Nainen onnistui vakuuttamaan ikämiehen puhelimitse. Mies ei koskaan tavannut naista.
32-vuotias nainen laittoi ensin lehden deittipalstalle ilmoituksen, johon 73-vuotias mies vastasi. Osapuolet asioivat puhelimitse.
Nainen antoi miehen ymmärtää, että hän oli kiinnostunut tästä parisuhteen muodostamistarkoituksessa.
Nainen kertoi perättömiä tarinoita rahantarpeestaan ja sai miehen lähettämään kahdellatoista eri tilisiirrolla yhteensä 78 249 euroa. Mies ei saanut mitään vastinetta rahoille.
Nainen myönsi syytteen törkeästä petoksesta oikeaksi Etelä-Savon käräjäoikeudessa, joka tuomitsi hänet 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen ja korvaamaan miehelle 78 249 euroa.
Noin puoli vuotta ensimmäisen huijaustapauksen jälkeen, 73-vuotias mies vastasi jälleen seuranhakuilmoitukseen, joka oli maakuntalehdessä.
32-vuotias nainen oli laittanut ilmoituksen esiintyen väärällä nimellä.
Ikämies ei tunnustanut puhelimessa naista samaksi henkilöksi, jolle oli jo erehtynyt antamaan yli 78 000 euroa.
Nainen ilmoitti olevansa kiinnostunut tutustumaan mieheen seurustelutarkoituksessa. Nainen oli kertomansa mukaan valmis jopa muuttamaan miehen luokse.
Pieni rahaongelma jarrutti yhteiselle taipaleelle astumista. Nainen kertoi tarvitsevansa 10 000 euroa asunnon jäännösvelan maksamista varten.
Mies lupasi jälleen ojentaa auttavan kätensä.
Tapaaminen sovittiin Kuortin ABC:lle Pertunmaalle.
73-vuotias mies tuli paikalle 10 000 euroa mukanaan. Hän kohtasi naisen avustajan, 28-vuotiaan miehen.
Nainen jäi odottamaan autoon puolisonsa kanssa.
Ikämies antoi naisen apurille 10 000 euroa. Apuri ojensi ikämiehelle tekaistun kauppakirjan, jonka mukaan tämä oli maksanut asuntokaupan loppuvelan asunnon myyjälle.
Nainen oli luvannut 73-vuotiaalle miehelle, että hän tulee rahojen luovuttamisen jälkeen tämän autoon ja pari suuntaa yhdessä maalle.
Nainen ei kuitenkaan tullut, eikä vastannut enää miehen soittoihin.
Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä petoksesta ja näpistyksestä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Hänen puolisonsa sai muun muassa törkeästä petoksesta yhdeksän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja apuri törkeästä petoksesta kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion.
Käräjäoikeus velvoitti kolmikon korvamaan ikämiehelle yhteisvastuullisesti 10 000 euroa.
Nainen valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen ja ilmoitti ehdottoman vankeusrangaistuksen aiheuttavan hänelle ahdistuneisuutta, stressiä ja huolta lapsista.
Hovioikeus on alentanut naisen rangaistuksen 60 päivän vankeustuomioksi.