Anja, Anita

Kotimaa

Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

Julkaistu:

Onko ufoja vai ei? Entäpä enkeleitä? Tai voiko vakava tauti parantua tuosta vaan? Ja voiko ruumiista irtaantua?
Tieteellisesti vastaukset ovat selviä: ei, ei, ei ja ei. Silti yllättävän moni uskoo yhteen tai useampaan yliluonnolliseen ilmiöön. Erään tutkimuksen mukaan jopa puolet ihmisistä on kokenut selittämättömiä.

Ristiriitaa korostavat kaksi erisuuntaista kehityskulkua. Rationaalisuus vahvistuu, mutta vastapainoksi uudenlainen henkistyminen lisää suosiotaan – perinteisen uskonnon kustannuksella.
  • Otsikon alla olevalta videolta voit kuunnella kolme selittämätöntä tarinaa yliluonnollisesta. Video on tekstitetty.
Kokemuksellinen suhde ”tuonpuoleiseen” herättää kahdenlaisia pelkoja. Toiset pelkäävät joutuvansa poikkeuksellisen tajunnan tilan armoille, mutta sosiaallisesti merkittävämpi pelko liittyy aiheen arkaluontoisuuteen.

– Aihe on tabu. Kaikki eivät uskalla kertoa kokemuksistaan, koska silloin heidät voidaan leimata hulluiksi, yliluonnollisista kokemuksista väittelevä Jeena Rancken sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yliluonnollisiksi väitettyjä kokemuksia ei voi tieteellisesti arvioida. Mutta kokemusten seurauksia voi.

– Kyseessä voi olla ihmisen koko elämän vaikuttavin juttu, keskeinen tekijä positiivisessa elämänmuutoksessa. Tosin se yöpuolikin on olemassa: vaikutus voi olla myös negatiivinen.

– Negatiivisia tarinoita on vaikea löytää. Kyseessä on tuplatabu.

Ratkaisevaa ei ole kokemuksen sisältö vaan sen tulkinta. Väitöskirjassaan Rancken pohtii, kuinka kokija punoo ”yhteen itselleen merkityksellisellä tavalla oudon kokemuksen, omaelämänkerrallisia aineksia sekä kulttuurin tarjoamia yliluonnollista koskevia tulkintoja”. Lopputuloksena kokijan käsitys todellisuudesta voi muuttua.

Aihepiiri on myös kaupallinen: bisnestä tehdään new age -kursseista astrologeihin ja vaihtoehtohoitojen tarjoajista tv-kanaviin. Suurin selvänäkijöiden palveluita tarjoava amerikkalaisyhtiö tienaa vuodessa jopa 35–40 miljoonaa dollaria.

– On hyvä tunnustaa myös yliluonnollisten kokemusten terapeuttiset mahdollisuudet. Hyväuskoisten koukuttaminen on eri asia.

Skeptikoilla on välillä tapana pitää yliluonnollisiin uskovia köyhinä ja / tai tyhminä. Väitöstutkimus kertoi muuta.

– Haastateltujen joukko oli oikeasti hämmästyttävän heterogeenista, tohtoreita myöten.

Ranckenin ehkä tärkein viesti liittyy lopulta ihmisten kanssakäymiseen, tabujen murtamiseen.

– Miksei tarinoita subjektiivisista kokemuksista voisi kuunnella kunnioittavasti? Kertojan ei pidä kuitenkaan olettaa, että toinen ottaisi kertomuksen elämänsä auktoriteetiksi.

Tutkimus on muuttanut Ranckenin omaa näkökulmaa yliluonnollisiin ilmiöihin.

– Tuntuu että alkuaikoina olin valmiimpi uskomaan yliluonnolliseen. Mutta kun kuulin lisää ja lisää tarinoita, aloin ajatella, että todellisuudessa ihmismielessä on ulottuvuuksia, joita ei tunneta. Jäi auki se, ovatko kokemukset yksioikoisesti yliluonnollisia vai tulkintaa, jonka ihminen kokemukselleen itse antaa.

– Itselläni ei ole huikeita kokemuksia. Joitain intuitioita on ollut, mutta niitä en lue yliluonnollisiksi.

