Kommentti: Ulkoministeri Soini lipoi Turkkia vielä tammikuussa

Julkaistu:

Ulkoministeri Timo Soini (sin) pitää huolestuttavana suomalaistoimittajan Turkissa saamaa yli kahden vuoden vankeustuomiota. Vielä viime tammikuussa Soini sanoi Suomen ja Turkin jakavan samat demokraattiset arvot.
Aikaisemmin monissa suomalaismedioissa – mm. Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa – nyttemmin yhdysvaltalaiselle Wall Street Journalille työskennellyt suomalais-turkkilainen toimittaja Ayla Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeustuomion Turkissa raportoituaan kurdialueen tilanteesta.

Turkkilaisen tuomioistuimen mukaan Albayrak on tehnyt terroristipropagandaa ja tukenut kiellettyä kurdilaista separatistijärjestöä artikkeleillaan.

Syyte nostettiin elokuussa 2015 julkaistusta artikkelista, jossa Albayrak kuvasi konfliktia Turkin turvallisuusjoukkojen ja kurditaistelijoiden välillä kaakkois-Turkissa.

Albayrak kiisti vastineessaan oikeudelle syytökset, että hän olisi jutullaan ihannoinut terrorismia.

Toimittajan tilanne on ulkoministeri Timo Soinin mukaan ulkoministeriön tiedossa ja Ankaran suurlähetystö hoitaa asiaa. Edustusto on ollut yhteydessä Turkin viranomaisiin.

Soini sanoo STT:lle, että asiaan suhtaudutaan vakavasti, mutta kaikkia yksityiskohtia ei voi julkisuudessa kertoa.

Journalistien tilanne Turkissa on huolestuttava, Soini toteaa.

Soini paikkaa vanhoja puheitaan?

Hyvä, että toteaa. Sillä Soini voi paikata aikaisempia esiintymisiään.

Viime tammikuussa Soini oli kutsuttu Ankaraan, jossa hän piti Turkin suurlähettiläspäivillä puheen. Puhe ei herättänyt Suomessa suurtakaan huomioita siihen nähden, mitä Soini Ankarassa suustaan Suomen nimissä päästi.

Monelta Soinin puhe meni ohi, mutta ulkopolitiikan päättäjien keskuudessa se muistetaan yhä. Sitä hävetään.

Miksi? Siksi, koska se oli niin outo.

Turkki on vanginnut tuhansia kansalaisiaan toissakesän vallankaappausyrityksen jälkeen. Mm. toimittajia ja tutkijoita on pantu telkien taakse maailmanennätystahtiin, yliopistoja on suljettu. Ja niin edelleen.

Ja mitä sanoi meidän ulkoministerimme Ankarassa viime tammikuussa?

Tässä Soinin puheen kohukohdat:

– Kuohunnan ja epävarmuuden aikoina tarvitsemme johtotähteä opastamaan meitä sankan sumun läpi. Minulle tällaisia johtotähtiä ovat arvot. Meillä on henkilökohtaisia arvoja ja vakaumuksia ja kansoilla on omat arvorakenteensa. Ja mikä tärkeintä, on olemassa universaaleja arvoja, jotka soveltuvat yhtä lailla kaikkiin ja joista ei tule tinkiä tai joita ei tule lyödä laimin.

Mutta tässä on Soinin puheen varsinainen helmi:

– Suomella ja Turkilla on samat perustavanlaatuiset demokraattiset arvot.

Kaikkea voi diplomaattisen kohteliaisuuden nimissä laukoa, mutta monen mielestä tuo oli liikaa.

Puheensa jatkossa Soini sanoi olevansa huolissaan Turkin tilanteesta jne, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Ulkoministerin mukaan Suomella ja Turkilla on siis ”samat perustusvanlaatuiset demokraattiset arvot”.

Niinkö?

No presidentti Recep Tayyip Erdoğanille Suomen ulkoministerin puhe täytyi olla hunajaa, eli yhden sortin hillotolppa tiellä kohti diktatuuria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt