Kotimaa

Adolf Ehrnroothin isosetä oli Bulgarian diktaattori

Julkaistu:

kirja
Ehrnroothien sukusaagassa esiintyy huimia hahmoja.
Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth ei ollut sukunsa korkea-arvoisin sotilas.

Suvun seitsemästä kenraalista ylimmäksi ja ylivoimaisesti isoimpiin ympyröihin yleni ja eteni kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnrooth (1833–1913), joka oli Adolfin isän, kuuluisan oikeuslääketieteen professorin ja legendaarisen murhattujen ruumiiden avaajan Ernst Ehrnroothin setä.

Näin arvioi Casimirin urakehitystä professori Markku Kuisma tiistaina ilmestyneessä Ehrnroothin suvusta kertovassa artikkelikokoelmassa Ehrnrooth – Kenraali- ja liikesuku modernin Suomen synnyssä 1750–1950 (Siltala).

Kirja on eräänlainen sukusaaga, jonka erillisiksi tarinoiksi nostetut Ehrnrooth-hahmot ovat poikkeusyksilöitä jopa ehrnroothilaisella sukupuulla mitattuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Bulgarian diktaattorin titteli on epävirallinen, mutta yleisesti käytetty. Virallisesti Casimir Ehrnrooth oli Bulgarian pääministeri ja sotaministeri.

Casimir oli Venäjän keisarin Aleksanteri II:n luottomiehiä, joka kunnostautui pitkässä sodassa kapinallisia tsetseenejä vastaan, ”rauhoitettuaan” vuoristokyliä Kaukasuksen rinteillä ja vangittuaan lopulta kapinapäällikkö, imaami Samilin.

 

Mitä te nuoret siinä oikein turhaan valitatte. Kun minä olin Bulgarian sotaministerinä, minä lakkautin kaikki lehdet.

Bulgarias oli juuri itsenäistynyt Ottomaanien imperiumista niin sanotussa Turkin sodassa 1877–78, jossa vastakkain olivat olleet Venäjä ja ottomaanien Turkki.

Siitä oli tullut käytännössä Venäjän vasallivaltio, puskurivaltio. Casimir sai vuonna 1880 tehtäväkseen auttaa keisari Aleksanteri II:n nuorta sukulaista, ruhtinas Aleksanteria, pysymään kiinni vallankahvassa. Komennus Bulgariassa päättyi, kun vuoden 1881 salamurhan jälkeen Venäjällä vaihtui keisarin järjestysnumero eikä Casimir kuulunut seuraajan suosikkeihin.

Vuonna 1888 keisari Aleksanteri III nimitti Casimirin kuitenkin Suomen ministerivaltiosihteeriksi eli eräänlaiseksi Suomen asioiden ministeriksi Venäjällä, jonka kautta Suomen asiat esiteltiin keisarille, ohi Venäjän omien ministerien. Tehtävä oli tärkeä, tärkein Suomessa tuohon aikaan, kun Suomi oli erityislaatuinen osa Venäjää.

Moni yhteiskunnan ala kukoisti ja kehittyi. Kuisma muistuttaa Venäjän armeijassa palvelleen 4 500 suomalaista, joista peräti 400 eteni kenraaliksi tai amiraaliksi.

Casimir joutui pian hankalaan välikäteen, kun Aleksanteri III aloitti yhtenäistämispolitiikan. Sen alkajaisiksi piti virtaviivaistaa postinkulku keisarikunnassa. Kipeän postimanifestin esitteli keisarille Casimirin sijainen.

Casimir jäi tilapäisesti sairaslomalle.

Ero tuli jo vuonna 1891, kun Casimir otti päällikkönä vastuun kiusallisesti asiakirjan käännösvirheestä. Kyseessä oli joko lipsahdus tai sabotaasi, kun erään keisarin antaman julistuksen ruotsinnoksessa Suomen ja Venäjän suhdetta kuvailtiin unioniksi.

Casimir vetäytyi viettämään runsaita eläkepäiviä Seestan kartanoonsa.

Kun venäläistämistoimet alkoivat kenraalikuvernööri Bobrikoffin kaudella, Casimir kuunteli nuorten sukulaisten valitusta sanomalehti Nya Pressenin lakkauttamista.

”Mitä te nuoret siinä oikein turhaan valitatte. Kun minä olin Bulgarian sotaministerinä, minä lakkautin kaikki lehdet”, Casimir tokaisi. Karskiksi Kuisma häntä luonnehtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt