Syyttäjä vaatii Haapavedellä vuonna 2007 perustetun, mutta Hankasalmella toimivan yrityksen omistajalle 90 päiväsakkoa. Häntä vaaditaan myös maksamaan 5 000 euron korvaukset rikoksen tuottamasta hyödystä.
Samassa asiakokonaisuudessa on jo aiemmin käsitelty marjayrittäjää vastaan nostettua syytettä terveyden vaarantamisrikkomuksesta. Oulun käräjäoikeus hylkäsi syytteen helmikuussa.
Nyt käsittelyssä olevan syytteen teonkuvauksen mukaan omistaja tahallisesti saattoi, päästi ja jätti ympäristöön esineitä ja aineita rikkoen ympäristönsuojelulain maaperän pilaamiskieltoa.
Hän rikkoi lisäksi jätelain velvoitteita jätteiden keruun, käsittelyn, säilytyksen, varastoinnin ja kuljetuksen suhteen.
Yritys majoitti Pudasjärven Jaurakkajärven kylään 48 thaimaalaista marjanpoimijaa elo-syyskuussa 2014. Majoituspaikkana oli käytöstä poistettu, asuinkelvoton rakennus, jossa ei ollut asianmukaista lämmitystä tai ilmastointia. Rakennuksessa ei ollut myöskään kylmäsäilytystiloja elintarvikkeille, jätehuoltoa tai pesutiloja.
Koulun pihalle oli rakennettu käymälä- ja pesutilat vanerista ja muovikatteesta. Jätehuolto toimi siten, että marjanpoimijat heittivät jätteensä maahan, minkä seurauksena kiinteistön viereen kertyi suuri sekajätekasa.
Jätekasassa oli muun muassa pilaantuvia ruoka-aineita, ja se houkutteli paikalle jätettä syöviä ja ihmisen terveyttä vaarantavia haitallisia eläimiä. Koulun pihalla ollut jätealue sijaitsee lähellä Puolangantietä, joten jätteet näkyivät esteettä tielle.
Syyttäjän mukaan yrityksen omistaja yritti maksimoida omistamansa yrityksen taloudellisen hyödyn ja siksi hän on tahallisesti tai vähintään törkeästä huolimattomuudesta toiminut siten, että siitä on aiheutunut vähäistä suurempaa vaaraa ja haittaa ihmisten terveydelle.
Käräjäoikeus antaa tuomion asiasta 5. lokakuuta.
Artikkelia korjattu kello 19.50. Kyseessä on Jaurakkajärven kylä, ei Juurakkajärven.