Vapaamuurarit varjelevat näitä kahta salaisuutta

Julkaistu:

Järjestön tavoitteena on auttaa jäseniään heidän pyrkimyksessään paremmiksi ihmisiksi.
Vapaamuurareita luonnehditaan monesti salamyhkäisiksi. Järjestö on 300 vuotta vanha ja se on avannut salaisuuksiaan vain vähitellen. Vapaamuuritoiminta käynnistyi nykyistä vastaavassa muodossaan vuonna 1717 Englannissa. Silloin perustettiin Suurloositoiminta yhdistämällä paikallisten loosien toiminta.

Osa salaperäiseltä kuulostavista sanoista johtuu niiden vanhuudesta. Loosi-sana tulee Englannissa keskiajan kirkonrakentajien rakennustyömaalla käyttämästä suojarakennuksesta, jossa myös kokoonnuttiin. Loosi tarkoittaa nykyään järjestön perusyksikköä.

Ilta-Sanomat kertoi marraskuussa 2015, miten vapaamuurarit julkaisivat tiedot kahdesta miljoonasta jäsenestään vuosilta 1733–1923. Listalla olivat muun muassa Britannian entinen pääministeri Winston Churchill, näytelmäkirjailija Oscar Wilde ja kirjailija Rudyard Kipling.

Suomen vapaamuurarit pitävät Jyväskylässä valtakunnallista konventtia eli kokoontumista 300-vuotisen historiansa kunniaksi. Asiasta kertoi Keskisuomalainen.

Lehti kertoo, että juhlan aiheina ovat lisäksi Suomen satavuotinen itsenäisyys ja Jyväskylän vapaamuuraritoiminnan eli Jyväs-Killan 50-vuotinen taival.

Näitä salaisuuksia varjellaan yhä

Salaisuuksia on yhä kaksi. Jäseneksi ottamisen rituaali eli vakiintunut suoritustapa on salaisuus, samoin kuin toisen jäsenen nimen kertominen. Oman jäsenyytensä vapaamuurari voi oman harkintansa mukaan sen sijaan paljastaa.

Suomessa Suurloosin alaisuuteen kuuluu jäseniä 36 kaupungissa ja jäseniä on yhteensä 7 450.

Vapaamuurarit korostavat olevansa valistusajalla syntynyt miesten veljeskunta, jonka tavoitteena on auttaa perinteisten rituaalien ja symbolien avulla jäseniään heidän pyrkimyksessään paremmiksi ihmisiksi. Opetus on porrastettu asteiksi, joilla kullakin on oma rituaalinsa.

Salaisuudet ovat vapaamuuraritoiminnan perinteistä ydintä. Salaisuudet tarjoavat kokelaille mielenpainuvia elämyksiä lisäävät veljeskunnan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vapaamuurarit korostavat, että järjestön aatteellisessa pohjassa ja tavoitteissa ei ole mitään salattavaa.

Entä se tunnus?

Vapaamuurarien tunnuksessa on on suorakulma ja harppi. Tämä voi tuoda mieleen DDR:n eli Itä-Saksan valtion tunnuksen eli harpin ja vasaran. Yhteys on sattumaa, sillä vapaamuurarien suorakulma ja harppi ovat muinaisten kirkonrakentajien työvälineitä ja ne muistuttavat siten vapaamuurareita perinteistään.

DDR:n vaakunan keskuskuvion harppi ja vasara kuvasivat ”työläisten ja älymystön liittoa”.