Syksy rysähtää Suomeen Jäämereltä – jopa räntää luvassa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Syksy rysähtää Suomeen Jäämereltä – jopa räntää luvassa

Yöpakkasta ja hallaa odotettavissa Lapissa.

25.8.2017 20:27

Lappiin on tullut jo syys ja ensi yönä saattavat Käsivarren tunturit saada puhtaat valkoiset, kosteat räntälakanat.

– Syksystä voi jo puhua, tunnustaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen. Ammattilaisen äänessä ei ole aistittavissa minkäänlaista haikeutta, vain pelkkää viileää ja toteavaa kylmiin faktoihin nojaamista.

Ilmavirtaus tulee parhaillaan Jäämereltä pohjoisesta ja luoteesta Suomen niin sanotun Yliperän alueelle. Siellä on kylmintä.

Muualle Lappiin ei ole räntää luvassa. Yliperä on etulinjassa. Se on sama alue, johon viimeiset saksalaisjoukot olivat pureutuneina kevättalvella 1945, kun Lapin sota oli päättymässä.

Koko Suomessa on nyt selvästi koleampaa kuin pitkällä aikavälillä kokemamme keskiarvo. Seuraavien viiden päivän aikana lämpötilat ovat asteen tai puolitoista alle näiden laskennallisten keskiarvojen.

– Yölämpötilat ovat keskimäärin kaksi tai kolme astetta alempia, Siiskonen lisää.

Kun matalapaine väistyy ja tilalle tulee sunnuntaina lännestä korkeapaine, saatetaan Lapin selkeillä alueilla päästä maanantain vastaisena yönä kokemaan yöpakkasia tai ainakin hallaa.

Hallassa maanpinta on pakkasella, mutta kahden metrin korkeudella ollaan vielä lämpöasteiden puolella, kun taas yöpakkasissa myös kahden metrin korkeudella on pakkasta.

– Ei tässä talvisäätä sentään tule, vaikka syksymmäksi onkin kääntynyt. Ensi viikolla, kun mennään pidemmälle, saattaa lännestä päästä meille lämpimän ilmamassan pulsseja, mutta mitään dramaattista lämpenemistä ei ole luvassa.

Jo sunnuntaina voi päivälämpötila olla Lapissa 10 astetta ja etelässä 10-15 ja maanantaina suurimmassa osassa maata 10-15 ja lounaisimmassa Suomessa jopa 18 astetta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?