Tampereen surmasta epäilty piinasi useita naisia – ilmestyi oven taa hirttosilmukka kaulassa

Lähestymiskiellot eivät ole pidätelleet Tampereen surmasta epäiltyä 35-vuotiasta miestä, vaan hän on piinannut ex-naisystäviään jatkuvasti.

Häirintä on ollut jatkuvaa, toistuvaa, piinaavaa, ahdistavaa ja pelottavaa. Eikä koskaan tiennyt, mistä hän taas ilmestyy. Näin kuvaili eräs Tampereen surmasta epäillyn 35-vuotiaan entinen naisystävä oikeudessa, kun miestä syytettiin jälleen kerran lähestymiskiellon rikkomisista ja lukuisista muista rikoksista.

Jutun päävideolla kerrotaan tapaukseen liittyvästä poliisitutkinnasta. Video maanantailta, jolloin epäiltyä etsittiin yhä.

Viikonloppuna Tampereella tapahtuneen naisyrittäjän surmasta epäilty tavoitettiin myöhään maanantai-iltana Nummelasta. Miehen rikoshistoria yltää 2000-luvun alkuun. Hänellä on tilillään ryöstöjä, kotirauhan rikkomisia, maksuvälinepetoksia, vankilasta karkaamisia, laittomia uhkauksia, lukuisia pahoinpitelyjä ja ainakin yksi törkeä rattijuopumus.

Esimerkiksi vuonna 2004 hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä puoleksitoista vuodeksi vankilaan, kun hän oli kaverinsa kanssa polttanut uhriaan kuumennetuilla grillipihdeillä eri puolille kehoa. Kidutus oli kestänyt tunteja.

Hän syyllistyi samana vuonna kahteen muuhun pahoinpitelyrikokseen. Mies muun muassa hakkasi oluttuopeilla uhriaan päähän niin, että tuoppilasit rikkoutuivat.

Erityisesti mies on kuitenkin piinannut entisiä naisystäviään.

Naisystävät ovat kuvailleet häntä oikeudessa omistushaluiseksi mieheksi, jonka mustasukkaisuuskohtaukset äityvät välillä raivonpuuskiksi ja väkivallaksi.

Esimerkiksi vuonna 2013 hän ilmestyi entisen naisystävänsä kotipihalle juuri silloin, kun naisen uusi miesystävä oli kylässä.

Lielahden surmapaikalle oli tiistaina jätetty kynttilöitä ja kukkia.

– Tiedän kuka siellä asunnossa on, se on kuollut! oli mies huutanut.

Hän myös lähetteli entisen naisystävänsä uudelle miehelle uhkaavia viestejä:

– X:n mies tässä terve. Jätä X rauhaan, jollet halua ongelmia.

Kun hän törmäsi myöhemmin exäänsä ja tämän mieheen ulkona, hän alkoi retuuttaa naista ja uhkasi viiltää tämän kurkun auki. Naisen lapset joutuivat todistamaan koko selkkauksen kaikessa kauheudessaan.

Useampi nainen on hakenut miehelle lähestymiskiellon, mutta ne eivät ole pidätelleet häntä lainkaan. Erään kerran hän ilmestyi exänsä oven taakse hirttosilmukka kaulassaan.

Kun nainen kurkisti ovisilmästä, kuka kolkutti ovella, mies tiputti postiluukusta kutsun omiin hautajaisiinsa.

On kuvaavaa, että kun hänet määrättiin lähestymiskieltoon erästä toista naista kohtaan, seuraavien kolmen päivän aikana hän soitti naiselle yli 60 kertaa. Kun nainen ei vastannut, soittorumbaa seurasi yli 400 WhatsApp-viestiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?