Ihmiset eivät tajua, että öljyä pumpataan joka vuosi yhä enemmän, itse asiassa ennätystahtiin, energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen sanoo.
Öljytuotteiden myynnistä liikevaihtonsa tekevän yhtiön pääomistajan sanomana se kuulostaa erikoiselta. Ja kyllähän Anttonen on öljymieheksi outo tapaus. Öljy on nostanut hänet Suomen rikkaimpien ihmisten joukkoon ja nyt hän haluaa öljystä eroon. Kyse ei ole yritysmaailmassa yleisestä viherpesusta, jolla ostetaan yritykselle sosiaalista hyväksyntää näennäisillä ympäristöhankkeilla ilman todellista panostusta. Anttonen sijoittaa oikeasti merkittäviä summia rahaa öljyä korvaavien energiamuotojen kehittelyyn.
Eikä vain kehittelyyn. Anttosen St1-energiayhtiö tuottaa jo nyt liikenteen vähäpäästöisiä polttonaineita. Hankkeiden kärkeä edustavat viisi elintarviketeollisuuden jätteitä bioetanoliksi jalostavaa hajautettua tuotantolaitosta eri puolilla Suomessa sekä yksi liitettynä St1:n Göteborgin-jalostamoon Ruotsissa. Kajaanissa valmistuu sahanpurua bioetanolin raaka-aineeksi käyttävä laitos tuotantotehoon vuoden lopulla.
Aurinkovoimaaby PetriParkkinenon Sketchfab
Viime viikolla St1 ilmoitti, että se laajentaa bioetanolin lisäksi myös uusiutuvaan dieseliin. Yhtiö sijoittaa 40 miljoonaa euroa uuden vedyntuotantoyksikön rakentamiseen Göteborgin jalostamolleen. Se on ensimmäinen askel investointien sarjassa, jonka on määrä tuottaa uusiutuvaa dieseliä 200 000 tonnia vuonna 2020.
Liikenteen biopolttoaineiden lisäksi St1 on rakentanut teollista tuulivoimaa ja geotermistä energiaa. Suomen ensimmäinen maapallon sisäosien geotermistä lämpöenergiaa jopa 40 MW:n teholla hyödyntävä kaukolämpöä tuottava käynnistyy Espoossa ensi vuonna ja sekin on St1:n projekti.
Yhtiön panostukset biopolttoaineisiin ovat merkittäviä, mutta ne eivät riitä Anttoselle.
– On alettava tekemään, eikä puhumaan. Tarvitaan konkretiaa, millä hiilidioksidin määrää ilmakehässä lasketaan, Anttonen sanoo.
Hän aikoo haastaa tehottomiksi osoittautuneet valtioiden välisiin sopimuksiin perustuneet toimet, kuten päästökaupan, ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja aloittaa maapallon lämpenemistä aiheuttavan hiilidioksidin vähentämisen ihan käytännössä. Anttosen tuorein ajatus tottelee nimeä Carbon Farming eli hiiliviljely. Siitä hän haluaa puhua juuri nyt, aihe on mielen päällä.
Anttonen kiirehtii haastatteluun Finlandia-talolla pidetystä Rakennusten energiaseminaarista, jossa hän oli puhujana ja paneelikeskustelijana. Tilanne on kovin tuttu.
Viime kuukaudet hän ollut erilaisissa keskustelutilaisuuksissa lähes joka viikko, kiireisimpinä viikkoina useammassa. Selkeiden näkemystensä ja insinöörimäisen suorapuheisuutensa vuoksi Anttonen on haluttu puhuja. Diplomi-insinööri Anttosella on tarjota keskusteluihin ratkaisukeskeistä konkretiaa löysän ympäristöjargonin ja unettavien powerpoint-sulkeisten vastapainoksi.
