Kommentti: Niinistö pärjäsi Trumpin vieressä – vaikka välillä varmasti kävi kylmä hiki

Julkaistu:

Presidenttien kemiat toimivat, mutta Trumpin pelottavakin puoli pilkisti, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Presidentti Donald Trumpin ja presidentti Sauli Niinistön kemiat toimivat yllättävänkin hyvin Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa maanantaina. He ovat saman ikäpolven miehiä, Trump 71-vuotias ja Niinistö 69-vuotias.

Kuten arvata saattaa nuorempi Niinistö antoi itsestään rauhallisemman vaikutelman. Mutta poikkeuksellisen rento Trumpkin oli. Silti välillä pilkahti myös hänen pelätympi puolensa. Meksiko sai kuulla kunniansa ja tavallisen pelottavan litanian muurin tulosta. Niinistö kuunteli vieressä pokkana, hän varmasti arvasi, että jotain tällaista oli luvassa.

Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan liittyi myös kiistellyn sheriffi Joe Arpaion armahtaminen. Arpaio tunnettiin armottomana laittomien siirtolaisten vastustajana, joka joutui oikeudellisiin ongelmiin. Niinistölle asia ei tietenkään kuulunut.

Hurrikaanin vieressä

Trumpille tärkein asia maanantaina oli näyttää, että hän kantaa huolta varsinkin Texasiin iskeneestä hirmumyrsky Harveysta. Edellinen republikaanipresidentti George W. Bush ei toiminut tarpeeksi tehokkaasti Katrina-myrskyn kanssa vuonna 2005 ja sai pahan tahran jälkimaineeseensa. Muutenkin monessa asiassa heikoilla olevalle Trumpille sellainen voisi olla jo kohtalokas.

Tähän nähden Trump oli opetellut valmiiksi ihan kiitettävän määrän Suomea koskevia asioita. Trump on herkästi kiinnittänyt huomiota Euroopassa tapahtuneisiin terroritekoihin ja otti nyt esiin Turun surulliset tapahtumat.

Hän kytki asian laajempaan terrorin vastaiseen taisteluun ja mainitsi erikseen Afganistanin. Yhdysvallat on todennut, että maasta vetäytyminen ei onnistu ja valmistautuu vahvistamaan läsnäoloaan siellä. Tuli aika selväksi, että Suomenkin osallistumisen lisääminen otetaan mielellään vastaan.

Venäjä, Venäjä ja Kiina

Venäjä on hankala asia Trumpille, koska hänen syytetään nousseen asemaansa presidentti Vladimir Putinin salaisella avulla. Asiaa koskevat väitteet tekevät käytännössä mahdottomaksi Trumpin johtaman avoimen liennytyksen Venäjän kanssa.

Vaikka Niinistö oli varovainen, tuli aika selväksi, että Suomesta voisi olla apua tässä jollain tavoin. Kun Niinistöltä kysyttiin pian alkavasta Venäjän suursotaharjoitus Zapadista, hän asetteli sanansa huolella. Niinistö muistutti, että Venäjä harjoitteli hiljan Kiinan laivaston kanssa Itämerellä. Käytännön hyöty saattoi olla pieni, mutta Yhdysvaltoja kilpailevien valtojen yhteistyö hermostuttaa. Sillä on syytä pitää ydinasevalta Venäjä ja talousmahti Kiina mahdollisimman kaukana toisistaan. Siksikin liennytykselle ja Suomen palveluksille siinä voisi olla tilausta.

Presidenttipeli ei ole reilua

Niinistön esiintymistä Yhdysvalloissa taidettiin seurata monessa suomalaisessa poliitikkokodissa kateellisena. Suomen presidentinvaaleihin on vajaa puoli vuotta. Niinistö on hiljan paistatellut maailman mahtajien Putinin ja Kiinan Xin rinnalla. Nyt oli Trump vuorossa. Kellään muulla Suomessa ei ole vastaavaa listaa esittää.

Niinistön kilpailijat saavat käydä rauhassa presidenttipeliä tilaisuuksissaan markettien pihoilla. Niinistö näyttää taas monta päätä heitä pidemmältä valtionpäämieheltä. Tietysti kukaan ei voi valittaa siitä, että presidentti hoitaa suhteita suurvaltoihin. Ja on vielä ne satavuotispäivätkin.

Presidenttipeli on kuitenkin aina hiukan henkimaailman asia. Vaikka presidentille kuuluu ulkopolitiikka, aina siihen sisäpolitiikkaakin läikkyy. Niinistön päätös ryhtyä ehdokkaaksi kansanliikkeen, ei vain kokoomuksen, nimissä viittaa siihen, että hän todella haluaisi ratkaista vaalin historiallisesti ensimmäisellä kierroksella.

Tätä varten Niinistö saa kyllä kampanjoida vielä otsa hiessä, eikä sekään välttämättä riitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt