Vapaaehtoisesti työtön Ossi, 39, herätti someraivon, nyt hän vastaa kritiikkiin: ”Kiitos, kun olette maksaneet sen, että olen saanut tulla kirjailijaksi”

Koko aikuisikänsä työttömänä omasta tahdostaan ollut Ossi Nyman, 39, kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa ratkaisustaan. Haastattelun jälkeen hän on saanut sekä murskapalautetta että tsemppiviestejä.

Helsingin Sanomat julkaisi perjantaina esikoiskirjailija Ossi Nymanin henkilöhaastattelun. Siinä hän kertoi paitsi pyrkimyksestään tulla kirjailijaksi, myös siitä, ettei ole koskaan tehnyt töitä, jos satunnaisia työharjoitteluja tai keikkatöitä ei lasketa.

Infovideolla selitetään mm. mitä työmarkkinatuki tarkoittaa ja kuka siihen on oikeutettu.

Yksi asia johti toiseen, ja vielä samana päivänä Helsingin Sanomat uutisoi, että Uudenmaan TE-toimisto katkaisee Nymanin tukien maksamisen tutkinnan ajaksi.

TE-toimisto ei ole ilmoittanut tukien tutkinnasta

Nyman luki TE-toimiston ratkaisusta lehden nettisivuilta. Hän kertoi lauantaina Ilta-Sanomille, että TE-toimiston reaktio asiaan oli ”ihan odotettavissa”.

– Yllätys oli tietysti se, että sain lukea asiasta Hesarin sivuilta. Kukaan TE-toimistosta ei ole edelleenkään ollut minuun yhteydessä, Nyman kertoi.

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoi Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa, että vastaavanlaiset tapaukset tutkitaan aina.

– Tässä tapauksessa henkilö osoittaa teoillaan ja puheillaan itse haluttomuutta ottaa työtä tai koulutusta vastaan, Ukkonen sanoi.

”Someraivo oli odotettavissa”

Palautetta Nyman on haastattelustaan saanut, laidasta laitaan.

– Someraivo heräsi, mikä oli odotettavissakin. Sen lisäksi olen saanut paljon kannustavia kommentteja. Ihmiset, jotka toimivat samalla lailla kuin minä, ovat ottaneet yhteyttä ja kiittäneet tästä ulostulosta.

 Ihmiset, jotka toimivat samalla lailla kuin minä, ovat ottaneet yhteyttä ja kiittäneet tästä ulostulosta.

Kannustava palaute kertoo Nymanin mielestä siitä, että hänen tavallaan toimivia on enemmänkin.

– Kansalaispalkasta pitäisi alkaa puhua enemmän. Se sopisi esimerkiksi omaan tilanteeseeni hyvin.

Nyman ymmärtää myös ihmisten raivostumisen.

– Työtön ei saisi sanoa julkisesti, että on tyytyväinen tilanteeseensa ja siihen, että pystyy elämään melko vähällä rahalla.

Ossi Nyman kertoo saaneensa palautetta laidasta laitaan.

Käteen 518 euroa kuussa

Helsingissä asuvalle Nymanille jää työmarkkinatuesta käteen 518 euroa kuussa verojen jälkeen. Sillä hän maksaa kaiken, myös asumisen. Joskus hän joutuu turvautumaan lähipiirinsä tarjoamaan taloudelliseen tukeen. Se tuntuu joskus nöyryyttävältä.

– Toisaalta olen monta vuotta jo tiennyt, että minusta tulee kirjailija, ja tehnyt töitä sen päämäärän saavuttamiseksi. Viimeiset kolme vuotta olen kirjoittanut joka päivä ja hyvin päämäärätietoisesti.

Toiveena kansalaispalkka

Onko Nyman sitten ideologisesti työtön, kuten häntä Helsingin Sanomien haastattelussa kuvailtiin? Mitä työttömyys ideologiana tarkoittaa?

Nyman naurahtaa.

– Se oli jutun tehneen toimittajan käyttämä sanavalinta. Itse en ole käyttänyt sitä. En puhuisi ideologiasta, vaan kyse on siitä, että tiedän, mitä haluan. Haluan vain kirjoittaa, ja olen käyttänyt saamaani työmarkkinatukea ikään kuin kansalaispalkkana. Sen avulla olen päässyt tähän, missä nyt olen.

Asiointi TE-toimistojen kanssa on sujunut Nymanin mielestä joustavasti. TE-toimiston virkailija on soittanut hänelle kolmen kuukauden välein. Puhelun aikana on käyty läpi seuraavien kuukausien suunnitelmat.

– Olen kertonut, että kirjoitan, ja että kirja julkaistaan. Se virkailija, jonka kanssa olen asioinut, on ollut suht ymmärtäväinen asian suhteen. Ei minua ole hirveästi pakotettu mihinkään viime aikoina. Luulen, että virkailija on huomannut, että teen asioita ja minulla on tavoite, enkä ole kuitenkaan mikään täyspummi.

Mitä Nyman sanoisi niille, joka kritisoivat häntä yhteiskunnan elätiksi?

– Sanoisin, että kiitos, kun olette maksaneet sen, että olen saanut tulla kirjailijaksi.

Työtön pärjää vähälläkin

Mennään parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin, jotta saadaan Nymanin henkilöhistoriasta hieman laajempi käsitys.

Nyman suoritti peruskoulun jälkeen ravitsemustyöntekijän tutkinnon. Vuosi oli 1996. Alan töitä ei ollut tarjolla.

– Se ammatti ei nyt muutenkaan ollut minun juttuni, mutta silloin ei ollut kovin paljoa valinnanvaraa.

Iltalukiotakin hän on käynyt, ja opiskellut kirjoittamista.

Nymanin haaveet eivät koskaan ole liittyneet aineellisen omaisuuden haalimiseen.

– Olen aina tullut toimeen tosi vähällä.

TE-toimisto on vuosien varrella ehdottanut Nymanille opintojenkin jatkamista, mutta siihen ei ole erityisesti patistettu tai pakotettu. Satunnaisilla kursseilla hän on kuitenkin käynyt, ja yhdestä sellaisesta Nyman kertoo myös vasta ilmestyneessä romaanissaan nimeltä Röyhkeys.

– Moni TE-toimiston käytäntö on muuttunut vuosien varrella. Ennen piti käydä paikan päällä, nyt voi hoitaa asiansa puhelimitse. Ennen oli vaikeampaa olla työttömänä.

Vanhempiinsa hänellä on hyvät välit. Joskus he ovat kyselleet pojan suunnitelmista. Enää kyselyitä ei ole tullut.

– Hekin ovat olleet tyytyväisiä siihen, että tämä kirjailijuus on tullut kuvioihin. Kymmenen vuotta olen pyrkinyt tätä kohti, joista viimeiset kolme vuotta erittäin päämäärätietoisesti.

Vältteletkö töitä? Ota yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen: uutiset@is.fi, 09 122 3420.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?