Jotkut ovat suuttuneetkin Anttosen keskustelunavauksista, kuten tiukasti asiansa oikeutukseen uskova sähköautoväki. Anttonen erehtyi sanomaan, että ”sähköautoilun edistämiseen ei tulisi käyttää verovaroja” ja sai aikaa vastalauseiden myrskyn.
– En oikeastaan haluaisi palata siihen aiheeseen, hän naurahtaa ja kätkee kasvonsa käsiin huumorilla.
No jos nyt kuitenkin. Miksi aihe on eräille niin arka?
– Sähköautoväki on aika fanaattista, sähköauto on osin uskonto. En silti halua dissata ketään, Anttonen vakavoituu.
Kyse on vain siitä, mitkä ratkaisut ovat toimivia. Anttonen ymmärtää, miksi sähköautot ovat joidenkin mielestä ratkaisu.
– Ihmiset tarvitsevat unelmia, joissa he kuvittelevat tekevänsä sähköautoilua edistämällä suurenkin ympäristöteon.
Anttonen kertoo mielellään tarinoita tosielämästä. Kuten sähköautokeskustelusta erään lehden pääkirjoitustoimittajan kanssa sähköpostitse.
– Kerroin lukuja maailman energiankulutuksesta ja siitä, millainen merkitys sähköautoilla on maailman hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Hän kirjoitti, että sano mitä sanot, sähköauto tulee kuitenkin.
Ja siihen keskustelu päättyi. Anttonen olisi halunnut käydä dialogia, kertoa numeroita. Kuten sen, että maapallon primäärienergian kulutuksesta sähkön osuus on alle 20 prosenttia. Kun maapallon energiankulutus kasvaa väestönkasvun ja elintason nousun vuoksi vuoteen 2035 mennessä yli 30 prosenttia, niin sähköauton mahdollisuudet vähentää hiilidioksidipäästöjä ovat vaatimattomat.
Lukuja voi toki käyttää monella tavalla, mutta sähköauto on Suomessakin monien poliitikkojen lempilapsi. Se näyttäytyy nopeana ratkaisuna vaikeaan ongelmaan.
– Olen usein sanonut, että sähköautoihin siirtyminen itsessään ei vähennä öljyn poraamista yhtään, jos elämäntapamme öljyriippuvuuteen ei haeta ratkaisua. Öljynjalostuksen yhteydessä väistämättä syntyvä bensiini vain käytetään johonkin muuhun tarkoitukseen.
– Me rakastamme helppoja ratkaisuja. Tesla pihaan, sähkö tulee tolpasta, raha pankista ja ruoka kaupasta. Todellisuudessa pitäisi tehdä ikäviä päätöksiä, kuten vaikka rajoittaa lentämistä, mutta niitä ei ole helppo tehdä.
Anttonen kertoo toisen esimerkin valtion sähköautoille myöntämän tuen hyödyttömyydestä.
– Eräs tuttava oli pitkään halunnut ostaa Porschen. Hän vertaili malleja ja päätyi hybridimalliin, koska sen autovero oli 40 000 euroa pienempi ja vuotuinen ajoneuvoverokin murto-osa bensiinikäyttöisestä. Kun auto oli tallissa, hän heitti latauspiuhan nurkkaan ja nyt ajelee bensiinillä.
Kaupan päälle hybridi-Porschen ostaja sai ”ympäristöhyväntekijän” maineen, vaikka päätöksessä kyse oli oikeastaan verokeinottelusta eikä ilmastonmuutoksen torjumisesta.
Suomalaisessa keskustelussa Norjaa pidetään usein esimerkillisenä maana, koska se tukee avokätisesti sähköautojen ostamista. Sähköautojen liki räjähdysmäisestä yleistymistä huolimatta Norjan öljynkulutus ei ole taittunut. Se jatkaa kasvuaan.
Forbes-talouslehti vertasi toukokuussa Suomen ja Norjan öljynkäytön muutosta vuosina 2005–2015. Norjassa sähköautojen määrä kasvoi kymmenessä vuodessa 167:sta yli 40 000:een. Sähköautoistumisesta huolimatta Norjan öljynkulutus on silti kasvanut vuosittain 0,6%, mutta sähköautoja niukemmin tukevassa Suomessa öljynkulutus laski 2,2 prosenttia.
Vaatimattomasta toimintamatkasta kärsivät sähköautot ovat kakkos- tai kolmosautoja ja pitkät matkat ajetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla.
Lentomatkustaminen vilahtaa Anttosen puheessa usein. Se on avainasemassa siksi, että lentokoneen voimanlähteeksi ei ole edes teoriassa helppoa kuvitella muuta energianlähdettä kuin paino/energiasisältö-suhteeltaan ylivoimaisia hiilivetyjä – siis käytännössä lentopetroolia.
– Biopolttoaineita on mahdotonta tuottaa niin paljon, että nykyisen laajuinen lentomatkustaminen voisi toimia niiden varassa. Niin kauan kun lentopetroolia tarvitaan, porataan myös öljyä ja sen jalostamisen yhteydessä syntyy esimeriksi bensiiniä.
– Jonnekin se polttoaine pitää viedä. Helposti käy niin, että se kulkeutuu esimerkiksi Afrikkaan.
Nyt keskustelu siirtyy mantereelle, josta Anttonen on ollut viime kuukaudet ollut kiinnostunut.
– Koska ihmiskunta ei ole valmis luopumaan öljystä kuin pakon edessä, on ilmakehästä alettava poistamaan sinne kertynyttä hiilidioksidia yhä tehokkaammin.
Ja siihen Anttonen on mielestään löytänyt ratkaisun, jota sietäisi kokeilla.
– Saharan aavikkoja olisi muutettava keinokastelun avulla jättimäisiksi hiilinieluksi, joihin ilmastonmuutosta aiheuttavaa hiilidioksidia sidotaan.
Yksinkertaisuudessaan ajatus on niin häkellyttävä, että jos sen esittäisi joku muu kuin öljybisneksellä Forbesin miljardöörilistalle noussut, ajatukselle hymähdettäisiin. Niin hymähdellään Anttosellekin, vaikka hänellä on käytännön näyttöä ilmastonmuutosta ehkäisevän teknologian toteuttamisesta. Joidenkin mielestä mustalla öljyllä rahaa tekevä mies on väärä kertomaan vihreästä tulevaisuudesta.
– On tälle ajatukselle naureskeltu, mutta miten muut ratkaisut ovat toimineet? Paljon mainostettu päästökauppa ei ole ollut järin onnistunut, Anttonen vastaa kritiikkiin.
On vaikea väittää vastaan. EU:n ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun ylpeydenaihe päästökauppajärjestelmä osoitti kyllä EU:n pystyvän luomaan yhteistä lainsäädäntöä ja antoi muulle maailmalle esimerkin päästöjen vähentämiseksi. Alkuinnostuksen jälkeen käytännön tulokset ovat kuitenkin olleet pettymys jopa päästökaupan arkkitehdeille itselleen. Hiilidioksiditonnin hinta on romahtanut, eikä toivottu ohjausvaikutus ole toteutunut. Yskivän päästökauppajärjestelmän tueksi on ehdotettu hiiliveroa. Anttonen ei lämpene sille.
– Hiilivero ei ole ratkaisu, siinä rahaa vain liikutellaan taskusta toiseen.
Juuri se on villakoiran ydin. Anttosen mielestä ilmastonmuutoksen torjunnassa häärää suuri määrä politiikkoja ja hyvää tarkoittavia järjestöjä, mutta tulokset ovat laihoja niin kauan kuin todelliset päästöjen tuottajat eli öljy-yhtiöt eivät ole mukana. Maailman väkiluvun kasvu ja ihmisten elintason nousu pitävät öljyn kulutuksen kasvua yllä. Aika alkaa käydä vähiin.
