Kotimaa

Sdp:n Antti Rinteen puhe synnytystalkoista loukkasi monia: ”Asiaan liittyy paljon surua, kipua ja toiveita”

Julkaistu:

Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen puhe ”synnytystalkoista” loukkasi monia lapsettomia.
Sdp:n kansanedustajat Kristiina Salonen ja Maria Guzenina pitävät puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen puhetta ”synnytystalkoista” loukkaavana niitä kohtaan, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät ole niitä saaneet.

Salonen kertoo haaveilleensa itsekin pitkään lapsesta ennen kuin haave toteutui, ja ymmärtää siksi hyvin, miksi moni loukkaantui Rinteen sanavalinnasta.

– Kun on pitkään ollut lapsihaave ja nyt se on viimein toteutunut, pystyn hyvinkin samaistumaan niihin ihmisiin, jotka kokevat kaikenlaiset puheet aiheesta loukkaavina, Salonen sanoo Ilta-Sanomille.

 

Ihmiset ymmärtävät aiheen omista lähtökohdistaan. Asiaan liittyy paljon surua, kipua ja toiveita, joita ei ole täytetty.

Hän korostaa, että aihe on herkkä monille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kyselyt, että onko lapsia tulossa kun ikääkin tulee, tuntuvat siinä tilanteessa haavoittavilta. Ymmärrän hyvin, että ihmiset kokevat, että siinä tullaan omalle yksityisalueelle, johon ei kaipaa kommentteja, Salonen sanoo.

– Ihmiset ymmärtävät aiheen omista lähtökohdistaan. Asiaan liittyy paljon surua, kipua ja toiveita, joita ei ole täytetty, hän toteaa.

Salonen sai ensimmäisen lapsensa 39-vuotiaana viime vuonna. Hän kommentoi vauvauutistaan toteamalla, että lapset eivät tule hankkimalla. Vauva olisi ollut tervetullut jo paljon aiemminkin.

Rinne hätkähdytti monia Sdp:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa.

– Sdp tulee tämän kesäkokouksen yhteydessä esittämään joukon konkreettisia keinoja, joilla suomalaiset saadaan uudelleen synnytystalkoisiin, Rinne sanoi puheessaan.

Rinne pyysi anteeksi

Salonen korostaa, että Rinteen tarkoitus oli hyvä, koska hän toi esiin keinoja, joilla lapsiperheiden arkea voitaisiin helpottaa.

Rinne pyysi anteeksi ”synnytystalkoot”-sanan käyttöä.

– Kun anteeksi pyydetään, anteeksi annetaan, Salonen kommentoi.

Guzenina on Salosen kanssa samaa mieltä Rinteen anteeksipyynnöstä, vaikka pitää sanavalintaa synnytystalkoista epäonnistuneena.

 

Suomi on väärinymmärtämisen luvattu maa

– Tämä sanavalinta ei resonoi tämän ajan yhteiskuntaan, mutta ainakin tästä on virinnyt hyvin laaja keskustelu, Guzenina sanoo Ilta-Sanomille.

– Tänä päivänä myös adoptiot ovat hyvin yleisiä. Meillä on paljon lapsettomuutta. Ehkä siitä näkökulmasta tämä termi ei ollut korrekti, hän toteaa.

Guzenina kertoi tuntevansa Rinteen hyvin, ja korosti, ettei Rinteellä ole tapana vähätellä naisia.

– Suomi on väärinymmärtämisen luvattu maa.

”Törkeä loukkaus vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan”

Vapaahetoisesti lapsettomat ry:n hallituksen jäsen Maria Ronkainen kuvailee Rinteen puhetta ”törkeäksi loukkaukseksi”.

– Mielipiteeni Antti Rinteestä ei kovin sivistynyttä tekstiä sisällä. Sehän oli törkeä loukkaus vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan, Ronkainen sanoo Ilta-Sanomille.

Hän korostaa, että lapseton voi olla isänmaallinen muilla tavoilla kuin synnyttämällä. Synnytystalkoiden vaatiminen on hänen mielestään naurettavaa.

– Rinne voisi selväsanaisesti myöntää olevansa väärässä. Tämä loukkaa vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta myös niitä, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät jostain syystä voi niitä saada, Ronkainen toteaa.

– Jotkut ajattelevat, että synnyttäminen olisi jotenkin isänmaallista, mutta eihän se oikeasti ole, hän sanoo.

 

Rinne voisi selväsanaisesti myöntää olevansa väärässä. Tämä loukkaa vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta myös niitä, jotka haluaisivat lapsia, mutta eivät jostain syystä voi niitä saada.

Ronkainen muistuttaa, että Suomen väkiluku on kasvanut vuosi vuodelta, ja maapallo kärsii liikakansoituksesta.

– Lisää ihmisiä saadaan myös maahanmuuton kautta, hän kertoo.