Kirjaväite: Stalin nosti Paasikiven valtaan

Julkaistu:

Uuden kirjan mukaan neuvostotiedustelu juonitteli, jotta J.K. Paasikivi nousisi pääministeriksi vuonna 1944.
J.K. Paasikiven nostaminen Suomen pääministeriksi oli ”Neuvostoliiton operaatio poliittisten vaikuttajavakoojien operaatio”. Näin väitetään tohtori Jukka Seppisen uudessa kirjassa Itsenäinen Suomi vakoilun maailmassa 1917-1945 (Docendo).

Paasikivestä tuli pääministeri marraskuussa 1944. Seppisen mukaan tuolloin presidenttinä toiminut marsalkka Mannerheim olisi halunnut pitää Paasikiven tiukasti poissa valtiollisista asioista ”havaittuaan tämän juonitelleen keväällä 1944 hallituksen edustajana venäläisten kanssa kaksilla raiteilla rauhanasiassa”.

Seppisen mukaan Paasikivi toimi arveluttavasti jo maaliskuussa 1944 neuvotellessaan erillisrauhasta Moskovassa. Seppisen mukaan Paasikivi suostui keskustelemaan joukkojen sijoituksista ulkoministeri Molotovin kanssa, vaikka kyse oli sotilassalaisuuksista.

”Hän keräsi pisteitä uralleen sodan jälkeen”, kuuluu Seppisen tulkinta Paasikivestä.


Nostetta Stalinilta

Seppisen mielestä Paasikivi sai Neuvostoliiton johtajalta Stalinilta ”voimakasta nostetta Suomen pääministeriksi”.

Hän kiinnittää huomiota siihen, että Paasikiven hallitukseen tuli seitsemän Suomi-Neuvostoliitto-Seuran johtokunnan jäsentä, joista Paasikivi oli yksi. Britanniassa arvioitiin hallituksen kokoonpanon osoittavan, ”miten vakavasti valtaan nousseet suomalaiset pyrkivät ajamaan Venäjän asiaa ja miellyttämään venäläisiä.”

”Paljon tärkeämpiä taustavaikuttajia kuin SNS olivat tietenkin Stalin ja NKVD”, Seppinen kirjoittaa.

NKVD oli Neuvostoliiton sisäasiankansankomissariaatti, jonka osana toimi myös tuolloin salainen poliisi ja sen tiedusteluosastot.


Neuvostovaikutus salattiin

Paasikivi vakuutti kuitenkin vuoden 1945 alussa Ruotsin suurlähettiläälle, että liittoutuneiden valvontakomissio Suomessa ei mitenkään ”osoita edes halua sekaantua maan sisäisiin asioihin”. Valvontakomission koostui lähinnä neuvostoliittolaisista, vaikka mukana oli myös brittejä.

Seppisen mielestä Paasikivi halusi näin ”salata poliittisen nousunsa perusteet”. Paasikiven linjan peruselementteihin kuului kiistää ”sumeilematta ja johdonmukaisesti” Neuvostoliiton vaikutus omaan asemaansa ja Suomen sisäisiin asioihin. Seppisen mielestä tämä oli ”ymmärrettävää, mutta moraalisesti arveluttavaa”.

Seppisen mukaan Urho Kekkonen oppi Paasikiveltä, kuinka Neuvostoliiton luottamus ansaitaan. Paasikivi nousi pääministerin paikalta presidentiksi.

Seppisen mielestä jo hänen kohdallaan ”Neuvostoliiton tahto Suomen johtoa valittaessa sai esikuvan Paasikiven jalanjäljissä nousua teki Urho Kekkonen.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt