Kotimaa

Thaimaalainen Pat muutti Suomeen ja vaihtoi huippu-uran marjanpoimintaan – yksi asia Suomessa on yllättänyt täysin

Julkaistu:

Thaimaalainen Phannapat Sanguemram, 43, avioitui suomalaisen merikapteenin Arton kanssa ja vaihtoi maata. Pariskunta hankki pienen autiotilan Porista ja korkeasti koulutetusta uranaisesta tuli marjatilallinen.
Porista Raumalle vievän tien varressa komeili heinäkuussa houkutteleva kyltti: Mansikkaa. Elokuussa se vaihtui Mustikkaa-kyltiksi.

Nuoli osoittaa sivutielle. Sitä kun ajaa jonkin matkaa, saapuu somalle marjatilalle. Vanha kivinavetta on kunnostettu ryhdikkääksi ja sen toiseen päähän on rakennettu marjamyymälä.

Tila poikkeaa perisuomalaisesta: myymälään kuljetaan itämaiseen tyyliin rakennetun ja sisustetun pergolan läpi. Juuri kun tulee tunne, että olisi kauempana kuin Porissa – ehkä jopa Thaimaassa – sinisestä omakotitalosta juoksee kaislahattuinen thaimaalaisnainen.

– Moiiii! hän hihkaisee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nainen on talon emäntä Phannapat Mustola (os. Sanguemram), 43, tutummin Pat. Hän muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Pat jätti taakseen kaiken, myös hyväpalkkaisen ja arvostetun työpaikkansa sisäänostajana Alphana Technolgy Thailand Co -yrityksessä, muuttaakseen Suomeen rakkaansa, merikapteeni ja luotsi Arto Mustolan luo.

Arto oli seilannut vuosia maailman merillä MOL-raakaöljytankkereilla, mutta Thaimaassa hän ei ollut käynyt.

– Kaikki sai alkunsa siitä, kun koulukaverini avioitui suomalaisen miehen kanssa ja muutti Poriin. Kaverini näytti valokuvaani Artolle ja se riitti. Hän lähti tapaamaan minua Thaimaahan. Sitä ennen pidimme yhtä internetin välityksellä, Pat kertoo.


Pat on kotoisin Thaimaan kuudenneksi suurimmasta kaupungista Nakhon Ratchasimasta. Kaupunki on tunnettu silkkiteollisuudestaan. Patin vanhemmilla oli maatila, jonka tuotteita he myivät torilla.

Maanviljelijää Patista ei tullut. Koulun käytyään hän pääsi suureen teknologiayritykseen, jossa hän työskenteli seitsemän vuotta kokoonpanolinjalla kolmivuorotyössä. Tänä aikana hän suoritti yliopistotutkinnon, joka vastaa Suomessa humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoa. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli samassa yrityksessä sisäänostajana toiset seitsemän vuotta.

– Kun näin Arton ensimmäistä kertaa, ajattelin häntä ystävänä. Minulla ei ollut kiirettä edetä ystävyyttä pidemmälle, Pat sanoo.

Arto sen sijaan oli täysin myyty.

– Tein Thaimaahan kaikkiaan viisi riiuureissua, ennen kuin avioiduimme, Arto muistaa.

Viimeiseltä riiuureissulta Suomeen palasi aviopari Mustola. Melkoisen paperisodan jälkeen Pat ja Arto vihittiin maistraatissa Nakhon Ratchasimassa. Kahta vuotta myöhemmin he viettivät Thaimaassa hääjuhlan morsiamen sukulaisten kanssa.

Juhla seurasi vanhoja perinteitä. Aluksi annettiin ruokaa munkeille ja he rukoilivat avioparille hyvää elämää.

– Hääjuhla alkoi aamuseitsemän aikaan Patin veljien luona. Kuljin ystävien ja sukulaisten saattueessa musiikin soidessa kylän läpi kohti Patin äidin taloa, Arto kertoo.

Viemisiin kuului possun päitä, hedelmiä, kalaa, lihaa, alkoholia ja tupakkaa. Tuliaisista järjestettiin näyttävä pöytä, jonka antimia tarjottiin jo kuolleille sukulaisille, joilta pyydettiin heidän hyväksyntäänsä liitolle.

Patin äidin taloon päästäkseen Arton piti läpäistä kulta- ja hopeaportit. Hääseremoniaan liittyi runsaasti muitakin yksityiskohtia, joiden läpivieminen kesti kauan.

– Lämmintä oli 40 astetta ja polvillaan joutui olemaan useamman tunnin, mutta se oli sen arvoista, Arto kertoo.

Pat oli 36-vuotias, Arto häntä kymmenisen vuotta vanhempi. Artolla oli jo ollut Suomessa oma parisuhdehistoriansa, Pat meni naimisiin ensimmäistä kertaa.

– Rakastuin Artoon vähitellen, ensin hänen älykkyyteensä ja sydämellisyyteensä. Luotin häneen niin paljon, että lähdin hänen mukaansa. Minulla oli täysin turvallinen olo, Pat kertoo.


Ennestään hän tiesi Suomesta vain sen, että täällä on kylmä.

