Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

Hyvinkään Peltokuumolantiellä sijaitseva liikenneasema paloi pahoin.

Hyvinkään ABC:n katto on tuhoutunut suuressa tulipalossa, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kalle Kaipainen. Kaipainen kertoi hieman ennen kello neljää aamulla, että paikalla on meneillään jälkisammutus ja se jatkuu aamuun asti.

Kaipaisen mukaan palo sai alkunsa ravintolakeittiöstä. Palon syystä ei vielä ole tietoa. Arviota ei myöskään ole vielä siitä, miten palo pääsi leviämään niin laajalle. Kaipaisen mukaan palon tutkinta alkaa aamulla.

Liekit näkyvät pitkälle.

Kaipaisen mukaan palon alkaessa henkilökunta evakuoi parisenkymmentä asiakasta rakennuksesta. Hyvinkään ABC on auki vuorokauden ympäri. Henkilökuntaa paikalla oli ainakin kolme.

Aineellisista vahingoista ei Kaipaisen mukaan ole vielä arviota. Esimerkiksi toistaiseksi ei ole varmaa, onko kustannusten kannalta edullisempaa rakentaa kokonaan uusi rakennus vai entisöidä osittain tuhoutunutta rakennusta.

Liikenneaseman naapurirakennukset ja polttoainejakelun alue eivät olleet vaarassa palon aikana.

Liikenneaseman katto-osa palaa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen puolta yötä. Pelastusyksiköiden saapuessa kohteeseen palo oli levinnyt laajalle alueelle ja hälytysaste muutettiin suurpaloksi. Paikalla oli enimmillään 15 yksikköä sammuttamassa paloa.

Tähän mennessä ei ole tullut tietoon, että palossa olisi tullut henkilövahinkoja.

Paikalla on 15 pelastuslaitoksen yksikköä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?