Jari, Jalmari

Kotimaa

KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

Julkaistu:

Keskusrikospoliisi korjasi väärää tietoa Turun perjantaisen puukotuksen uhreista.
KRP kertoi Twitter-tilillään, että iskussa menehtyneet ovat syntyneet vuosina 1951 ja 1986. Twiitissä luki, että uhrien syntymäajoista on liikkeellä väärää tietoa.

IS kertoi jo perjantaina, että toinen uhreista oli evankeliumityössä torilla ollut Jehovan todistaja. Molemmat uhrit ovat naisia.

IS:n tavoittama Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kertoi IS:lle sunnuntaina, että naisen työpari oli nähnyt kohtalokkaan puukotuksen. Työpari säilyi tilanteessa ilman fyysisiä vammoja.

Kolme puukotuksen uhria on yhä sairaalahoidossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turun yliopistollisen sairaalan eli Tyksin sairaalajohtajan Petri Virolaisen mukaan yksi potilaista siirretään todennäköisesti vuodeosastolle, mutta kaksi on edelleen teho-osastolla.

– He varmaan joutuvat viettämään siellä vielä jonkun aikaa, sillä vammat ovat kohdistuneet kaulan alueelle ja he tarvitsevat hengitystukea, Virolainen sanoo.

Teho-osastolla olevien potilaiden tila on vakaa, mutta vakava.

– Akuuttia hengenvaaraa ei ole, mutta aina voi käydä yllättäviä asioita. Ei potilaita pidetä teho-osastolla, ellei tila ole vakava.

Potilaiden odotetaan toipuvan. Toipuminen vie kuitenkin aikaa.

Puukotuksista epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen Abderrahman Mechkah on vielä sairaalahoidossa. Hänet siirretään todennäköisesti vuodeosastolle tämän päivän aikana, Virolainen kertoo STT:lle.

Mechkahin epäillään puukottaneen kymmentä ihmistä perjantaina Turun keskustassa. Uhreista kaksi kuoli: toinen paikan päällä, toinen myöhemmin sairaalassa.

Sunnuntaipäivällä sairaalassa oli neljä potilasta. Yksi heistä kotiutettiin myöhemmin illalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  2. 2

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  3. 3

    Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

  4. 4

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  5. 5

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  6. 6

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  7. 7

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  8. 8

    Toni Nieminen julkaisi suloisen yhteiskuvan vastasyntyneen lapsensa kanssa: ”Iskän poika”

  9. 9

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  10. 10

    Mugabe ei väisty suosiolla, vaikka puolue erotti hänet jo – otetaanko tänään käyttöön uudet keinot?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  2. 2

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  3. 3

    Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

  4. 4

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  5. 5

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  6. Näytä lisää