Mutta miten Anttonen muuttaisi Saharan autiomaat hiilinieluiksi?
– Aurinko- ja geotermisellä energialla. Yhdyskuntajätevettä ja merivettä käytetään makean kasteluveden valmistamiseen.
Anttosen St1 on valmistellut demoprojetin, joka sitoisi vuosittain 100 000 tonnia hiilidioksia ilmasta. Vertailun vuoksi liikenteen CO2-hiilidioksipäästöt ovat Suomessa noin 11 miljoonaa tonnia vuodessa eli satakertaiset. Mutta jostakin on aloitettava.
– Biopolttoaineiden tuotannossa raja tulee eteen. Suomen 30 prosentin biopolttoainetavoite liikenteessä ei ole järkevä, Anttonen sanoo.
Anttosen ratkaisu on, että osa fossiilisten polttoaineiden sekaan lantrattavasta biopolttoaineesta eli EU:n määräämästä jakeluvelvoitteesta voidaan korvata hiilinieluilla muualla, esimerkiksi Saharassa. Luonnolle on jokseenkin sama sama, poistetaanko ilmakehään päätynyt hiilidioksidi Suomessa vai jossain muualla, esimerkiksi Saharaan synnytetyssä keinotekoisessa metsässä.
– Olemme käyneet keskustelua Marokon Suomen-suurlähetystön kanssa 5 000 hehtaarin kokoisen metsän perustamisesta Pohjois-Afrikkaan. Vastaanotto oli kiinnostunut, sillä hiiliviljely tarkoittaa työtä, tuloja ja uusia elämisen mahdollisuuksia.
Anttosen mielestä maapallon keuhkoja eli metsiä on pakko vahvistaa, jotta hiiltä saadaan pois.
– Pelkästään maankäytön muutokset ja metsien hävittäminen tuottavat 900 miljoonaa tonnia hiilitä lisää ilmakehään vuodessa. Sen sitominen vaatisi vastaavasti yhdeksän miljoonaa hehtaaria lisää metsää eli prosentin Saharan pinta-alasta tai 25 prosenttia Suomen alasta, Anttonen sanoo.
Kun luvut ovat tätä luokkaa, Anttosta kummastuttaa kiivailu Suomen metsien hiilinielujen vähenemisestä kohtaan tunnetusta huolesta eli niin sanotusta LULUCF-direktiivistä.
– En ymmärrä sitä ollenkaan, mutta se on hyvä esimerkki siitä, miten pienten asioiden parissa askarrellaan.
Tässä vaiheessa on pakko lausua pari epäilevää sanaa. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä epäonnistuneista metsittämiskokeiluista, jotka ovat päätyneet korruptioon ja tulokset ovat jääneet laihoiksi. Miten varmistutaan, että nyt ei kävisi niin?
– Ihmisille maksetaan toteutuneen hiilen sitoutumisen mukaan. Satelliiteilla on mahdollista tarkkailla jatkuvasti, miten projekti etenee.
Entä kuka maksaa tämän kaiken?
– Öljy-yhtiöt. Jos kerran olemme sitä mieltä ihmiskuntana, että hiilidioksidin määrää ilmakehässä on vähennettävä, niin yhtiöiden on suostuttava tällaiseen sääntelyyn.
Anttosen mukaan suomalainen metsäteollisuus käy hyvästä esimerkistä siinä, että yrityksiä voidaan velvoittaa toimimaan ympäristömme kannalta kestävästi. Nyt panokset ovat vieläkin suuremmat.
– Ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi on ryhdyttävä toimiin. Kuten Barack Obama sanoi, emme Euroopassa vielä ymmärrä, mitä tarkoittaa, jos ihmisten elämisen olosuhteet Afrikassa muuttuvat sietämättömiksi. Olen optimisti, että löydämme ratkaisun, Anttonen sanoo.