57-vuotias nainen käytti 14-vuotiasta poikaa törkeästi seksuaalisesti hyväkseen Pirkanmaalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

57-vuotias nainen käytti 14-vuotiasta poikaa törkeästi seksuaalisesti hyväkseen Pirkanmaalla

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 57-vuotiaan naisen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen.

6.10.2017 11:46

Rikos tapahtui Pirkanmaalla naisen asunnolla viime vuoden tammikuussa.

Tekoaikaan 57-vuotias nainen oli 14-vuotiaan pojan kanssa sukupuoliyhteydessä. Nainen otti pojan siittimen omaan sukupuolielimeensä.

Nainen kiisti rikoksen. Hän väitti ainoastaan tarjonneensa pojalle ruokaa. Hänen mukaansa asunnolla ei tapahtunut mitään seksuaalista.

Poika ei olisi itse halunnut, että asiasta ilmoitetaan poliisille. Hän ei vaatinut naiselle myöskään rangaistusta, eikä hän halunnut tältä korvauksia. Asia tuli kuitenkin sattumoisin erään aikuisen tietoon, ja hän ilmoitti asiasta poliisille.

Poika puhui asiasta sitten poliisille, ja myös oikeudessa. Oikeus piti pojan kertomuksia luotettavina. Naisen syyllisyyttä tuki myös erään todistajan kertomus.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nainen joutuu maksamaan pojalle henkisestä kärsimyksestä 4 000 euron korvaukset.

Oikeus antoi asiassa tuomion jo elokuussa, mutta se toimitti asiasta julkisen selosteen medialle perjantaina. Nainen on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon, eikä se ole siten lainvoimainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?