Katse yötaivaalle: huikea revontulinäytös luvassa etelässä asti – ”Nyt tuli todella kirkas roihu” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Katse yötaivaalle: huikea revontulinäytös luvassa etelässä asti – ”Nyt tuli todella kirkas roihu”

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kannattaa Suomessa nostaa katseensa taivaalle, sillä luvassa voi olla harvinaisen upea revontulinäytös, kertoo Ilmatieteen laitos.

Epävakainen avaruussää tuo Suomen taivaalle revontulia seuraavina päivinä.

6.9.2017 17:36

Tällä viikolla avaruussäässä on koettu noin kerran vuodessa tapahtuvia häiriötä, jotka johtavat revontulien syntyyn.

Ilmatieteen laitoksen mukaan auringon pinnalla on näkynyt jo viikon ajan hyvin suuri ja vakaa pilkku, joka on saanut seurakseen nopeasti kasvavan ja rasavillin pilkun.

Auringon pinnalla roihuavat pilkut ovat aiheuttaneet Maapallolla radiohäiriöitä maanantaista lähtien.

– Isot roihupurkaukset tarkoittavat, että auringosta lähtee paljon röntgensäteilyä, mikä voi sinällään olla jo haitallista satelliittiyhteyksille. Maanantaisen purkauksen yhteydessä auringosta lähti suuri pilvi auringon materiaa, eli hiukkasia, joiden saapumista me nyt Ilmatieteen laitoksella odottelemme, avaruustutkija Ilkka Sillanpää Ilmatieteen laitokselta kertoo.

Solar Dynamics Observatory -satelliitin EUV-havaintoja eiliseltä nyt videona. #Aurinko #avaruussää https://t.co/8wbzma3VPv pic.twitter.com/tccasGTui0— FMI Space (@FMIspace) 6. syyskuuta 2017

Jos twiitti ei näy, katso se tästä.

Auringonhiukkasten saapuminen ilmakehään tulee aiheuttamaan vaikutuksia napa-alueilla, joiden myötä Suomen taivaalla voidaan seuraavien päivien aikana ihailla varsin upeaa revontulinäytöstä.

Avaruustutkijoiden mukaan auringon massapurkausten etenemisnopeuden perusteella sen odotetaan saavuttavan Maan magneettikehän keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Hiukkasmyrskyjä ja revontulia

Sillanpään mukaan nyt käynnissä oleva pitkäkestoinen ja voimakas avaruusmyrsky on jo sinällään harvinainen, mutta sen harvinaisin osa on myrskyyn liittynyt liki valonnopeudella liikkunut protonipurske.

Revontulia voidaan tutkijan mukaan nähdä hyvällä tuurilla koko maassa seuraavina päivinä.

– Sellaisia voimakkaita nopeitten hiukkasten parvia saadaan ainoastaan silloin, kun auringonpilkku on lähellä auringon oikeaa laitaa ja magneettisesti kytkettynä maahan. Tällöin protonipurskeen hiukkaset maahan osuessaan aiheuttavat hiukkasmyrskyn, avaruustutkija selittää.

Hiukkasmyrskyt vaikuttavat napa-alueilla ja voivat aiheuttaa tietoliikennekatoksia sekä säteilytasojen nousua niiden alueella lentävissä lentokoneissa.

Nyt tuli todella kirkas roihu. R3:n ylärajoilla. Maan päiväpuolella todnäk radiohäiriöitä. #Aurinko #avaruussää https://t.co/RPtDEIKey5 pic.twitter.com/cXS25OjljW— FMI Space (@FMIspace) 6. syyskuuta 2017

Jos twiitti ei näy, katso se tästä.

Harmia voivat kuitenkin aiheuttaa taivaalla olevat pilvet, etenkin Itä- ja Etelä-Suomessa. Tutkijoiden mukaan on myös mahdollista, että purkaus saapuu Maahan vasta torstaina, jolloin revontulet antavat odottaa itseään perjantain vastaiseen yöhön saakka.

Auringonhiukkasten aiheuttamista revontulista saadaan nauttia jopa useiden päivien ajan.

Avaruustutkijan mukaan nopean massapurkauksen odotetaan kuitenkin jatkuvan Maassa ainakin kahden päivän ajan, jolloin helpoiten se on havaittavissa taivaalla loistavista upeista revontulista.

Otitko kuvan revontulista? Lähetä se meille toimitukseen osoitteeseen uutiset@iltasanomat.fi tai puhelimitse MMS-viestinä numeroon 13456 (hinta 0,30 €/viesti)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?