Aune, Oona

Kotimaa

Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

Julkaistu:

Juuso Manninen teki torstaina jälleen uuden, ikävän löydön kemiallisesti puhdistetusta järvestä.
Turkulainen Juuso Manninen, 27, oli ystävänsä kanssa torstaina kalareissulla Littoistenjärvellä. Kaksikko huomasi veden pinnalla kelluvan, hyvin erikoiselta näyttäneen lahnan.

– Ajattelin ensin, että ei kai se ole taas uusi hauki. Mentiin lähemmäs, ja tunnistin saman tien, että se on lahna, suhteellisen iso, yli kolme kiloa painava kala, sellainen jättilahna, Manninen kertoi Ilta-Sanomille.

Näky oli surullinen. Lahnan pyrstössä oli puremajäljet, sen silmät olivat verenpunaiset ja suuri osa pinnan suomuista oli poissa.

Järven tila huolestuttaa Mannista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Aiemmin kirjoitettiin zombihauista, mutta tämä kala oli vielä niitäkin hurjemman näköinen. En tiedä, minkä takia juuri minun kohdalleni sattuvat osumaan ilmeisesti kaikki järven monsterit ja epänormaalit kalat. Tämä yksilö oli elossa, mutta en usko, että se elää kauaa, Manninen kertoi.

Jos lahna kuolee yön aikana, se toimitetaan perjantaina Helsinkiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan jatkotutkimuksiin. Jos se selviää maanantaille, Åbo Akademin tutkittavaksi.

Evira: Ei merkkejä tarttuvasta taudista

Manninen pyydysti syyskuun lopulla kaveriporukkansa kanssa Littoistenjärvestä seitsemän sairasta ”zombihaukea”. Kalat olivat täynnä valkoisia patteja ja ne haisivat mädäntyneiltä.

Yksi seitsemästä hauesta lähetettiin Eviraan tutkittavaksi. Tällä viikolla saatiin tulokset, joiden mukaan paiseisella hauella oli ihohaavaumia sekä laaja pinnallinen vesihometartunta. Kalasta ei kuitenkaan löydetty merkkejä muusta myrkytyksestä, tarttuvasta taudista tai merkittävästä loistartunnasta.

Eviran mukaan kalan ihomuutosten ensisijainen syy jää siis epäselväksi.

Järvi puhdistettiin perusteellisesti keväällä

Liedon ja Kaarinan rajalla sijaitseva Littoistenjärvi puhdistettiin kemiallisesti toukokuussa, minkä epäiltiin aiheuttaneen haukien paiseet. Etsinnöistä huolimatta järvestä ei ole löydetty muita sairaita kaloja.

Järveen kaadettiin tuolloin yhteensä 200 tonnia polyalumiinikloridia. Puhdistuksen jälkeen pahasti rehevöityneen järven veden fosforipitoisuus laski selvästi ja järvi muuttui hetkeksi kirkkaan turkoosiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  4. 4

    Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  5. 5

    Kaisa Mäkäräiseltä hurja hiihto! Nousi upeasti palkintokorokkeelle

  6. 6

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  7. 7

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  8. 8

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  9. 9

    Saksalaisnainen tuomittiin Irakissa kuolemaan Isisiin kuulumisen vuoksi

  10. 10

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  4. 4

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  5. 5

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  6. 6

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  7. 7

    Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  8. 8

    Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

  9. 9

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  10. 10

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  4. 4

    Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  5. 5

    Kaisa Mäkäräiseltä hurja hiihto! Nousi upeasti palkintokorokkeelle

  6. Näytä lisää