Jari, Jalmari

Kotimaa

Niinistö ylistää suomalaisia puolalaislehdessä: ”Tällaisia tuloksia ei löydy mistään muusta Euroopan maasta”

Julkaistu:

Presidentti Niinistön mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on korkein koko Euroopassa.
Presidentti Sauli Niinistö antoi kattavan haastattelun puolalaislehti Gazeta Wyborczalle, joka julkaistiin englanninkielisenä myös Euractiv-sivustolla. Asiasta uutisoi Suomessa ensin Verkkouutiset.

Haastattelussa Niinistö käsittelee monia polttavia puheenaiheita, kuten Suomen ja Venäjän suhteita, EU:n ulkopolitiikkaa sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia.

Itänaapurista puhuttaessa presidentti nostaa esiin suomalaisten maanpuolustustahdon, joka on hänen mukaansa vertaansa vailla.

– Tutkimusten mukaan 75 prosenttia suomalaisista olisi valmiita puolustamaan maataan. Tällaisia tuloksia ei löydy mistään muusta Euroopan maasta. On hyvä, että tavallisilla ihmisillä on tällainen asenne. He eivät pelkää tavanomaista sotaa, he pelkäävät hybridisotaa. Ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan maataan, ei voi kuitenkaan huijata, Niinistö sanoo puolalaislehdelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En usko, että kovin moni suomalainen pelkää Venäjän hyökkäystä – enkä laske itseänikään tähän ryhmään. En myöskään usko, että Venäjä hyökkää Baltiaan tai Puolaan. Jos he teoriassa harkitsisivat tällaista hyökkäystä, johtaisi se kolmannen maailmansodan puhkeamiseen. Tämä on taistelu, jota kukaan ei voi voittaa ja jossa kaikki osapuolet häviävät. Siksi sotaa ei tule.

Niinistö puhui lokakuun alussa Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen avajaisissa Helsingissä korostaen maltillista asennetta turvallisuusuhkia kohtaan.

– Olen ajoittain ollut hämmentynyt venäläisten uhkaa koskevien debattien pelkoa lietsovasta sävystä, Niinistö huomautti tuolloin.

– Ilman muuta Venäjä pitää ottaa vakavasti, mutta meidän pitää myös välttää paisuttelemasta uhkia, hän sanoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

  6. 6

    Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

  7. 7

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  8. 8

    Ravintola Palacen värikkäästä historiasta löytyy keittiömestari, joka teki viimeiseksi työkseen ilkeän tempun

  9. 9

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  6. 6

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  7. 7

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  8. 8

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

  6. Näytä lisää