Kotimaa

Humalainen alikersantti nöyryytti krh-komppanian varusmiehiä Sodankylässä

Julkaistu:

Käräjäoikeus
Alikersantti tuomittiin humalasekoilustaan päiväsakkoihin.
Sodankylän Jääkäriprikaatin kranaatinheitinkomppanian rauha järkkyi 25.2.2015.

Iltavapaita viettänyt alikersantti saapui kasarmialueelle ja yksikkönsä tiloihin, jonka jälkeen hän nautti tuomiaan oluita sekä väkevää alkoholijuomaa. Meno yltyi iltavahvuuslaskennan ja tupatarkastuksen aikaan. Oikeuden mukaan varusmiespalvelustaan suorittanut alikersantti nöyryytti alaisiaan sekä teetätti heillä palvelukseen tai koulutukseen kuulumatonta työtä.

Hän istui tuvan pöydällä, eikä kelpuuttanut alaistensa tekemiä läsnäoloilmoituksia. Alaiset joutuivat tekemään ilmoituksen mies kerrallaan uudelleen. Yksi varusmies joutui tekemään ilmoituksen vatsallaan lattialla maaten.

Tieto alikersantin asiattomasta käyttäytymisestä levisi kasarmilla. Vartiopäälliköiden tehtävä oli ottaa alikersantti kiinni ja viedä hänet toisaalle kurin sekä järjestyksen palauttamiseksi yksikköön. Alikersantti kuitenkin rimpuili ja käyttäytyi voimakkaasti vartiopäälliköitä vastaan, kun häntä kuljetettiin ja vietiin sotilaspoliisiautoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä seuraavana päivänä alikersantti poistui yksiköstään tupakalle, vaikka päivystäjä oli sanonut, ettei näin saisi tehdä.

22-vuotias mies myönsi rikokset esitutkinnassa. Lapin käräjäoikeus tuomitsi hänet lievästä palvelusrikoksesta, esimiesaseman väärinkäyttämisestä, haitanteosta esimiehelle ja niskoittelusta 25 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 150 euroa.

Oikeus antoi asiassa tuomion torstaina.