Auli, Aulikki

Kotimaa

Vesikriisi Kuopiossa: Kraanavesi juomakelvotonta suurella alueella – vaikuttaa myös sairaaloiden toimintaan

Julkaistu:

Sairaalan lasten teho-osasto käyttää suodatettua vettä.
Yli sadantuhannen asukkaan Pohjois-Savon maakuntakeskus Kuopio kärsii pahoista vesijohtoveden ongelmista. Ongelmat häiritsevät jo sairaaloiden toimintaa.

– Kyseessä on merkittävä laatuhäiriö Kuopion kokoisessa kaupungissa. Häiriö haittaa kymmenien tuhansien kuopiolaisten veden saantia, Kuopion Veden verkostoinsinööri Jani Liukkonen kertoo Ilta-Sanomille.

Myös pelastuslaitoksella seurataan tilannetta.

– Vesi näyttää värjäytyneeltä eikä sitä pidä käyttää juomiseen eikä pesemiseen. Kuopion Veden mukaan vedenlaatuhäiriöitä on todettu keskustan, Haapaniemen ja Niiralan alueilla, ruiskumestari Petteri Lintunen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta Kuopiosta kertoo Ilta-Sanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ongelmat johtuvat Itkonniemen vesilaitoksen saneeraukseen liittyvät verkostotöistä.

– Kuopion Veden väliaikaiset vedenjakelupaikat on järjestetty seuraaviin paikkoihin: Männistön Teboilille Kullervonkadulle, Kuopion torille, Gustav Raninin muistomerkin läheisyyteen Kirkkokadun ja Varastokadun kulmaan ja Alavan kirkon Valkeisenlammen puolella olevalle pysäköintialueelle, Lintunen sanoo.

Jakelupaikat ovat toiminnassa ympäri vuorokauden ja niistä voi hakea vettä omiin astioihin. Paikalla ei ole erillistä jakeluhenkilöstöä.

Isoja ongelmia myös sairaaloissa

Kuopion yliopistollisen sairaalan mukaan veden värjääntymisen syynä on rauta eikä vettä saa käyttää juoma- eikä talousvetenä. Käsiä vedellä voi pestä.

Vettä ei käytetä edes pesuun vastasyntyneiden teho-osastolla eikä muilla infektioherkillä osastoilla.

Puijon sairaalan dialyysiosasto on jopa suljettu. Suu- ja leukasairauksien osasto käyttää osin pullovettä. Lasten teho-osasto käyttää suodatettua vettä.

– Kuopion vesi ei ole osaa arvioida häiriön kestoa varmuudella, mutta seuraava Kuopion Veden tiedote on tulossa perjantaiaamuna kello 9, verkostoinsinööri Liukkonen kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti satakiloisen pomonsa ilmaan ja pelasti tämän hengen

  2. 2

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  3. 3

    Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

  4. 4

    Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

  5. 5

    Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

  6. 6

    Jussi Tuominen löysi 70-luvulla talon kellariloukosta lähes umpisokean laulajan – Miljoona ruusua levytettiin lopulta siivouskomerossa

  7. 7

    ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

  8. 8

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  9. 9

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  10. 10

    Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  2. 2

    Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

  3. 3

    Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

  4. 4

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  5. 5

    Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

  6. 6

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  7. 7

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  8. 8

    Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

  9. 9

    Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

  10. 10

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  3. 3

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  4. 4

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti satakiloisen pomonsa ilmaan ja pelasti tämän hengen

  2. 2

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  3. 3

    Menestysohjaaja Risto Jarva kuoli vain 43-vuotiaana koko Suomea järkyttäneessä kolarissa – Eija-ystävä nousi taksista vain hetki ennen tragediaa

  4. 4

    Näin Kesko, Lidl ja S-ryhmä varautuvat alkoholi­kaupan mullistukseen marketeissa: ”Ehdottomasti on Pirkan nelosta tulossa”

  5. 5

    Öljyputki halkesi, suomalaisautoilija saa nyt maksaa

  6. Näytä lisää