Turun iskun tutkinnanjohtaja Ylen A-studiossa: Pääepäillyn nimestä eri versioita

rac

Julkaistu:

IS kertoi aiemmin tänään Turun puukotusten pääepäillyn oleskelleen Saksassa. Myös Ylen A-studio puuttui aiheeseen tiistaina.
Saksan sisäministeriö vahvisti Ilta-Sanomille tiistaina, että Turun iskun pääepäilty Abderrahman Mechkah on oleskellut Saksassa vuoden 2015 lopulla ja vuoden 2016 alussa.

Myös Ylen A-studio keskittyi tiistaina Turun epäillyn terrori-iskun tutkintaan. Puukotussarjan tutkinnan yleisjohtaja, ylikomisario Markus Laine kertoi A-studiossa, että jo rikosnimikkeestä voi huomata radikalisoitumisen vaikutuksia. Pääepäillyllä ei uskota olevan yhteyksiä Barcelonan iskuun.

Pääkuvan paikalla olevalla videolla tutkinnanjohtaja Olli Töyräs kommentoi Turun iskuja tiistaisten vangitsemisoikeudenkäyntien jälkeen.

Laine kertoi, että pääepäiltyä on kuulusteltu alustavasti. Hän kommentoi myös tietoja, että miehestä oli varoitettu jo ennen Turun puukotuksia.

– Varoitus miehestä viranomaisille oli annettu. Kaikki otetaan huomioon esitutkinnan aikana, Laine sanoi.

Laine kertoi, että Abderrahman Mechkah -nimellä esiintyvän pääepäillyn nimestä on alusta saakka ollut useita vaihtoehtoja.

– Kansainvälisen yhteistyön avulla yritämme saada hänen oikean nimensä selville. Mennään mahdollisesti hänen synnyinmaahansa, Laine sanoi.

Hänen mukaansa kyseeseen tulevat maat, joissa mies on oleskellut eli esimerkiksi Saksa ja Marokko.

Pääepäilty Abderrahman Mechkah vangittiin tiistaina todennäköisin syin epäiltynä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Laine korosti Ylelle, että teoissa uskotaan olevan muitakin osallisia.

Ylen Kirsi Heikel kysyi, voisiko tällaisesta verkostosta käyttää nimitystä terroristisolu.

– Esimerkiksi, kyllä, Laine vastasi.

Laineen mukaan tutkinta on hyvin mittava. Se vaatii kansainvälistä yhteistyötä.