Tuija, Tuire

Kotimaa

Soini puolustaa Turkin suurlähettiläskokouksen puhettaan

Julkaistu:

”Nyt on niin lämmin tunnelma, että ei kannata katsoa menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.”
Ulkoministeri Timo Soinia (sin.) on arvosteltu jälleen hänen tammikuussa Turkin suurlähettiläskokouksessa pitämästään puheesta. Kritiikin kohteeksi on joutunut esimerkiksi kohta, jossa Soini sanoi Suomella ja Turkilla olevan samat perustavanlaatuiset demokraattiset arvot.

– Arvioni oli, että Turkki oli Euroopan neuvoston jäsenenä ja EU-jäsenyysneuvotteluiden aikana sitoutunut demokraattisiin arvoihin. Minä oletin ja oletan yhä, että niitä pitää kunnioittaa, Soini sanoo STT:lle.

Soinin mukaan puhetta pitää arvioida kokonaisuutena. Hän sanoo puheessa myös seuraavasti.

– Demokraattisesti valitun hallituksen toimien tulee olla suhteellisia myös kaikkein vaikeimpina aikoina. Toimien täytyy kunnioittaa täysin demokratian perusperiaatteita, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, kuten sanan ja tiedonvälityksen vapautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Soini ei suoraan vastaa, pitäisikö hän saman puheen yhä.

– Nyt on niin lämmin tunnelma, että ei kannata katsoa menneisyyteen vaan tulevaisuuteen. Korostamme oikeusvaltiota sekä median ja journalismin vapautta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

    2. 2

      Tv-katsoja kummastui katsoessaan Putousta – Roope Salminen kertoi totuuden ohjelman teosta

    3. 3

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    4. 4

      Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken menestyksen takana on kuopiolainen aviopari: ”Kisapäivien paine on tässä parasta”

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. 6

      Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

    7. 7

      Olympiakisan suosikki yritti pysyä Niskasen vauhdissa – itki lohduttomasti maaliin päästyään

    8. 8

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    9. 9

      Veikkaus järjesti Loimaalla upean Eurojackpot-ilotulituksen – yksi teoria mysteeri­voittajista käy kuumana

    10. 10

      Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    2. 2

      Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

    3. 3

      Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

    4. 4

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    5. 5

      Kirurgin kysymys jäi pysyvästi Tiina Jylhän mieleen: ”Missäs ne rouvan kortsut on?”

    6. 6

      Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

    7. 7

      Venäjällä harmitellaan Iivo Niskasen päävastustajan ratkaisevaa virhettä: ”Suomalainen oli ovelampi”

    8. 8

      Kanada otti pronssia miesten jääkiekossa, Niskaselle kultaa – IS seurasi olympiapäivän tapahtumia

    9. 9

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    10. 10

      Harri Kirvesniemeltä suoraa puhetta Niskaselle olympiakullan hävinneen venäläishiihtäjän toiminnasta – ”En voi ymmärtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen Johanna Matintalon kohulausunnosta: ”En olisi 22-vuotiaana voinut kuvitellakaan antavani sellaista”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

    2. 2

      Tv-katsoja kummastui katsoessaan Putousta – Roope Salminen kertoi totuuden ohjelman teosta

    3. 3

      Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

    4. 4

      Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken menestyksen takana on kuopiolainen aviopari: ”Kisapäivien paine on tässä parasta”

    5. 5

      Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

    6. Näytä lisää