6 yliluonnollista kokemusta (Lainaukset Jeena Ranckenin väitöskirjasta)

Inspiraatio kvanttifysiikkaan

Ilarille tuli fyysisen sairauden yhteydessä aivan uudenlainen tajunnantila. Sen aikana hänen tietoisuutensa yksinkertaisesti muuttui. Kaikki huolet häipyivät, ja hän tunsi itsensä täydellisen rauhalliseksi ensimmäistä kertaa elämässään. Hän nimesi kokemuksen valaistumiskokemukseksi. Hän oivalsi, että kaikki on totta yhtä aikaa, riippuen siitä, mihin virittäydytään, missä todellisuudessa eletään.

Elvytys imaisi takaisin kehoon

Anssi luiskahti 12-vuotiaana linja-auton alle ja loukkaantui vakavasti. Leikkaussalissa hän havahtui siihen, että istui tuolilla ja katseli, kun jotakuta leikattiin. Sitten hän tunsi leijuvansa vaaka-asennossa kasvot alaspäin leikkaussalin kellon vieressä ja näki, että siinähän leikattiin häntä itseään.

Asia tuntui niin luonnolliselta, ettei sitä tarvinnut pelästyä. Sitten hän aisti, että tunnelma muuttui ja hänen kehoaan alettiin elvyttää. Joku puhui sydänäänistä. Elvytys ei ensin aiheuttanut mitään yhteyttä häneen, mutta yhtäkkiä Anssi tunsi, kuinka hänet ”vetäistiin” tai ”imaistiin” takaisin kehoonsa.

Seuraavaksi Anssi muisti havahtuvansa heräämishuoneessa. Hän sai hoitajilta selville, että leikkauksessa oli ollut kriittinen tilanne, jolloin häntä oli pitänyt elvyttää.

Ufosta nousi vieterimies

Saimi oli ollut tansseissa toisella paikkakunnalla, ja hän käveli pitkähköä matkaa asemalta kotiin. Oli ihana kesäaamu 1940-luvulla. Yhtäkkiä alkoi kuulua metallinen vihlova ääni, joka voimistui. Saimin sydän alkoi hakata ja hikikarpalot valua.

Hän näki jonkin vehkeen laskeutuvan läheisen kirkon pihalle. Siitä nousi kuin vieterillä kumipukuinen, miehen kokoinen hahmo. Hahmo loikkasi kirkkomaan aidan yli kuin sammakkoasennossa, ja kirkas valo häikäisi silmiä.

Saimi ei uskaltanut puhua kokemuksesta kenellekään, ettei häntä luultaisi hulluksi. Vasta myöhemmin hän totesi, että tapaus muistutti ufokokemuksia, joista ihmiset alkoivat jossakin vaiheessa kertoa.

Ääni ennusti kuoleman

Erja oli teini-ikäisenä ulkona, kun hän kuuli yhtäkkiä äänen, joka sanoi: ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan.” Ääni tuli yläviistosta vasemmalta, ja se oli sukupuoleton. Erjalle tuli sanoista heti enkeli mieleen.

Pian hän näki kaksi miestä, jotka juoksivat häntä kohti ja tulivat kertomaan, että Erjan isä oli kuollut sairauskohtaukseen. Erjasta oli helpottavaa, että hän tiesi siitä jo ennen miesten tuomaa viestiä.

Siniset lakanat metsässä

Joka kerta metsään lenkille mennessään Tellervo alkoi nähdä sairaalasängyn sinisine lakanoineen Se tuntui pelottavalta, ja hän vaihtoi jo reittiäkin, mutta aina vain sama näky ilmaantui hänen silmiensä eteen.

Jonkin ajan päästä Tellervo joutui yllättäen vaikeaan leikkaukseen, joka vei hänet pitkäksi aikaa sairaalasänkyyn, jossa oli siniset lakanat.

Enne WTC-turmasta

Lahja meni päivällä pitkäkseen sängylle ja näki yhtäkkiä lentokoneen, joka meni sisään lähellä asuvan naapurin ikkunasta. Näyssä lentokone tuli matalalla ja kaartoi. Seinään jäi suuri aukko, eikä lentokone tullut pois.

Hän kertoi tästä näystä heti perheelleen. Viikko sen jälkeen New Yorkissa tapahtui World Trade Centerin terrori-isku, jossa lentokoneet lensivät rakennusten seinään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

    6. 6

      Katri Sorsa julkaisi totuudenmukaisen kuvan synnytyksestään – söi samalla viisi suklaapatukkaa, kaksi paninia ja joi limua

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      Ville, 25, seurasi kärppää vuosia – sitten hän otti vuoden luontokuvan, josta ”söpöily on pidetty maukkaasti loitolla”

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

    6. Näytä lisää