Suomen Kuvalehti: Turun puukottajan alkuperäinen kohde oli varusmies - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomen Kuvalehti: Turun puukottajan alkuperäinen kohde oli varusmies

Suomen Kuvalehti kertoo, että puukotuksista epäillyn miehen alkuperäisenä tarkoituksena oli iskeä sotilaskohteeseen.

13.9.2017 13:36

Sotilaskohteella kuitenkin Suomen Kuvalehden tietojen mukaan saatetaan tarkoittaa Turussa torilla sotilaspuvussa ollutta varusmiestä. Suomen Kuvalehti kirjoittaa Bouananen kertoneen asiasta tiettävästi kuulusteluissa.

Alkuperäisestä suunnitelmasta ei kuitenkaan tullut mitään, koska ympärillä oli liikaa ihmisiä, ja Bouanane joutui valitsemaan helpomman kohteen.

Lännen Media kertoi tiistaina, että heidän tietojensa mukaan miehen oli tarkoitus iskeä sotilaskohteeseen. Jutussa ei mainittu erikseen mahdollista sotilaskohdetta, mutta viitattiin epäillyn Abderrahman Bouananen asuneen vastaanottokeskuksessa Pansiossa, jonka lähellä sijaitsee laivastotukikohta.

Ilta-Sanomien keskiviikkona iltapäivällä tavoittama tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista ei kommentoi Suomen Kuvalehden ja Lännen Median esittämiä väitteitä.

Abderrahman Bouanane puukotti Turussa 18.8. kymmentä ihmistä, joista kaksi menehtyi. Marokossa syntynyt 22-vuotias mies on tällä hetkellä vangittuna. Poliisi tutkii tekoja terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä.

Jutun pääkuvana silminnäkijän video Turun puukottajan kiinniotosta.

Juttua täydennetty 13.9.2017 klo 14.30.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?