– Kesän kuumuus oli yllätys. Se tuntuu hyvin kotoisalta. Eniten odotin lumen näkemistä, mutta syksyn pimeys pelotti.

Kun Mustolat saapuivat Thaimaasta Poriin omalle pienelle tilalleen, oli meneillään pimein syystalvi. Lumesta ei ollut tietoakaan.

– Ensimmäisenä yönä tapahtui ihme ja puuterimaista lunta satoi hiljalleen maahan. Aamulla riensimme ulos pihalle ja heittelimme lunta ilmaan, Pat riemuitsee.

Ylivieskasta kotoisin oleva Arto Mustola toimii nykyään luotsina Selkämerellä Rauma-Kaskisen alueella. Arto etsi pientä taloa Porin seudulta pitkään. Kun sellainen löytyi, alkoi remontti.

Surkeassa kunnossa ollut autiotalo ehostui rivakasti. Kuusi vuotta sitten Arto korjasi jo lähes sortumispisteessä olevan kivinavetan, jonka toisesta päästä tuli lopulta marjamyymälä.



Pat päätti aloittaa marjojen keruun neljä vuotta sitten. Ensin hän keräsi vain mustikkaa sukulaisille, sitten naapureille. Kun kyltti laitettiin tien viereen, asiakkaita alkoi tulla muualtakin.

– Heti ihmiset kysyivät, olisiko meillä jotain muutakin marjaa myytävänä. Siitä rohkenin jatkaa, ja nykyään meiltä saa mustikan lisäksi mansikkaa, vadelmaa ja viinimarjaa.

Marjoista saatava tulo on työn takana: marjojen löytämiseksi pitää tehdä pitkiäkin ajomatkoja. Yhden ämpärillisen keruuseen menee kaksi tuntia ja marjojen siivoamiseen sama aika. Sitten marjat pitää vielä myydä. Ämpärillisestä saa noin 45 euroa.

 

Rakastan olla tässä maassa ja täällä maatilalla omassa rauhassa. En viihdy enää ihmispaljoudessa.

Pat on töissä aamusta iltaan. Se ei näy ulospäin: hän jaksaa hymyillä, vaikka tulisi suoraan perunapellolta multaisissa työvaatteissaan. Thaimaalaisen ydinarvoihin kuuluvat pyyteetön sydämellisyys, toisten kunnioittaminen ja kärsivällisyys. Malttiaan ei sovi menettää.

Patin ja Arton Myllypajan Marjat -tila on alle parin hehtaarin kokoinen. Pellolle on istutettu mansikkaa. Pihapiirissä on viinimarjapensaita ja pieni vadelmaviljelmä. Pat kasvattaa myös kesäkurpitsaa, kurkkua, tomaattia ja juureksia.

Entiseen sisäänostajan työhönsä Patilla ei ole ikävä.

– Rakastan olla tässä maassa ja täällä maatilalla omassa rauhassa. En viihdy enää ihmispaljoudessa.

Pat on otettu Porissa ja Suomessa hyvin vastaan. Syrjintää hän ei ole kokenut. Kun hän on poiminut marjoja metsässä, kukaan ei ole tullut moittimaan, että taas thaimaalainen vie suomalaisen marjat.

– Päinvastoin eräs metsässä kohtaamani rouva neuvoi minulle paremman marjapaikan. Suomessa olen kohdannut vain hyviä ihmisiä.

Pat liikkuu suomalaisessa metsässä jo kuin kotonaan.

– On minulla kuitenkin aina karhunkello mukanani. Kerran kohtasin hirven ja säikähdin. Kun kilautin kelloa, se säikähti varmasti minua enemmän ja pinkaisi pakoon.

Vaikka Pat on asunut Suomessa pitkään, hän ei ole saanut maan kansalaisuutta. Hän puhuu suomea ymmärrettävästi, muttei ole vielä läpäissyt kansalaisuuden saamiseksi vaadittavaa kielikoetta.


Marjatila työllistää Patia kesä-syyssesongin ajan. Talveksi hänen pitäisi keksiä jotakin muuta. Hän kutoo kauniita ja värikkäitä lapasia ja sukkia, mutta ne eivät elätä. Muutama vuosi sitten Pat suunnitteli thaimaalaisen ravintolan perustamista Poriin, mutta alalla oli tungosta.

– Kun syksy saapuu, on hyvin hiljaista ja seinäkello vain tikittää: tik tak. Syksy tuo täydellisen muutoksen elämääni. Mietimme koko ajan, miten marjatilalta voisi saada ympärivuotisen elannon.

Talvella Pat viettää parikin kuukautta Thaimaassa. Hän ja Arto matkustavat Thaimaahan joulu-tammikuussa ja kun Arton loma loppuu, Pat jää viettämään aikaa ikääntyvien vanhempiensa kanssa.

Pat on lapseton. Sitä hän ei ole osannut surra: elämässä mennään niillä eväillä mitä on saatu. Hänellä on nyt oma perhe, johon kuuluvat hän ja Arto, unohtamatta nuorta Leo-koiraa.

Jokapäiväiseen rutiiniin kuuluu rukoushetki Buddha-alttarin äärellä kodin yläkerrassa.

– Rukoilen aina rauhaa Artolle ja itselleni.