Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

Toisessa henkirikoksessa menehtyi nuori nainen, toisessa 65-vuotias.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on perjantaina vanginnut vuonna 1975 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä kahdesta taposta, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Kyseessä on kaksi henkirikosta. Toisessa menehtyi nuori nainen, toisessa 65-vuotias nainen. Kumpikin olivat epäillyn tuttuja.

Nuori nainen löytyi viime lauantaina kuolleena Raahen keskustasta, vanhempi nainen Piehingissä sijaitsevasta yksityisasunnosta tiistai-iltana.

Molemmat vainajat ovat olleet mahdollisesti kuolleina jonkin aikaa ennen löytymistään.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Mensonen kertoi sanomalehti Kalevalle poliisilla olevan nyt aikaa tehdä tutkintaa tammikuulle asti.

– Näin vakavista rikoksista kun on kyse, niin ne vaativat työtä tavallista enemmän, Mensonen totesi Kalevalle, mutta vaikeni kaikista yksityiskohdista tutkinnan tässä vaiheessa. Hän ei myöskään kommentoinut liittyykö surmiin mahdollisesti muita henkilöitä.

Poliisin mukaan tapaukset puhuttivat ja huolettivat Raahen seudun ihmisiä. Se korostaa, ettei yleinen turvallisuus ollut vaarantunut.

– Tiedot vapaana liikkuvasta tappajasta voidaan lopettaa, poliisi rauhoitteli kansalaisia vangitsemisesta kertoneessa tiedotteessaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?