysähtynyt, niin se jää toistaiseksi vähän hämärän varjoon.

Luisun takia tilanteesta tehtiin protokollan mukaisesti hätäilmoitus varotoimenpiteenä. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tapahtuneesta kello 20.30 keskiviikkona.

Rostedt kertoo, että kukaan koneen 88 matkustajasta ja neljästä henkilökunnan jäsenestä ei loukkaantunut tilanteessa. Matkustajat siirtyivät pois koneesta omin voimin.

– Siinä tehtiin tilannearviota ja ihmisiltä kysyttiin, että onko kipuja, mutta kukaan ei ainakaan siinä vaiheessa valittanut mitään.

Rostedtin mukaan lentoasema suljettiin hetkeksi lentoliikenteeltä varotoimenpiteenä tapahtuneen jälkeen.

– Lentokenttä oli sen jälkeen hetkellisesti kiinni, koska lentokentällä tarkastettiin, onko liuku aiheuttanut vahinkoa lentokentän turvajärjestelyille.

Rostedt sanoo olevan onni onnettomuudessa, että kone pysyi luisumisen ajan kiitotiellä. Hän ei osaa sanoa aiheuttiko tilanteen huono keli ja rankka lumisade.

– Keli on täällä todella huono, maa on aivan valkoisena. Epäillään, että huonolla kelillä voisi olla vaikutusta, mutta siinähän on voinut olla monta osatekijää.

Rostedtin mukaan Onnettomuustutkintakeskus tutkii tapahtuneen syytä.

Finavian mukaan koneeseen ei tullut vaurioita, mutta se tarkastetaan silti ennen seuraavaa lentoa.

– Kone rullasi ihan omin voimin asematasolle. Koneeseen ei tullut vaurioita eikä myöskään henkilövahinkoja tullut. Kone aina tarkastetaan näissä tilanteissa ennen seuraavaa lentoa, kertoi Kirsi Luhta Finavian viestinnästä STT:lle.

Luhta muistutti, että kapteeni tekee aina päätöksen siitä, onko laskeutuminen turvallista.

Finavian mukaan sään takia ei ole peruttu yhtään lentoa Turun kentällä. Sää voi kuitenkin aina aiheuttaa viivästyksiä lentojen aikatauluihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?