Tenho, Max

Kotimaa

Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

Julkaistu:

Turun puukkoisku
Poliisin epäilysten mukaan puukotusten taustalla on ”ideologisia ajatuksia”, jotka tukevat terrorismiepäilyjä.
Keskusrikospoliisi kuulusteli Turun puukotuksista epäiltyä 18-vuotiasta marokkolaismiestä sunnuntaina, mutta poliisi on kuulusteluista vaitonainen tutkinnallisten syiden takia.

Tutkinnanjohtaja Crista Granroth kertoo kuitenkin Ilta-Sanomille, että puukotuksia tutkitaan terroritekoina, koska teon taustalla on epäilys ”ideologisista ajatuksista”, jotka tukevat terrorismia.

Hän ei tutkinnallisten syiden takia kuitenkaan kerro, mitä ideologiset ajatukset pitävät sisällään. Poliisi sai käsityksen ideologisista ajatuksista perjantain ja lauantain välisenä yönä. Rikosnimikkeet ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat ja niiden yritykset.

– Terrorismirikos on sitä, että pitää olla laajaa pelkoa ja siihen liittyviä asioita. En rikosnimikettä tarkemmin avaa, mutta silloin (perjantain ja lauantain välisenä yönä) se on katsottu niin, että se (terrorismirikos) täyttyy, Granroth kertoo IS:lle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen mukaansa kuulustelut ovat pahasti kesken, miksi asiaa ei voi tarkemmin avata.

– Kuulustelut ovat pahasti kesken. Pääepäilty saa itse seuraavissa kuulusteluissa selvittää tätä asiaa. En lähde missään nimessä kertomaan, mitä meille on selvinnyt, Granroth toteaa.

Alla olevalla videolla ote Keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudesta lauantaina.

Epäilty tuli Suomeen viime vuonna turvapaikanhakijana. Joukkopuukotuksesta epäilty haavoittui perjantain tapahtumissa ja oli viikonloppuna hoidettavana sairaalassa.

Poliisi aikoo jättää maanantaina vangitsemisvaatimuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.

Vangitsemisoikeudenkäynti on mahdollista käydä siten, että epäilty ei ole itse paikalla käräjäoikeuden istunnossa. Granrothin mukaan poliisi ja sairaalan henkilökunta arvioivat maanantaina, estääkö terveydentila epäillyn tulon käräjäoikeuteen.

Poliisi järjesti sunnuntaina Turun keskustassa rekonstruktion puukotussarjan havainnollistamiseksi.

Pääepäillyn lisäksi tutkinnassa oli viikonloppuna yhteensä viiden ihmisen osuus Turun iskuun. Pidätettyinä oli viikonloppuna neljä muuta ihmistä, jotka ovat myös Marokon kansalaisia.

KRP:n mukaan tämä nelikko on ollut halukas selvittämään asioita poliisin kanssa. Poliisi ei ollut vielä sunnuntaina ratkaissut, esitetäänkö myös heitä vangittavaksi. Lisäksi yhdestä ihmisestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

Turun perjantain puukotuksissa kuoli kaksi ihmistä ja kahdeksan uhria loukkaantui. Poliisi sai hälytyksen Turun puukotuksesta perjantaina kello 16:n aikaan. Epäilty saatiin kiinni vain muutama minuutti sen jälkeen.

Turun puukkohyökkäys

  • Poliisi sai hälytyksen puukotuksista perjantaina kello 16.02. Epäilty saatiin kiinni kello 16.05.
  • Puukotuksissa kuoli kaksi suomalaista naista. Puukotuksissa haavoittui kahdeksan ihmistä. Haavoittuneista kuusi on naisia ja kaksi miehiä.
  • Turun iskua tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rikoksina: kahtena murhana ja kahdeksana murhan yrityksenä.
  • Epäilty mies on marokkolainen. Hän on ilmoittanut olevansa 18-vuotias. Mies tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana.
  • Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan epäiltyä kuulusteltiin sunnuntaina. Kuulustelun sisältöä ei kommentoitu.
  • Pidätettynä on ollut neljä muuta ihmistä, jotka ovat myös marokkolaisia. Kuudennesta tapahtumaan liittyvästä henkilöstä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  3. 3

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  4. 4

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  5. 5

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  6. 6

    Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

  7. 7

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  8. 8

    Upea morsian! Ellen Jokikunnas julkaisi kauniin tunnelmakuvan häistään

  9. 9

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  10. 10

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  3. 3

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  4. 4

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  7. 7

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  8. 8

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  9. 9

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

  10. 10

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  3. 3

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  4. 4

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  5. 5

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  6. Näytä lisää